Olen vieläkin hieman vihainen lähes 20 vuoden takaisista tapahtumista, mutta annan anteeksi ja pääset koeajalle. Toivon tänä vuonna seuraavia lahjoja:
- X-box live -jäsenyys loppuelämäksi
- Spotify-jäsenyys maksettuna loppuelämäksi
- Kaikki Mafia warsin tasot täyteen tai ainakin miljoona reward-pistettä
- Sama itseasiassa koskien kaikkia Zyngan facebook-alustalla julkaistuja pelejä
- Diplomaattisen koskemattomuuden kaikkialla maapallon vaikutusalueen sisäpuolella
- USS Enterprisen (Ei mitään koottavaa vaan sen itse aluksen, jolla voi lentää minne tahansa päin maailmankaikkeutta)
- Yhdysvaltain presidentin suoran numeron (ei mitään vaihdepaskaa, mä tiedän, että sillä kaverilla on pakko olla joku kännykkä, jolla se voi soittaa ilman sihteereitä)
- John F. Kennedyn murhaan liittyvät kansiot ilman sensurointia
- Haamujengi kolmosen tuotantoon
- satatuhatta vapaalippua elokuvateattereihin
- American Express blackin
- Vasemmistoliberaalin pääministerin tai oikeastaan koko hallituksen
- Tyttöystävän, joka painaa 40-80 kiloa, mutta mieluiten 45-55 kiloa
- Kaikki Expendables-elokuvan tähdet henkivartijoiksi: Sylvester Stallone, Jason Statham, Jet Li, Dolph Lundgren, Eric Roberts, Mickey Rourke, Bruce Willis ja Steve Austinin (sekä Jean-Claude Van Dammen ja Vin Dieselin)
- Vähintään Akun tehdas -tasoisen äänitysstudion
- Oikean Paavo Lipponen -nuken (pitää olla mitat oikeat ja ihon pitää tuntua aidolta)
- Batman Arkham Asylum -pelin
- Playstation kolmosen
- Miljoona dolsua Fulltiltin pelitilille
keskiviikkona, joulukuuta 23, 2009
Hyvä joulupukki
sunnuntai, joulukuuta 13, 2009
Tsekkaa pulssi
Kaveri on elossa. Ei kaipaa tekohengitystä eikä muitakaan elvytyksen muotoja.
Seminaarimäen mieslaulajat olkaa hyvät:
Seminaarimäen mieslaulajat olkaa hyvät:
perjantaina, lokakuuta 16, 2009
Barack Obama vs. Matti Vanhanen
Olen pitkään ollut supersankarisarjakuvien ystävä siitä huolimatta, että sarjakuvien saralla supersankarisarjakuvat ovat välillä jopa teollisempaa taidetuotantoa kuin dekkarikirjallisuus; Omalla tavallaan supersankarisarjakuvat ovat huonointa taidetta, mitä sarjakuvan saralla tehdään.
Ennen kuin menen otsikon teemaan, pitää vielä kehua omaa sisäistä sankaruutta nuoleskelevia populaareiksi muodostuneita sävellyksiä: J. Karjalainen: Sankarit, Chad Kroeger/Josey Scott: Hero.
Elämme historiallisia aikoja. Meillä on tässä maailmassa kaksi supersankaria sekä hyvässä että pahassa.
Ensin Barack Obama. Nobelin rauhanpalkinto. Nice. Kiva. Oikein mukava. Ansiot ovat ehkä hieman heikkoja, vaikka on pakko myöntää, että maailman suurimman ydinasepankin päällä istuskeleva kaveri ehdottaa ydinaseetonta maailmaa, on hieno ele. Jos puheista tekoihin päästään, niin palkinto on ansaittu. Muussa tapauksessa Barack Obama pääsee samaan seuraan Henry Kissingerin kanssa. Kissinger palkittiin rauhanpalkinnolla kaksi-kolme vuotta ennen Vietnamin sodan päättymistä Vietnamin sodan lopettamisella.
Sitten Matti Vanhanen. Ike lähtee ulkoministerin paikalta muutaman sadan hassun ja seksuaalisesti vihjailevan tekstiviestin takia. Matti Vanhanen käy oikeutta uuniperunoista sananvapautta vastaan. Ei mitäään. Matti Vanhanen jää kiinni väärinkäytöksistä. Ei mitään. Matti Vanhanen jää kiinni valehtelusta. Ei mitään. Matti Vanhanen jää kiinni lain rikkomisesta. Ei mitään.
Jos osaisin piirtää, niin minä piirtäisin hienon supersankarisarjakuvan, jossa Matti Vanhanen ottaa erää Barack Obaman kanssa. En tiedä vielä miten tappelu päättyisi enkä sitä, että minkälaista huulen heittoa tappeluun sisältyisi, mutta tämän tappelun aion joskus vielä kirjoittaa. Toivon tekeväni historiaa sillä samalla tavalla kuin Barack Obama ja Matti Vanhanen. Jään historiaan luodinkestävänä ja hyvin hämmentävänä käsikirjoittajana.

Tagit
barack obama,
Chad Koeger,
huumori,
J. Karjalainen,
Josey Scott,
korruptio,
matti vanhanen,
nobel,
vaalirahoitus
maanantaina, lokakuuta 12, 2009
Perustuslaki uusiksi
Olen useasti visioinut demokratian laajennuksiin tähtäävistä toimista kuten kaupunginosavaltuustoista, kansanäänestyksistä ja kansanaloitteista. Oerustuslakiin olisi syytä myös parantaa mahdollisuutta hajoittaa eduskunta ja kaataa hallitus.
Ennen edellistä perustuslain muutosta, oli presidentillä mahdollisuus hajoittaa eduskunta. Ilmeisesti lailla oli myöskin käyttöä, koska eduskunta on Suomen itsenäisyyden aikana hajoitettu muutamia kertoja, kun on ollut tarvetta ratkaista poliittisia kriisejä. Perustuslain muutoksen jälkeen, eduskunta on edelleen mahdollista hajoittaa, mutta vain pääministerin esityksestä. Tämä lisää huomattavasti eduskunnan hajoittamisen kynnystä, mutta lainsäätäjä ei ehkä huomioinut (tai vaihtoehtoisesti nimenomaan huomioi), että kriisin aiheuttaja saattaakin olla pääministeri ja/tai hallitus kuten nykyisessä vaalirahaskandaalissa. Ei ole todennäköistä, että pääministeri laittaisi oman luottamuksensa testattavaksi uusissa eduskuntavaaleissa. Välikysymys on edelleen toinen mahdollisuus hallituksen kaatamiseen, mutta enemmistöhallitusten ja ryhmäkurin aikana välikysymyksen toimivuus voidaan kyseenalaistaa helposti. Välikysymyksellä on hallitus kaadettu viimeksi 50 vuotta sitten, joten välikysymyksen todellinen poliittinen merkitys on julkisen keskustelun käyminen eikä sen itse tarkoitus toteudu.
Kun Tarastin ryhmä tällä hetkellä suunnittelee vaalilain uudistamista olisi syytä ehkä puuttua myös perustuslain muihin ongelmakohtiin. Jos nyt olisin diktaattori ja saisin kirjoittaa perustuslain uusiksi, ottaisin huomioon varmastikin nykyisen poliittisen kriisin ja madaltaisin huomattavasti eduskunnan hajottamisen kynnystä. Hyvä idea olisi täydentää perustuslakia selvästikin kansanvaltaisampaan suuntaan: annetaan kansalle mahdollisuus välikysymyksen tekoon. Eduskunnan hajoittamisesta tulisi järjestää kansanäänestys, jos saadaan 10 prosenttia kansasta aloitteen taakse. Vaikka tämä saattaisi tehdä demokratiasta kalliimpaa (äänestysten järjestämisen takia), uskon, että tämän tyyppistä demokratian laajennusta ei tultaisi "ylikäyttämään".

lauantaina, lokakuuta 10, 2009
Keskustan vaalirahoitus youtubessa
Klassinen Perikato-elokuvan uudelleen tekstittäminen on saanut jatkoa vaalirahoituskohusta.
Tässä blogissa on aikaisemmin julkaistu Wincapita youtubessa.

