perjantaina, elokuuta 31, 2007

Budjettiriihi alkaa

Vanhasen toinen hallitus aloitti eilen ensimmäisen budjettiriihensä. Samaan aikaan järjestettiin pienimuotoista mielenilmausta Säätytalon ulkopuolella. Kansan uutisten mukaan Yhteis- ja yksinhuoltajien liitto oli myös paikalla ihmettelemässä hallituksen sosiaalisuutta. "Liitto halusi muistuttaa siitä, että hallitus ottaa yksinhuoltajilta saman tien pois lupaamansa kymmenen euron lapsilisäkorotuksen päivähoito- ja muiden maksujen korotuksina" kirjoittaa Kansan uutisten toimittaja Tuula Kärki.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että hallitus joutuu hieman tarkastelemaan uudestan hallitusohjelmaansa. Helsingin sanomien toimittaja Hanna Kaarto käyttää kuvausta "repiminen" samassa yhteydessä. Hallitusohjelmassa luvatut 1,1 miljardin euron tuloveron kevennykset jäävät myöhemmäksi. Hyvä niin, sillä rahoja hallitus tarvitsee työllistämiseen, kuntien avustamiseen ja "tasa-arvotupon" toteuttamiseen, mistä jälkimmäiseen ei usko edes teemalla hallitukseen surfannut Kokoomus.

Alkoholiverotuksen nosto toteutuu näillä näkymin lähiaikoina. Tätä asiaa on kannatettu yli puoluerajojen aina opposition laitimmaisesta reunasta (Perussuomalaiset) aina hallituksen ytimeen (Keskusta) asti. Tällä kertaa valtiovarainministeriön virkamiehet voittivat maltisilla korotuksilla. Verotusta tältä osin korotetaan mahdollisesti uudestaan ensi vuonna.

Ympäristöverotuksen, eli ns. haittaverojen, painopisteet näyttävät siirtyvän entistä ekologisempaan suuntaan. Autojen verotuksessa siirrytään päästöpohjaisempaan haittaverotukseen siten, että hiilidioksidipäästöjen mukaan verotetaan.

Korkeakoulujen rahoituksen uusi hallitus hakee pyhältä hengeltä. Valtiovarainministeriö on ajatellut leikata 30 miljoonalla eurolla rahoitusta. Ammattikorkeakokoulut sekä yliopistot näkevät tulevaisuuden synkkänä. Hallitus on päättänyt toteuttaa mittavia uudistuksia korkeakoulukentällä, jotka nielevät vain lisää rahaa tulevaisuudessa, samalla rahahanoja suljetaan pikkuhiljaa. Valmistellaanko tässä korkeakoulujen myyntiä kokonaisuudessaan vai eikö sivistykselle riitä tukea enää?

Perintöverotukseen (syy, jonka takia monet kuolevat ihmiset muuttavat ulkomaille kevyemmin verotettaviksi) tehdään moninkertaisia tasonostoja. 20 000 euron alittavat perinnöt muuttuvat kokonaan verottomiksi. Tämä on niitä asioita, joista monet puolueet olivat yhtä mieltä, että jotain pitäisi tehdä. Kokoomuksen ja RKP:n ajaman täysverottomuuden ja Vasemmistoliiton maltillisen alimpien verorajojen noston väliltä on löytynyt siedettävä kompromissi. Hienointahan tietenkin olisi, jos perintöveron pystyisi hienovaraisemmin säätämään progressiiviseksi lähtien liikkeelle vaikka prosentista ja nostamalla veroastetta aina 50 prosenttiin asti liukumalla tasaisesti. Perintöveroon ei pidä kuitenkaan suhtautua kuin muihin ansiotuloihin. Eivät ihmiset kuitenkaan työkseen kuole (paitsi palvelu- ja hoiva-alalla). Pääomaverotuksen saaminen progressiivisen verotuksen piiriin oli nyt aivan liikaa toivottua. Edes pääomaveron kiristämisestä ei Vihreistä huolimatta ole kuulunut mitään.

Mitä taas tulee Matti Vanhasen "edellistä sosiaalisesti oikeudenmukaisempaan hallitukseen", niin se on paskapuhetta, soinilaista tyhjäkäyntiä, jota Vanhanen ei pysty todistamaan vaikka haluaisi. Nykyinen hallitus ei ole tehnyt sen enempää tuloerojen kasvulle kuin edellinenkään.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Niin. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on absurdio; kaunista markkinointiviestintää ja yhdentekevää ympäri kehänpyörintää. Minkäs teet, kun sitä jankutetaan kolmesta puolueesta, jotka ovat kaikki olleet hallitusvastuussa viimeiset 50 vuotta rakentamassa tätä järjestelmää, joka on kaikkien mielestä p**seestä ;)

Toisaalta mikäli hallitusohjelman uudistukset toteutetaan, voinee se pitää paikkansa suhteessa I:sen linjaan. Minimiäitiys- ja sairaspäivärahan nosto työttömyysturvan peruspäivärahan tasolle nimittäin on kovin historiallista ja hienoimpia asioita jota hallitusohjelmassa on.

Perusturvauudistuksen jalanmerkit vaikuttavan nekin kovin lupaavilta, mikäli perustulon ensiaskelia kokeillaan so. pienten tulojen verovapaus (>1000) ja jo nyt toteutuva ansiovähennyksen korvaaminen eläkeläisille.

Sen sijaan tuloveron vähentämisestä olen kovin eri mieltä: kahdella miljardilla (ylijäämä vähintään tästä budjetista) maksetaan nyt velkaa, joka voitaisiin työntää kohdennetusti esimerkiksi ansiotulovähennykseen ja näin poistaa työstä johtuvia tuloloukkoja. Tai sitten reippaasti vain alempien tulodesiilien verotukseen joka kiihdyttäisi palvelujen kysyntää ja näin työllisyyttä.