keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009

Pois sunnuntailisistä

Hans Välimäki kirjoittaa ihan järkevästi sunnuntailisien poistamisen puolesta. Sunnuntaisin kuten kaikkina muinakin kalenteripyhinä maksetaan palkkaa työntekijöille tuplana. Pointti on ihan selkeä siinä mielessä, että seitsemäs päivä pitää pyhittää jumalalle, vappu työväelle ja itsenäisyyspäivä itsenäiselle Suomelle, mutta ei kait paikkojen tarvitse olla sen takia kiinni. Sitä paitsi me uskonnottomat, epäisänmaalliset toukat saadaan kohtuutonta etua sen takia, että meidän esi-isät tappelivat talvisodassa jumalan sunnuntaikorvausten vuoksi.

Palvelualoilla palkat ovat kuitenkin sen verran jälkeen jääneet, että ehdottaisin sunnuntailisistä poistumista ja sen korvaamista korkeammilla palkoilla, joko niin, että kaikkien palkkoja nostetaan semmoiset 50 prossaa tai sitten työnantajien on maksettava työntekijän mielestä vittumaisimmista vuoroista tuplapalkka. Katsotaan sitten kuinka moni tykkää jättää simpsonit, vapun, uudenvuoden ja joulun väliin sen takia, että työnantajan firma voisi menestyä paremmin työntekijän hyvinvoinnin sijasta.

2 kommenttia:

Henrik Nyholm kirjoitti...

Tätä keskustelunavausta odotin heti kauppojen sunnuntaiaukiolo-hässäkän jälkeen. Niin suunnitelmallista. Sunnuntai halutaan "arkipäiväistää" jotta voidaan oikeuttaa lisienpoistot, muiden alojen sunnuntaivapaiden poistot ja yleisen hektisyyden lisäys. Sunnuntai on pelastettava - ei uskonasiohin nojaten vaan kollektiivisen hengähdystauon/lepopäivän puolustamisen kannalta.

Hyvä kirjoitus ja aamen tälle: "Katsotaan sitten kuinka moni tykkää jättää simpsonit, vapun, uudenvuoden ja joulun väliin sen takia, että työnantajan firma voisi menestyä paremmin työntekijän hyvinvoinnin sijasta."

Itse-oppinut dosentti kirjoitti...

No, en minä oikeasti ole sitä mieltä, että sunnuntailisistä pitäisi luopua, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että yksi tietty päivä sekä about muutama muu erityinen päivä saa huomiota palkassa varsinkaan, kun se ei koske kaikkia samalla tavalla.

Välimäen huomiot ovat ihan oikeasti harkitsemisen arvoisia, ei välttämättä hänen esittämässään muodossaan. Yksi tapa korvata pakolllinen vapaapäivä viikossa voisi olla esimerkiksi se, että työntekijät saisivat itse valita neljä päivää kuusta tai muuten tietyt tunnit vuorokaudesta, jolloin he haluavat vapaalle. Jos näille päiville tai tunneille osuu vuoroja, pitäisi niistä maksaa tuplapalkka.

Näkisin, että tietyt päivät viikossa ja tietyt tunnit vuorokaudessa osoittaisivat suurella otannalla, että paskamaisimmista vuoroista tuleekin maksaa ylimääräistä periaatteella, että mitä ikävämpi työ sen suurempi on oltava korvauksen.