torstaina, syyskuuta 24, 2009
Hyvä ja vahva kaverimme Ray Stantz
Suomalainen ystäväni Haamujengistä (engl. Ghostbusters) nimeltään RAY Stantz on ollut pitkään kieli kuumana pokerin suhteen. Olen yrittänyt väittää hänelle pitkään, että mitään pokeripeliä ei voiteta nuolemalla kortteja, mutta hän ei ole vain uskonut.
Kaverini RAY on pitkään väittänyt, että Monopoli on paras peli tässä maailmassa. Olen yrittänyt jutella hänellä, kehunut häntä, jopa välillä torunut häntä. Lopulta olen oikeasti samaa mieltä. RAYn monopoli on hyvä, jos kaikki saavat kulkea Erottajalla ilman, että tarvitsee kysyä lupaa lupaa Erottajan ylittämiseen.
Kaverini RAY on tosin joutunut ongelmiin, koska hänen ottoisänsä on ottanut kaikki rahat ja kierrättänyt vaimonsa Yennan (lausutaan Kenna) kautta kaiken muualle. Kenna (lausutaan Kepu) on kuitenkin ottanut RAYlta kaikki mun monopolisetelit sillä aikaa kun olin vessassa, ja nyt Jaguli (lausutaan minä) on hyvin vihainen.
Pokerisivut: Nuorisosäätiö jakanut vaalirahaa myös Rayn hallituksen puheenjohtajalle
Iltasanomat: Jukka Vihriälä ehdottaa uusia eduskuntavaaleja
Helsingin sanomat: Keskustan Vihriä haluaisi hajoittaa eduskunnan

antti kaikkonen,
hs,
ilta-sanomat,
jukka vihriälä,
keskusta,
korruptio,
pokerisivut,
ray,
vaalirahoitus
sunnuntai, syyskuuta 20, 2009
Boikotoikaamme pyhää kraanavettä
Kuten kaikki blogin lukijat todennäköisesti tietävät, niin olen hyvin vahva monikulttuurisuuskriitikko. Käsitykseni monikulttuurisuudesta on lähinnä pelkoa yhdestä vahvasta kulttuurista ja minua pelottaa vielä enemmän, että olisi monta keskenään kilpailevaa kulttuuria. Jos näin todella on, niin toivon, että oma kulttuurini voittaa.
Sitten uutisiin. McDonald's on siirtynyt islamistien leiriin (en nyt tarkoita, että McDonalds olisi valinnut uskonnokseen Islamin vaan nimenomaan valinnut selvästikin puolensa). McDonalds käyttää YLEn uutisen mukaan Halal-lihaa (eli antihallaa) lihassaan. Tämä islamistien hyväksymän lihan valmistuskeinon takia monet, elleivät jopa muutamat tai jopa useat, hakevat vahvaa kansanrintamaa McDonaldsia vastaan.
Aion itsekin osallistua liikkeeseen. McDonaldsin islamismia suosivat asenteet ovat täysin tarpeettomia.
[tietoisku] McDonaldsilla on ennestään jo painamassa McLibelit (aiheesta suomenkielisessä wikipediassa lisää kohdassa boikotti), prekariaatin heikentäminen, työsuojelurikoksia sekä palkkojen poljenta. [/tietoisku]
Vaikka joku älykäs henkilö voisi väittää, että Halal-liha on kuin muukin lihaa, niin sen erottaa oikeasti muusta lihasta sillä, että sen edessä on rukoiltu. Seuraavaksi boikotin kohteeksi aion valita yrityksen, joka käyttää siunattua kraanavettä.

boikotti,
ironia,
kaikki huuomorinlajit,
mcdonalds,
melkein huumori,
musta huumori,
sarkasmi,
satiiri,
yle
perjantaina, syyskuuta 18, 2009
Barack Obama ja sosialismin alasvyöry Euroopassa
Viikonloppuna Virossa ollessa tuli tapitettua hotellihuoneessa BBC:ta ja CNN:ia ajankuluksi. On oikeasti kauheata katsoa, minkälaisen retorisen kohtelun Barack Obaman terveydenhuoltouudistus on saanut Yhdysvalloissa. Vaikka voitaisiin kiistatta osoittaa, että tavoite on hyvä, eli saada kaikki Yhdysvaltojen kansalaiset terveydenhuollon piiriin, niin siitä huolimatta se herättää ihmiset vastustamaan tavoitetta. Aivan kuin 50 miljoonan ihmisen saaminen edes jonkinlaisen terveydenhuollon piiriin saavat ihmiset pelkäämään Neuvostoliiton haamua.
Yritin etsiä youtubesta erään republikaanin pitämää puheenvuoroa mielenosoituksessa, mutta en löytäny sitä. Siinä republikaanien edustaja joko senaatissa tai kongressissa kertoo, että kuten olemme Euroopassa huomanneet, niin sosialismi vie kaiken alas ja emmehän me halua sitä tänne. En löytänyt videota, mutta löysin kyllä tämän:
Tämän koosteen jälkeen on vaikea sanoa, että kuka on oikeasti hyvinvoinnin kannalla, mutta hitlerkortti on leikattu nopeasti mukaan.
lisäys: Talsussa on hyvä ja tiivis analyysi aiheesta.

bbc,
cnn,
hitlerkortti,
propaganda,
retoriikka,
taloussanomat,
videot,
youtube
keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009
Pois sunnuntailisistä
Hans Välimäki kirjoittaa ihan järkevästi sunnuntailisien poistamisen puolesta. Sunnuntaisin kuten kaikkina muinakin kalenteripyhinä maksetaan palkkaa työntekijöille tuplana. Pointti on ihan selkeä siinä mielessä, että seitsemäs päivä pitää pyhittää jumalalle, vappu työväelle ja itsenäisyyspäivä itsenäiselle Suomelle, mutta ei kait paikkojen tarvitse olla sen takia kiinni. Sitä paitsi me uskonnottomat, epäisänmaalliset toukat saadaan kohtuutonta etua sen takia, että meidän esi-isät tappelivat talvisodassa jumalan sunnuntaikorvausten vuoksi.
Palvelualoilla palkat ovat kuitenkin sen verran jälkeen jääneet, että ehdottaisin sunnuntailisistä poistumista ja sen korvaamista korkeammilla palkoilla, joko niin, että kaikkien palkkoja nostetaan semmoiset 50 prossaa tai sitten työnantajien on maksettava työntekijän mielestä vittumaisimmista vuoroista tuplapalkka. Katsotaan sitten kuinka moni tykkää jättää simpsonit, vapun, uudenvuoden ja joulun väliin sen takia, että työnantajan firma voisi menestyä paremmin työntekijän hyvinvoinnin sijasta.

ay,
hans välimäki,
työehtosopimukset,
työelämä,
viisi tähteä
Lihan maku
Otsikosta huolimatta seksi ei ole mielessä vaikka se tässä iässä pitäisikin olla. Siirryin muutamia vuosia sitten kasvissyöjäksi ja se ei ollut sinänsä hankalaa, koska ensimmäisen avovaimoni kanssa söimme käytännössä ainoastaan kanaa tai kalaa lihana (ja minä en oikein ole koskaan pitänyt kalasta).
Viime sunnuntaina Virossa oikeasti piti ostaa juustokinkkusämpylä, koska mitään muuta nälänkorviketta ei ollut kalaleivänsijasta. Joltainhan se maistui. Sitten menin jatkamaan Viron Hesburgeriin juustoburgerilla (sisältää lihaa). Maku oli kumma, ja koska Viron reissujen jälkeen kaikki muukin maistuu kummalta niin ennen verhojen sulkeutumista kävin Suomessa Chillissä ostamassa pitaleipä-kebabin.
Ja maistuipa hyvältä. Teki mieli lähteä itse metsästämään. Uskoisin pystyväni saamaan kiinni oikean vaarallisen lampaan.
Mutta ei se noin helppoa ole. Ei ihminen oikeasti tarvitse lihaa ja tulinpahan taas todenneeksi gulassikeittoa syödessäni, että ei liha edes sovi vatsalla. Kiitokset tän vuotiselle kokeilulle, mutta aion pysyä edelleen kasvissyöjänä.
Olen taas tainnut syödä 4,4 maapalloa, mutta tämä riitti. Mikä tuosta lihasta tekee meille varakkaille länsimaalaisille semmoisen ylellisen pakkotuotteen? Se on varmaan se kun päästään kieltäytymään hehkulampuista/kotitietokoneista/autoista/yms.
On taas hyvä olo. Kiitos oi jumalani.

maanantaina, syyskuuta 14, 2009
Ilmianna pomosi
Tälle päivälle osui kaksi ilahduttavaa uutista. Uutiset itsessään ovat ikäviä, mutta molemmat kertovat siitä, miksi ammattiyhdistystoiminnalle on edelleen tilausta. Olkootkin jäsenmaksut tasaveroluontoisia puhdistuksia omista tuloista, mutta ovathan ne sentään verovähennyskelpoisia.
Ensimmäinen uutinen koski Vasemmistonuorten Ilmianna pomosi -kampanjaa. Tämä alunperin Lapin vasemmistonuorten aloittama kampanja on muuttunut valtakunnalliseksi ja sellaiseksi se käytännössä tuli keväällä Vasemmistonuorten puheenjohtajaksi valitun Dan Koivulaakson aloitteesta. Projektin tavoitteena on kerätä tietoa työelämän vääryyksistä ja tuoda ongelmakohtia julkisuuteen, mikä on hyvin tarpeellista. Harvat ovat tuskin epätietoisia palvelualojen heikoista työehtojen valvonnasta, yrittäjien heikosta sosiaaliturvasta tai esimerkiksi vuokratyön ongelmista. Kaikki erilaisia aloja koskevat ongelmat olisivat hyvin harvojen tiedossa ellei julkisuudessa olisi onnistuttu nostamaan näitä esille.
Miksi näin on tarpeen? Hairstore joutui jälleen taipumaan oikeudenmukaisuuden edessä (HS 14.9.2009) ja korvaamaan työntekijöille maksamatta jääneitä palkkoja. Jutussa myös Niina Ilola (entinen Etelä-Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtaja, entinen ravintola-alan ammattilainen ja nykyinen kulttuurituotannon opiskelija), joka kertoo palvelualoille hyvin tutusta ilmiöstä eli maksamattomasta palkasta. Jos vertaa palvelualojen yleistä palkkatasoa siivoojista ravintolapäälliköihin niin palkka ei huimaa ottaen huomioon että ylemmän tason keisarit jäävät reilusti alle suomalaisen keskiarvon ja palvelualojen pohjasakka vetää heikoimmillaan toimeentulorajalla. Tästä ei voi syyttää verottajaa vaan työelämän muita heikkouksia kuten kohtuuttoman pienen palkan takaavia työehtosopimuksia.
Reilun pelin kannalta on markkinataloudessakin tuotava esille työntekijöiden oikeudet ja heihin kohdistuvat vääryydet. Tuskin vapaan markkinataloudenkaan kannattajat voivat suvaita sitä, että sovittuja sääntöjä rikkoo yksi kilpailija, kun muut yrittävät noudattaa yhteisesti sovittuja sääntöjä. Sääntöjen rikkoja saa nimittäin kohtuutonta etua muihin alalla toimijoihin nähden jättämällä palkkoja maksamatta.

dan koivulaakso,
hairstore,
ilmianna pomosi,
niina ilola,
työehdot,
työelämä,
vasemmistonuoret
lauantaina, syyskuuta 12, 2009
Viikonlopun paisti
Lähdettiin aamulla Hancenin kanssa Viroon pelaamaan Suomiturnausta Olympic Casinokselle. Kolme viikkoa sitten tehtyjä suunnitelmia ei muuta mikään. Tosin aikainen herätys aamukuudelta pisti jo etukäteen ajatukset jonnekin muualle. Pahoinvoivana sitten piti nousta (tosin ilman krapulasta johtuvaa syytä).
Tänne päästyä ja pienten kartanlukemisten jälkeen päädyttiin pääkallopaikalle. Ensimmäinen havainto kyllä huoneesta oli hyvä, odotan kaameampaa. Oikeasti Viron peruskalliimmat hytit ylittää monet suomalaiset vastaavat ainakin täällä Revalissa.
Mutta sitten otsikkoon:
Ensimmäiset ajatukset olivat, että kun pelataan hyvin pelaajaystävällisellä struktuurilla (10000 stäkit, puolentunnin nousut, ja 25/50 blindit), että eihän täältä kukaan voi pudota ekan tunnin aikana, mikä vaihteeksi piti paikkaansa. Viime pelimatkalla ajattelin samaa ja silloin putosi jo viisitoista pelaaja yhdeksästäkymmenestä ekan tunnin aikana.
Tällä kertaa kukaan ei pudonnut vielä silloin vaan sain oikeasti itse kunniakkaan "paisti"-lippalakin, jota aion käyttää ainakin viikon kunniakkaasti.
Turnauksen alku oli, pakko sanoa, hyvä minulle. Lähtö oli ylöspäin suuntaava ja ajattelin kaiken aikaa, että ehkä keskittyminen riittää, vaikka koko ajan tuntui, että peli ei ole kivaa. Olin tavallaan eräänlaisen comfort-zonen ulkopuolella eli ei ollut kivaa. Onnistuin voittamaan tiettyjä potteja positiosta ja tiettyjä korteilla, mutta peli lähti laskusuuntaan siinä vaiheessa kun mun kärki kohtasi setin. Olisi pitänyt lukea, että kun kaveri halusi korottaa turnilla, niin hänellä oli joko oltava parempi käsi. Epäilin tosin, että hän sai uuuden kärjen kiinni, mutta koska hän ei sanonut raisea, niin sain korotukseni jälkeen ilmaisen kortin. Ilmainen kortti tosin sitoi minut pottiin, koska sain toisen parin. Löin alle ja minut minitettiin, onneksi vaisto sanoi päällelyömisen sijaan, että maksa. Se ei ollut paras ratkaisu, mutta se oli toiseksi paras ratkaisu. Parashan olisi ollut kippi.
Pöytä meni näin
50/100 blindit
Preflop:
Paisti T5s (ristiä)
Kräkkääjä 44
Action on limppailua ja neljä on kädessä.
FLOP T43-rainbow
Paisti lyö ja kräkkääjää coolaa
TURN: Qc (mahdollistaen värinvedon)
Paisti lyö ja kräkkääjä yrittää korottaa, mutta heitettyään pelimerkkinsä keskellä, lyönnin yritys katsotaan maksuksi
River: 5
Paistilla on kädessä kaksi paria ja on riidannut, että kräkkääjällä on kuningatar kädessä ja lyö tonnin, ja sanoo vielä perään, että nyt saat korottaa sen. Kräkkääjä lyö minit eli kaksi tonnia ja paisti maksaa.
Paisti tosin jää henkiin, mutta pudottava käsi on
Supertiukkapelaaja (myöhemmin tiukkis): KK
Paisti: 86s (herttaa)
Supertiukkis lyö ja paisti maksaa.
Flop: Th-2c-Jh
Paisti tsekkaa, tiukkis lyö, muut kippaa paisti maksaa
Turn: Q-joku
Paisti tsekkaa ja tiukkis lyö kaiken. Paisti tekee nopean pot-odds-laskelman ja huomaa, että tiukkiksen lyönnin jälkeen pot-oddsit on varmasti kohdillaan, koska maksulla hän yli kolminkertaistaisi stäkkinsä osuessaan ja hänellä on alle maksettavaa. Paistilla on siis vajaat 3kilon stäkki ja potti on lähemmäs yhdeksäätonnia. Vetoja paisti laskee olevan värin ja gutarin veto.
Tietenkin paisti pähkäilee ja sanoo ääneen, että käteispöydässä maksu tulisi heti, mutta lopulta päättää, että pääsispä nyt dokaamaan.
Maksun jälkeen river on 9. Elikkä yksi niistä outeista jota haluttiin, mutta paisti yllättyikin KK:sta, joten hänen outtinsa olivat neljällä vähemmät.
Paisti lähtee ottamaan siiderin ja alkaa voida pienen pähkäilyn jälkeen hieman paremmin. Pelikin voisi kulkea. Turnauksessa kuitenkaan pot-oddsit eivät ole pelkästään ne millä pelataan vaan stäkit myös. Ja sitähän paisti mietti ennen maksuaan.
Huhun mukaan uusi turnaus alkaa piakkoin ja paistihan meni varaamaan liput. Huolimatta, että kyseessä on rb-turnaus, Paistin vointi on hyvä. Ratkaiseva siirto tapahtuu kolmannen tauon jälkeen kun paisti onnistutaan psyykkaamaan pelistä irti.
Paisti lyö ennen floppia ja saa yhden maksun. Tosin floppi on jotain kauheata ja paisti lyö ja supermestari maksaa ajatellen olevansa ässähailla edellä. Oikeassa onkin ja hänellä on värinveto. Jostain kumman syystä paisti tajuaa tämän ja lyö turnilla sen verran, että hänellä jää vielä luoteja riveriä varten. Mutta riverin lyödessä tyhjää molemmilla. Supermestari aloittaa psykologisen pelin ja kyselee paistin stäkin kokoa. Paistin vastattua supermestari tsekkaa. Paisti ei osaakaan lyödä häntä pihalle vaan tsekkaa perässä. Supermestari vie.
Tämän jälkeen Paistille jää vielä nousu varaa. Onhan hänellä vielä lähes 20 blindia. Yhden hyvän kipin tehtyä hän limppaa varhaisesta asemasta toivoen (kädessä A5s) saada rajattua mahdollista oikeaa korottajaa vastaan ja oikea korottaja pistääkin kaiken sisäänsä. Tosin Paistilla on enemmän pelimerkkejä, joten hän lämäsee kaiken sisään perässään limpanneen kaverin harmiksi tai iloksi. Iloksi siinä mielessä, että lyönnit eivät pelota ketään ja potissa on mukana neljä kaveria, joista kaksi on all-in. Floppiin tulee TQ7, mikä mahdollistaa Paistille vielä värinvedon. Toinen kavereista vetää all-in ja paisti katselee iloisesti vierestä kun toinen jäljellejäänyt kippaa.
Kahden muun vihun kortit ovat TT ja KK. Osuipa kivasti. Paistilippari pysyy päässä ainakin viikon.

olympic casino,
pokeri,
texas hold'em,
turnaus,
viro
torstaina, elokuuta 27, 2009
Ihmistulva 5.9.2009
Tagit
ihmistulva,
ilmastonmuutos,
politiikka,
polttava kysymys,
videot,
ympäristö,
youtube
keskiviikkona, elokuuta 19, 2009
Vasemmistonuorten esittelyvideo Youtubessa
Keski-Suomen Vasemmistonuorten esittelyvideo. Ohjaaja on valitellut kärsimättömyyttään sekä ammattitaidottomuuttaan ja juljennut julkaista näin hienon videon. Ville-Veikko Pulkka on ymmärrettävästi vastuussa työstään. Milloinkohan muista Vasemmistonuorten piireistä tulee yhtä hienoa materiaalia?
Tagit
KSVN,
vasemmistonuoret,
videot,
Ville-Veikko Pulkka,
youtube
perjantaina, kesäkuuta 26, 2009
If you're into it
Keaton Simons ja Lelia Broussard
Ja alunperin kyseessä on Flight of the Conchordsin kappale. Tässä pätkä itse sarjasta:

flight of the conchords,
If you're into it,
Keaton Simons,
Lelia Broussard,
musiikki,
videot,
youtube
Hanna-Leena Hemming pilaa vaalirahoituksen maineen
Piti kirjoittaa tästä jo eilen, mutta Hesari on nykyään niin paljon nopeampi reagoimaan toisten blogeihin. Tällä kertaa kyseessä on Hanna-Leena Hemmingin suorittamaa kansalaisjournalismia.
Tässä päässä verkottunutta maailmaa on jo pitkään ihmetelty, että minkä takia ainoastaan Keskusta joutuu selittelemään omaa vaalirahoitustaan. Hanna-Leena Hemming on kuitenkin sitä mieltä, että Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen pilaa poliitikkojen ja politiikan maineen. Kyseessä on tietenkin vaalirahoituksen avoimuus. Kokoomus ei omaa rahoitustaan ole kummemmin avannut eikä sitä ole tehnyt Hemmingkään. Hänen sepostuksensa vaalirahoituksestaan on hyvin "seikkaperäinen".
Hanna-Leena Hemmingin vaalikampanjan kokonaiskulut 35530 euroa on kerätty seuraavilta lahjoittajilta: tuki yksityishenkilöiltä 50 euroa, tuki yrityksiltä 980 euroa, Kokoomuksen eduskuntaryhmältä 2000, tukiyhdistykseltä 32500.
Hanna-Leena Hemming ei ole kuitenkaan tietääkseni vielä jaksanut eritellä, että mistä lähteestä hänen tukiyhdistyksensä on kerännyt yli 30 kiloa rahaa. Tulot on saatu myymällä taidetta ja lippuja seminaareihin.
Mutta jotain elvistelyä silti löytyy. Hemming osaa kyllä kertoa, että hän on tietoinen mistä hänen rahansa ovat tulleet ja että Arhinmäki on olevinaan pulmunen kun on täydentänyt omaa ilmoitustaan.

sunnuntai, kesäkuuta 14, 2009
Piraattipuolue ärhentelee Vihreille
Piraattipuolueen Ahto Apajalahti on hieman näreissään Vihreiden jaa-napin vinkumisesta sormenjälkirekisterin perustamisen puolesta.
Ilmeisesti seuraaviin eduskuntavaaleihin mentäessä Piraattipuolue aikoo haastaa Vihreiden aseman. Puolue saattaa toimia jopa hyvänä sparraajana muillekin puolueille. En pidä mahdottomana vaikka kyseisestä puolueesta kasvaisi pysyvä osa parlamentaarisia puolueita.
Piraattipuolue olisi voinut haastaa hyvin myös Vasemmistoliiton ja toivottavasti näin tekeekin. Tekijänoikeuskysymyksissä Vasemmistoliitto on kuitenkin ollut vähiten huono puolue, jos katsotaan suhteellista ja absoluuttista äänestyskäyttäytymistä Eduskunnassa. Toisaalta Vasemmistoliiton kannatus vaaleissa on laskeva ja Vihreillä on nouseva. Piraattipuolue tahtoo siis haastaa toisen jatkuvasti kasvavan puolueen. Helpoiten tämä onnistuu tietenkin osoittamalla, että Vihreät toimivat väärin ja Piraattipuolue olisi toiminut oikein jossain todellisessa äänestyksessä. Tässä tapauksessa sormenjälkirekisteristä äänestettäessä.
Tekijänoikeuslain laajennuksia koskevassa äänestyksessä Piraattipuolue olisi myöskin äänestänyt oikein ja Vihreät väärin. Tosin puolue ei ollut silloin vielä rekisteröitynyt, mutta veikkaisin, että tämäkin olisi ihan hyvä ase Piraattipuolueen arsenaaliin sitten kun Eduskuntavaalit koittavat kahden vuoden kuluttua.

tiistaina, kesäkuuta 09, 2009
Rakkauden haudalla
Juice Leskisen säveltämä ja sanoittama Rakkauden haudalla on saanut aika monta tribuuttia aikaiseksi. Itselläni pyörii yleensä mielessä Jonna Tervomaan versio. Youtube paljasti useamman muunkin version aiheesta. Tässä lyhyesti tehty kokoelma covereista.
Jonna Tervomaa, musiikkivideo elokuvasta Helmiä ja sikoja (2003):
Sakari Kuosmanen, Live, 1987:
Anna Abreau, Idols, 2007:
Sitten vielä uusia yrittäjiä:
Nimimerkki WolfGirlno1 (ei ilmeisesti osaa suomea, mutta minä ainakin saan selvää sanoista):
Sakurazugga:
Tyqo (omaperäisempää):
Onyx (10-vuotiaita ja symppiksiä):
Sitten kaikki lähtevät treenaamaan omia sovituksia. Soinnut ja lyriikat löytynee esimerkiksi täältä.

Anna Abreau,
Helmiä ja sikoja,
idols,
Jonna Tervomaa,
juice leskinen,
Sakari Kuosmanen,
videot,
youtube
sunnuntai, kesäkuuta 07, 2009
Äänestetään väärin
Vajaat kolme tuntia vaalihuoneiden sulkeutumiseen. Pakko tehdä päätöksiä. Tällä kertaa minun merkityksetön ääneni menee Jussi Saramolle. Ääni voitettiin poliittisista näkemyksistä ja kehittyneestä huumorintajusta. Saramo valitsi sloganikseen Äänestä väärin. Viime eduskuntavaaleissa itse kampanjoin otsikolla "Jos sun on pakko äänestää, niin äänestä edes oikein". Saramon sloganin vitsi on kuitenkin siinä, että keinottelulle ei ole vaihtoehtoa. Jos kuvittelet näin, kuvittelet väärin. Saramon mielestä on vaihtoehtoja, joten äänestetään väärin sitten kunnolla.
Tagit
eu,
jussi saramo,
vaalit,
Vasemmistoliitto
perjantaina, toukokuuta 22, 2009
Kannabis yhtenä Eu-vaalien kysymyksenä
EU-vaalien ympärille rakennetuista vaalikoneista Irc-gallerian vaalikone näyttää edelleen kaikista pätevimmältä. Tämä on sinänsä huvittavaa, että Irc-gallerian käyttäjistä suurin osa on erittäin nuoria (keski-ikä on 20,55 vuotta) ja puoluepolitiikan ja vaalien uskotaan kiinnostavan nuoria kaikista vähiten. Siitä huolimatta Irc-gallerian vaalikoneen väitteet ovat kaikki hyvin asiallisia.
Myöskin päihdepolitiikka on päätynyt vaalikoneen kysymyspatteristoon. Päihdepolitiikkaa lähestytään tutun kannabiksen kautta. Kiistaa tuntuu aiheuttavan se, miksi kannabis on laiton kun alkoholi ja tupakka eivät sitä ole. Toisaalta kannabiksen ymmärretään olevan laiton, koska heroiinikin on. Laittomien huumeiden yhteydessä puhutaan usein myös lieveilmiöistä. Näitä lieveilmiöitä ei aina avata, mutta minun pikku kätyrini ovat paljastaneet, että kyseessä on ihmiskauppa ja kansainvälisesti järjestäytynyt rikollisuus. Omaan kallooni ei kuitenkaan mahdu, että mitä tekemistä ns. ”kukkaruukkulailla” (Rikoslain 50 luku) on kansainvälisesti järjestäytyneen rikollisuuden ja ihmiskaupan kanssa. Laki tekee rangaistavaksi kukkaruukun valmistamisen, jos tarkoituksena on kasvattaa kukkaruukussa esimerkiksi kannabista. Tästä teosta on hyvin pitkä matka orjuuteen. Hampun viljelijää ja orjaa näyttää yhdistävän ironisesti vankeus. Tosin hampun viljelijän kohdalla laillistettu väkivaltakoneistomme (valtio) uhkaa yksilön vapautta tietyin ehdoin kun orjan vapaus on jo riistetty. Saa hymyillä kyynikon pilke silmäkulmassa.
Helsingin sanomissa on tehty analyysi Irc-gallerian vaalikoneisiin annetuista vastauksista koskien kannabiksen laillistamista tietyin ehdoin. Väite kuului kokonaisuudessaan näin ”Mikäli päihdelainsäädäntö EU:ssa olisi yhtenevä, kannabis pitäisi laillistaa kontrolloidusti, kuten alkoholi.” Ehdokkailla on ollut mahdollista vastata kolmella eri tavalla eli olemalla samaa mieltä, olemalla eri mieltä tai jättämällä kysymyksen epärelevantiksi (”samaa mieltä”, ”eri mieltä” tai ”ei merkitystä minulle”).
On pakko myöntää, että huolimatta kaikesta ajasta ja vaivasta, jota olen käyttänyt käyttörikosten dekriminalisointikampanjaan, kannabis ei siitä huolimatta ole minulle mikään kohtalon kysymys. Jos se olisi, niin tällä perusteella minun olisi kaikkein järkevintä äänestää SKP:ta ja vasta sitten Vasemmistoliittoa. SKP:n 15 vastanneesta ehdokkaasta nimittäin seitsemän kannnattaa kannabiksen vapauttamista. Vasemmistoliitosta kysymykseen on vastannut myös 15, mutta vain neljä kannattaa vapauttamista. Kolmas sija menee jaetusti RKP:lle ja STP:lle. Tosin suhteellisesti laskien STP:llä ollaan suhteessa myönteisempiä. STP:llä kahdeksan ehdokasta vastasi kysymykseen ja kolme kannatti vapauttamista. Suhteessa STP:ssa on siis 37,5 prosentin kannatus kun RKP:ssa se on vain 20 prosenttia.
Vaalijärjestelmän ollessa suhteellista vaalitapaa noudattava, minun olisi järkevintä äänestää SKP:tä tämmöisessä tilanteessa oletuksella, että jos minun ehdokkaani vaaliliitosta joku tai jotkut valitaan parlamenttiin, niin todennäköisimmin hän olisi tässä yksittäisessä kysymyksessä samaa mieltä kanssani.
Jotain kuitenkin ehkä kertoo puolueitten muutoksista se, että Vihreitä pidetään yleisesti hyvin liberaalina puolueena, mutta heidän kohdallaan myönteisesti suhtautui ainoastaan Jukka Relander ja Umayya Abu-Hanna. Yllättäen siis ns. vasemmistopuolueet ovat liberaaleimpia tässä kysymyksessä. Kirjoittaja mieltää SDP, SKP:n, STP:n ja Vasemmistoliiton vasemmistopuolueiksi. RKP:tä kirjoittaja luonnehtii oikeistopuolueeksi. SDP:lläkin on vain kaksi myönteisesti suhtautuvaa ehdokasta eli Arja Alho ja Jenny Lindborg.
SKP:n myönteisesti vastanneita ovat Lauri Alhojärvi, Era Hanna, Aino Kainulainen, Jonas Kettunen, Tommi Lievemaa, Aapo Toivanen ja Juha-Pekka Väisänen.
Vasemmistoliitossa myönteisesti vastanneita ovat Atik Ismail, Kaarina Kailo, Anna Mikkola ja Jussi Saramo.
RKP:n myönteisesti vastanneita ovat Nina Af Enehjelm, Tom Biaudet ja Patrick Wingren.
STP:n myönteisesti vastanneita ovat Johan Bäckman, Leena Hietanen ja Hannu Kautto.

helsingin sanomat,
kannabis,
rikoslaki,
rkp,
skp,
stp,
vaalikoneet,
vaalit,
Vasemmistoliitto,
vihreät
keskiviikkona, toukokuuta 13, 2009
Irc-gallerian vaalikone
Nyt löytyi Irc-galleriastakin vaalikone. Valitettavasti en nyt ehdi sen kummemin kysymyksiä käydä lävitse, vaikkakin on kiinnitettävä huomiota siihen, että nuorille suunnattu Irc-galleria on asiapitoisempi kuin Helsingin sanomien vaalikone. Kun Helsingin sanomien vaalikoneessa ehdokas löytyy esimerkiksi sellaisella asiakysymyksellä kuin mitä sinulle tulee mieleen Brysselistä? Vaihtoehdoiksi tarjotaan olutta, suklaata, Eu:n hallintorakennuksia ja Belgian pääkaupunkia. Irc-galleria yrittää löytää sopivia ehdokkaita esimerkiksi sellaisella huumorikysymyksellä kuin "EU-asioista pitäisi järjestää enemmän kansanäänestyksiä".
Top10 Irc-gallerian vaalikoneessa on jälleen vasemmistopainotteista:
Vähiten sopivat:
Puolueista sopivin olisi tosin Vasemmistoliiton sijasta SKP:

1. Kaarina Kailo Vas. 96 %
2. Jussi Saramo Vas. 96 %
3. Taina Hollo SKP 88 %
4. Atik Ismail Vas. 88 %
5. Arja Alho SDP 84 %
6. Pasi Toiviainen Vihr. 84 %
7. Eero Väätäinen Vas. 84 %
8. Umayya Abu-hanna Vihr. 84 %
9. Hanna Holopainen Vihr. 84 %
10. Anna Mikkola Vas. 84 %
Vähiten sopivat:
148. Jonathan Widell IPu 48 %
149. Teuvo V. Riikonen KD 48 %
150. Sofia Vikman Kok. 48 %
151. Risto E. J. Penttilä Kok. 48 %
152. Merja Renvall IPu 44 %
Puolueista sopivin olisi tosin Vasemmistoliiton sijasta SKP:
1. SKP Suomen Kommunistinen Puolue 15 80 %
2. Vas. Vasemmistoliitto 14 79 %
3. Vihr. Vihreä liitto 19 76 %
4. SEN Suomen Senioripuolue 1 76 %
5. STP Suomen Työväenpuolue 8 66 %
6. KA Köyhien Asialla 10 66 %
7. SDP Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 14 64 %
8. RKP Ruotsalainen kansanpuolue 14 64 %
9. Kesk. Suomen Keskusta 10 62 %
10. IPu Itsenäisyyspuolue 16 61 %
11. PS Perussuomalaiset 9 60 %
12. Kok. Kansallinen Kokoomus 17 59 %
13. KD Suomen Kristillisdemokraatit 8 59 %
Tagit
eu,
helsingin sanomat,
irc-galleria,
vaalikoneet,
vaalit
lauantaina, toukokuuta 09, 2009
Hesarin vaalikone
Helsingin sanomien oma vaalikone on avattu jokin aika sitten. Hankalia kysymyksiä oli jonkin verran. Luulen, että jos olisin poliittisesti vähemmän valveutunut, olisin tiettyihin kysymyksiin vastannut huomattavasti populistisemmin. Edellisissä EU-vaaleissa taisin saada vaalikoneista aika usein ykköseksi Juhani Saarta ja Pekka Buttleria. Äänestin kuitenkin Jussi Saramoa. Nyt hän näyttää olevan Hesarin vaalikoneen ykkönen. Vielä on kuitenkin aikaa punnita omaa päätöstä.
Ennen vaalikoneen täyttöä, olin ottanut jo harkintaan Jussi Saramon lisäksi Anna Mikkolan ja Aino-Kaisa Pekosen. Jostain kumman syystä olen leikitellyt ajatuksella äänestää Johanna Korhosta, mutta äänen antaminen Keskustalle tuntuu hieman nihkeältä. Anna Mikkolalle olin jo harkinnut tekeväni jotain vaalityötäkin. Pari viikkoa ennen vaaleja pitäisi jalkautuakin tuonne kadulle ja silloin olisi mielekästä, jos olisi oma ehdokas mielessä, jonka puolesta voisi lobata Suomessa asuvia EU:n kansalaisia.
Vaalikone tarjosi myös puolueiden toplistan. Laitavasemmistossa näytetään menevän. Odotin kyllä SDP:n saavan korkeamman sijan kuin Keskusta. Ehdokkaitten ohjelmia tulee kylläkin hieman analysoida ennen vaaleja. Varsinkin tulisi etsiä syitä sille, miksi Keskustan ehdokkaat näyttävät olevan vaalikoneen perusteella lähempänä minun poliittisia mielipiteitäni.

10 sopivinta ehdokasta
1. 116 Saramo Jussi VAS 253
2. 103 Ismail Atik VAS 237
3. 69 Leander Esther SKP 231
4. 112 Puhakka Sirpa VAS 217
5. 109 Mikkola Anna VAS 209
6. 156 Reinikka Sami KESK 207
7. 145 Isoaho Juha KESK 203
8. 169 Kiljunen Kimmo SD 199
9. 140 Torvalds Nils R 199
10.107 Lapintie Annika VAS 183
10 epäsopivinta ehdokasta
165. 53 Pöntinen Kai KOK -148
166. 242 Sulkakoski Liisa SULKAKOSKI -155
167. 162 al Chibib Ahmed SD -155
168. 225 Bergh Flemming VIHR -158
169. 14 Parkkinen Tiina KÖYH -159
170. 106 Kärkkäinen Jukka VAS -170
171. 9 Mether Christer KÖYH -177
172. 13 Palonen Leena KÖYH -181
173. 55 Sarvamaa Petri KOK -204
174. 160 Tornberg Helena KESK -216
Vaalikone tarjosi myös puolueiden toplistan. Laitavasemmistossa näytetään menevän. Odotin kyllä SDP:n saavan korkeamman sijan kuin Keskusta. Ehdokkaitten ohjelmia tulee kylläkin hieman analysoida ennen vaaleja. Varsinkin tulisi etsiä syitä sille, miksi Keskustan ehdokkaat näyttävät olevan vaalikoneen perusteella lähempänä minun poliittisia mielipiteitäni.
1
1 VAS 105 17
2 SKP 105 18
3 STP 99 7
4 VIHR 41 17
5 IPU 34 16
6 KESK 31 13
7 SD 10 16
8 PS 7 10
9 SEN -8 1
10 R -9 19
11 KD -12 6
12 KÖYH -30 15
13 KOK -55 18
14 SULKAKOSKI -155
Tagit
anna mikkola,
eu,
Johanna Korhonen,
juhani saari,
jussi saramo,
keskusta,
pekka buttler,
sdp,
vaalikoneet,
vaalit,
Vasemmistoliitto
perjantaina, toukokuuta 08, 2009
Kapteeni jubilaation kuvauksissa
Yakup Albekoglun luoma Kapteeni Jubilaatio on tällä hetkellä kuvattavana ympäri Helsinkiä. Itselläni on elokuvassa pieni puherooli. Näyttää kuitenkin siltä, että kaikki Kapteeni Jubilaatioon liittyvät projektit päätyvät tekemisiin poliisin kanssa.
Tänään kuvauksissa olin juoksemassa (myönnetään hieman laitapuolen kulkijan näköisenä) Kaivarissa lyhyen matkaa. Pysähdyttyäni kuvauksen loputtua ja käännyttyäni takaisin poliisiauto kurvasi vierelleni.
Poliisi: Mitäs täällä tapahtuu?
Minä: Kuvataan elokuvaa.
Poliisi: Ai. Mietinkin tässä, että pitääköhän ison kaverin nousta autosta ulos. Kaikki on siis ok?
Minä: Kaikki kunnossa.
Poliisi: Selvä.

elokuva,
kapteeni jubilaatio,
kuvaukset
lauantaina, toukokuuta 02, 2009
Murrostorstain videolinkit
Vapun aattona pidetty Murrostorstai-tapahtuma sai jonkin verran huomiota mediassa, mutta ilmeisesti väkivallattomuus ei kiinnostanut mediaa.
Helsingin sanomat video (Reclaim the city -miekkarista ja pellepataljoonasta)
Vihreän langan taustoittava juttu
Valtamedia
Helsingin sanomat: Vappujuhla valtasi Helsingin keskustan
Ilta-sanomat: Poliisia heitettiin pullolla ja tökättiin soihdulla
Taloussanomat: Nämä vappumarssijat haluavat yritykset vastuuseen

torstaina, huhtikuuta 30, 2009
Massit bäckiin
Vapun aattoina tutuiksi tulleet kansainväliset Euromayday-mielenosoitukset vietetään tänä vuonna Suomessa Murrostorstain nimikkeellä.
Kolme kulkuetta, kolme sanomaa ja yksi määränpää.
Itse kokoonnun Hakaniementorille. Kulkueet kohtaavat seitsemän aikoihin Mantan patsaalla. Sieltä jatketaan sitten Elinkeinoelämän keskusliitolle.

Toimeentulotukea, ei pankkitukea! Hakaniementori klo 17.30 feat. Ilkka Kalevi Tillanen Bambu-ansa, Adebizi ja Konna
Reclaim the City, Narinkkatori 17.30 feat. Jontti & Shaka, Puppa J, Rauhatäti, Cstar & dj Docius
Kapitalismi ulos kampukselta, Porthania 17.30 feat. Misfits dj:t, Tuomas Toivonen & Mesak
Itse kokoonnun Hakaniementorille. Kulkueet kohtaavat seitsemän aikoihin Mantan patsaalla. Sieltä jatketaan sitten Elinkeinoelämän keskusliitolle.
Tagit
euromayday,
helsinki,
mielenosoittaminen,
murrostorstai,
vappu
tiistaina, huhtikuuta 28, 2009
Älä ajattele näitä
1. Arkiseksi käy
2. Ei se haittaa
soitetaan balalaikkaa
3. Olisinpa sinä
4. Kai se lähtee pois
Eikun Kai jää
5. Ällöö
älä tuu mua pällöö
ota mut kainaloos
- Ei soinnu
- ei niin
6. Ei se oo niin kilon päälle (Ilari "Ziigmund" Sahamies)
Ei se oo niin Kilon päälle (Kaveri "Keskusta" Espoosta)
7. Rakkaus on punakeltainen
8. Hän, joka lähtee juomalla pois, tulee myös juomalla takaisin
9. Näet kadun, mitä sillä on väliä
10. Montako Nalle Puhilla on jo Jemmassa?
11. Mikä se on?
12.
- Miksi Zen-nunnat eivät juo kahvia?
- Jottei niiden tekis mieli vastauksia.

tiistaina, huhtikuuta 21, 2009
Ne ilkeät piraatit
Köyhiä opiskelijoita auttamaan perustettu Bookabooka-sivustoa on vaadittu suljettavakasi. Oletan, että palvelu on köyhille tarkoitettu, koska opiskelun hinta saattaa nousta jo toisen asteen opiskelujen aikana suhteessa hyvin korkeaksi. Mutta Suomen antipiraatit eli Tekijänoikeuden tiedotus ja valvontakeskus TTVK vaatii palvelua lopetettavaksi.
Sivusto toimii niin, että ihmiset joilla on joitain koulukirjoja ilmoittavat näistä sivustolle ja ne, joilta kirjoja puuttuu voivat etsiä näitä sivustoilta. Tämän jälkeen he voivat keskenään sopia kirjan myynnistä, vuokraamisesta tai lainaamisesta.
Helsingin sanomien mukaan sivuston perustaja Jussi Riku ei aio sulkea sivustoa.
Aiheeseen liittyvä blogi käsittelee myös asiaa. Kirjoituksessa käsitellään samaa TTVK:lta tullut uhkavaatimusta, johon reagoidaan julistavasti: "Emme poista palveluita. Emme lopeta toimintaamme. Jatkamme kirjojen omistajien ja lukijoiden saattamista yhteen. Sori."
Blogista paljastuu kuitenkin, että Kallion lukiolaiset ovat järjestäneet kirpputoritoimintaa 2004 vuodesta lähtien ilmeisesti pelkillä koulukirjoilla. Alppilan lukiossakin tämmöistä toimintaa harrastettiin kun olin itse siellä opiskelemassa.
TTVK väittää, että kirjojen tarjoaminen yleisölle on tekijänoikeuslain rikkomista.
"Rikoslain 49 § 1 § mukaan se, joka ansiotarkoituksessa ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, loukkaa toisen oikeutta kirjalliseen teokseen, voidaan tuomita tekijänoikeusrikoksesta vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Rikosoikeudellinen vastuu voi koskea sekä palvelun ylläpitäjää että yksittäisiä teosten vuokralle tarjoajia. Teosten lainvastaisesta käytöstä seuraa aina myös velvollisuus suorittaa kohtuullista hyvitystä oikeudenhaltijoille", kirjoittaa TTVK kirjeessään. Onkohan kyseessä TTVK:n omaa laiskuutta vai mielivaltaisuutta, että lukiolaisten järjestämiin koulukirjakirpputoreihin ei olla haluttu puuttua.
Olisiko mahdollista, että Keltaisessa pörssissä tai joidenkin muidenkin lehtien palstoilla olisi tarjottu kirjoja myytäväksi? Onkohan TTVK jälleen laiska vai mielivaltainen. Voiko järjestö edes olla laiska tai mielivaltainen. Yritänkö nähdä tämän laitoksen jotenkin henkilönä?

bookabooka,
Jussi Riku,
koulukirjat,
piratismi,
TTVK
maanantaina, huhtikuuta 20, 2009
Nuorisovaltuusto Helsinkiin
Nuorisovaltuuston ajajat ovat järjestäytyneet, mikä on ihan jees. Tosin nuorisovaltuusto saattaa tulla samanlainen hiekkalaatikkodemokratia kuin Hesan nuorten ääni -projektista. Pieniä summia jaettavaksi etukäteen rajattuihin tarkoituksiin.
Mutta kannatettava ajatus silti.
Mutta kannatettava ajatus silti.
lauantaina, huhtikuuta 11, 2009
Sähköinen äänestäminen oli surullinen kokeilu
Sähköisessä äänestämisessä itsessään ei ehkä ole mitään vikaa. Suomessa järjestetty sähköinen äänestäminen on kustu lähes kaikilla kuvitelluilla tavoilla. Muutamassa kohdassa sähköisen äänestyksen kokeilu ei kuitenkaan tiettävästi kussut. Ääni ei ole tiettävästi mennyt kenellekään henkilölle jota ei ole ollut tarkoitus äänestää. Ääniä on kuitenkin hukkunut. Effi kävi täysillä kierroksilla kampanjaa järjestelmää vastaan monilla perusteilla, joista mitään ei otettu tosissaan. Effille kyllä tarjottiin auditointimahdollisuutta sellaisilla ehdoilla, että auditoijat eivät saisi kertoa havainnoistaan millekään taholle tai kolmannelle osapuolelle. Kolmannella osapuolella tarkoitetaan mm. äänestysikäistä kansalaista.
Samalla tavalla hätiköiden hallitus valmistelee monenlaisia ohjelmia jatkuvasti. Vähän rauhallisemmalla tahdilla valmisteltuja kokeiluja, joissa otettaisiin mukaan enemmän asiantuntevia kansalaisjärjestöjä voitaisiin saada parempia tuloksia aikaiseksi. Sähköisen äänestämisen kokeilu olisi voinut sujua uskottavammin, jos järjestelmä olisi ollut kaikkien kansalaisten tavoitettavissa ja ymmärrettävissä. Varsinkin kun palvelu tilattiin sellaiselta yritykseltä, jolla on ennestään jo ollut ongelmia kalliiden ja isojen järjestelmien asentamisesta kunnallisella puolella. Tieto-enatorille annettiin käytännössä oikeus tehdä äänestyskone, jonka tuloksia tai toteutusta ei voi selvittää yhtiösalaisuuteen vedoten. En tässä nyt mene väittämään, että yksityinen puoli hoitaa asiat huonommin kuin julkinen puoli, mutta järjestelmää olisi voitu testata pitkäjänteisemmin ja siihen olisi voitu ehkä oikeasti perustaa palkattu työryhmä sitä tuottamaan voittoa tavoittelevan yrityksen sijasta.
Effi antoi pyytämättä lausunnon sähköisestä äänestyksestä jo tammikuussa 2006. Lausunnossa otettiin huomioon neljä eri kohtaa, joiden tulisi täyttyä sähköisessä äänestyksessä: järjestelmän tulee pystyä valvomaan, että jokainen äänestää vain kerran, että ääni ei ole yhdistettävissä äänenantajaan, että äänestäjä pystyisi varmistamaan hänen äänensä tulleen oikealla tavalla lasketuksi, ja että äänestäjä ei saisi pystyä todistamaan äänestäneensä tietyllä tavalla.
Ennen sähköistä äänestämistä äänet on laskettu kahdesti. Kerran eri puolueiden edustajien kesken ja sitten vielä tarkistuslaskenta myöhemmin. Varmuuden vuoksi äänestyslipukkeet säilytetään, jotta ne voidaan myöhemminkin laskea uudestaan, jos on syytä epäillä vilppiä.
Juho linkitti facebookiin hauskan (ja valitettavan tarkkanäköisen) suomennetun sarjakuvan.

