maanantaina, syyskuuta 14, 2009

Ilmianna pomosi

Tälle päivälle osui kaksi ilahduttavaa uutista. Uutiset itsessään ovat ikäviä, mutta molemmat kertovat siitä, miksi ammattiyhdistystoiminnalle on edelleen tilausta. Olkootkin jäsenmaksut tasaveroluontoisia puhdistuksia omista tuloista, mutta ovathan ne sentään verovähennyskelpoisia.

Ensimmäinen uutinen koski Vasemmistonuorten Ilmianna pomosi -kampanjaa. Tämä alunperin Lapin vasemmistonuorten aloittama kampanja on muuttunut valtakunnalliseksi ja sellaiseksi se käytännössä tuli keväällä Vasemmistonuorten puheenjohtajaksi valitun Dan Koivulaakson aloitteesta. Projektin tavoitteena on kerätä tietoa työelämän vääryyksistä ja tuoda ongelmakohtia julkisuuteen, mikä on hyvin tarpeellista. Harvat ovat tuskin epätietoisia palvelualojen heikoista työehtojen valvonnasta, yrittäjien heikosta sosiaaliturvasta tai esimerkiksi vuokratyön ongelmista. Kaikki erilaisia aloja koskevat ongelmat olisivat hyvin harvojen tiedossa ellei julkisuudessa olisi onnistuttu nostamaan näitä esille.

Miksi näin on tarpeen? Hairstore joutui jälleen taipumaan oikeudenmukaisuuden edessä (HS 14.9.2009) ja korvaamaan työntekijöille maksamatta jääneitä palkkoja. Jutussa myös Niina Ilola (entinen Etelä-Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtaja, entinen ravintola-alan ammattilainen ja nykyinen kulttuurituotannon opiskelija), joka kertoo palvelualoille hyvin tutusta ilmiöstä eli maksamattomasta palkasta. Jos vertaa palvelualojen yleistä palkkatasoa siivoojista ravintolapäälliköihin niin palkka ei huimaa ottaen huomioon että ylemmän tason keisarit jäävät reilusti alle suomalaisen keskiarvon ja palvelualojen pohjasakka vetää heikoimmillaan toimeentulorajalla. Tästä ei voi syyttää verottajaa vaan työelämän muita heikkouksia kuten kohtuuttoman pienen palkan takaavia työehtosopimuksia.

Reilun pelin kannalta on markkinataloudessakin tuotava esille työntekijöiden oikeudet ja heihin kohdistuvat vääryydet. Tuskin vapaan markkinataloudenkaan kannattajat voivat suvaita sitä, että sovittuja sääntöjä rikkoo yksi kilpailija, kun muut yrittävät noudattaa yhteisesti sovittuja sääntöjä. Sääntöjen rikkoja saa nimittäin kohtuutonta etua muihin alalla toimijoihin nähden jättämällä palkkoja maksamatta.

Ei kommentteja: