torstaina, syyskuuta 28, 2006

Huumeiden ajatteleminen tehdään rikolliseksi?

Helsingin sanomien uutisissa on tänään outo uutinen.

Uutinen viittaa hallituksen esitykseen muuttaa rikoslain 50. lukua seuraavasti:
"Esityksessä ehdotetaan, että huumausaineen viljelyn, kuljettamisen ja kuljetuttamisen yritys säädetään huumausainerikoksena rangaistavaksi. Myös huumausainerikoksen edistämisenä rangaistavaksi säädetyn huumausaineen laitonta valmistusta, viljelyä, maahantuontia tai maastavientiä varten tapahtuvan välineiden, tarvikkeiden tai aineiden valmistamisen, kuljettamisen, luovuttamisen tai välittämisen yritys ehdotetaan säädettäväksi rangaistavaksi. Lakivaliokunta ehdottaa, että lakiehdotus hyväksytään muutettuna. "

Helsingin sanomien toimittaja tuo esille sen, että "lainmuutos perustuu EU:n neuvoston päätökseen, mutta on jonkin verran tiukempi kuin EU vaatii". Taas kansanedustajat on töppäilemässä ja tekemässä päätöksiä tilassa, jota voisi luonnehtia syyntakeettomaksi. Tulee vain mieleen tekijänoikeuslaki, jossa perinteisiä taiteilijoita edustavat järjestöt rajasivat ohjelmistoalalla työskentelevien ihmisten oikeudet teoksiinsa yritysten päätettäviksi.

Nyt rikokseksi on tullut kukkaruukkujen valmistaminen, myyminen, maahantuonti ja maastavienti. Nyt jää ihmeteltäväksi, että miten lakia tullaan tulkitsemaan. Onko nyt annettu poliisille jälleen uudet valtuudet tehdä kotietsintöjä? Huumausainerikokset ovat rangaistuksiltaan sen verran kovia, että siihen voidaan saada kotietsintälupa. Kuvitellaanpa tilanne, että poliisiviranomaiselle on "tunne", että jollakin henkilöllä on pahat mielessä ja näkee kukkaruukun hänen ikkunalaudallaan. Eikun hakemaan lupaa ja tekemään ratsiaa.

Ehkäpä he olisivat samantien voineet säätää rangaistavaksi päihteistä ajattelemisen. Rikokseksihan voidaan nyt myös rajata nettisivut, joilla tarjotaan hehkulamppuja ja kukkaruukkuja, tarjousten tekemisen kyseisistä tavaroista, yms. Toivottavasti tästä laista tulee sellainen, johon ei vedota, kuten usein tehdään punaisia päin kävellessä, julkijuopottelussa, oluen myymisessä päihtyneille tai julkisessa. virtsaamisessa.

technorati , , , , , , , , , , , , , , .

1 kommentti:

isb kirjoitti...

No mo,

Just latailen tuoretta eka bini podassiä nettiin. Arvaa mikä on myös aiheena...

Kiitos muuten kehuista, lämmitti tämmösen pikku binittelijän sydäntä.

Libero korvan takana pössytellään ruukkuja dreijaamaan, ja sen yli.