perjantaina, huhtikuuta 10, 2009
Saavutetut edut
Aikoja sitten eräs esimiehenä toimiva ystäväni puhui henkilöstön motivoinnista ja saavutetuista eduista. Hän kertoi, että pitää olla hyvin tarkkana, mitä antaa työntekijöille. Jos työnantaja antaa heille kerran joululahjoja, sinun tulee antaa niitä joka vuosi. Jos lahjojen antaminen lopetetaan, henkilökunta ryhtyy miettimään, että miksi näin on tapahtunut. Tekeekö firma huonoa tulosta? Olemmeko me huonoja? Ilmapiiri saattaa heikentyä hetkellisesti tai pysyvästi tämmöisestä pienestä hienosäädöstä.
Oikeastaan kaikki työvoiman palkitseminen on varsinaisesti työvoiman uusintamiseen pyrkivää toimintaa. Työvoiman uusintaminen tarkoittaa kaikkea sitä, mitä työntekijä tarvitsee, jotta hän voi tehdä työnjohdon vaatiman työn uudestaan. Tunnetuimpia työvoiman uusintamisen muotoja ovat nukkuminen ja syöminen. Tähän voidaan laskea myös muu sosiaalinen toiminta kuten ravintoloissa ja teattereissa käyminen toisten ihmisten kanssa.
Olen useana vuotena peräkkäin lukenut tietyntyyppisiä uutisreferaatteja tutkimuksista, mitkä käsittelevät työelämää. Merkille pantavaa näissä referaateissa on se, että työvoima pitää enemmän arvossaan viihtyisää työympäristöä kuin palkkaa. Tämä on siksi mielenkiintoista, että eniten mediahuomiota saavat sen sortin työtaistelut, joissa vaaditaan parempaa palkkaa erilaisilla syillä. Näistä syistä nyt voidaan mainita vaikkapa ilta- tai viikonloppulisät. Eikä pidä unohtaa myöskään inflaatiota.
Kuitenkin monet asiat, jotka oikeasti tekevät työvoimasta lauhkeampaa liittyvät sellaisiin näkymättömiin saavutettuihin etuihin kuten maksuton kahviautomaatti tai edulliset hinnat yrityksen palvelupisteissä. Niitä ei varsinaisesti kukaan ole koskaan taistellut ainakaan näkyvästi. Uskoisin, että useimmat tämmöisistä eduista on tullut vain yksinkertaisesti pyytämällä. Se on saattanut olla jopa työnjohdon päähänpisto.
Ilmapiiri heikkenee huomattavasti kuitenkin kun näihin etuihin kosketaan. Poistetaan alennukset, poistetaan maksuton kahvi, poistetaan kännykkä, poistetaan nettiliittymä, poistetaan lapsiparkki tai poistetaan lounassetelit. Työnjohdon tulisi aina kiinnittää näihin leikkauksiin huomiota, jos niitä ei pystytä perustelemaan. Huonompi tulos voisi olla ymmärrettävä, kun poistetaan vaikkapa lounassetelit, ja silloinkin tulisi puhua jo tappioista. Tupakoinnin kieltäminen taas ei välttämättä liity mitenkään tulokseen, joten sen kieltäminen ei edes pitäisi kuulua työnantajalle. Varsinkin kun kaikilla aloilla tulisi olla työntekijöille varattuja taukoja, joiden aikana työntekijä saa tehdä mitä haluaa.
Kahviedun poistaminen (kahvin halpuuden takia) tulisi olla myös hyvin perusteltua. Jos sillä voidaan oikeasti estää yksi irtisanominen, se olisi harkitsemisen arvoista, mutta jos työnantajaa vain vituttaa työntekijöiden kahvilla läträäminen, kannattaa työntekijöiden harkita ensimmäistä mahdollisuutta vaihtaa paikkaa.
En siis näkisi siinä mitään väärää, että puolustetaan saavutettuja etuja.

sunnuntai, huhtikuuta 05, 2009
Töissä aamuin ja öin
Viikko päättyy tähän päivään. En halua kovinkaan paljon kerskua, mutta onpa ollut taas kiireinen viikko, joka on sisältänyt normaalien töiden lisäksi elokuvan valmistelua, kuunnelman tekoa ja tapaamisia. Viimeisetkin hommelit ovat tainneet valmistua juuri hetki sitten. Tekisi mieli vielä kirjoittaa, mutta ei jaksa enää keskittyä. Tämänkin päivän pituudeksi tuli sellaiset 12 tuntia ja rapiat plus huonosti nukuttu yö. Tuleva tiistai näyttäisi olevan lähes vapaa, kun mukaan ei lasketa yhtä kokousta. Tämmöisten viikkojen jälkeen sitä miettii kesälomaa ihan eri tavalla kuin vain pelkkinä vapaapäivinä.
Viimeisenä tarjoilen kuitenkin viimeisimmän tiedotteen, jonka sain aikaiseksi:
"Kiilan kirjoitussarjassa julkaistiin maaliskuussa kirjailija Marja-Leena Mikkolan kirjoitus Myytti alkaa purkautua. Mikkola ottaa kirjoituksessaan kantaa Suomen osuuteen toisessa maailmansodassa. Kirjoituksen pohjana on Mikkolan viimeisin kirja menetetty lapsuus, jossa käsitellään Suomen roolia jatkosodassa.
”Miehitetyn alueen siviilit jaettiin ”suomenheimoisiin” ja ”vierasheimoisiin” eli ”kansallisiin” ja ”epäkansallisiin”. Erottelu oli niin ankara, että Petroskoin ainoaan lastensairaalaan otettiin hoidettavaksi vain suomenheimoisia, kun taas venäläiset pikkulapset saivat suurin joukoin menehtyä leirien alkeellisissa olosuhteissa. ”
Kun puhutaan toisesta maailmansodasta, voidaan sanoa, että vastakkain eivät olleet hyvä ja paha, vaan mieluummin vastakkain oli paha ja vähemmän paha.
Kiilan verkkosivujen kirjoitussarjassa seuraavaksi: Ville Hänninen."

järjestötoiminta,
kiila,
kiire,
Marja-Leena Mikkola,
minä,
Ville Hänninen
perjantaina, huhtikuuta 03, 2009
Huonoin käsi voittakoon
Ne, jotka eivät seuraa Highstakes poker -ohjelmaa, mutta pitävät Texas Hold'em No limistä, niin kannattaa katsoa tämä jako. En tiedä, mitä tässä oikein tapahtuu, mutta huonoin käsi voittaa paremmat.
Peli etenee niin, että Barry Greenstein avaa pelin ässäparilla ja koko pöytä maksaa. Peter Eastgate on viimeisenä puheenvuorossa 2-4:lla ja päättää maksaa, koska koko pöytä on mukana. Ajatuksena on ilmeisesti, että jos osuisi.
Pöytä on 2-T-2. Eli Eastgate osuu todella hyvin. Greenstein tsekkaa ja odottaa jonkun toimivan. Tom Dwanillla on QT eli kärki- ja pohjapari. Eastgate maksaa kolmella kakkosella ja samoin tekee Greenstein yliparilla ja pohjaparilla.
Turn on 7. Dwan sököttää ja Dwan lyö potillisen, jolloin potin arvo on jo yli 200 000 dollaria. Eastgate miettii pitkään ja kippaa korttinsa. Greenstein tekee perässä samoin.
Ehkä pelaajat miettivät, että vaikka Tom "Durr" Dwan pelaa hemmetin laajalla skaalalla kortteja, niin joskus hän osuu oikealla kädelläkin ja lyö kunnolla ajatuksella, että kukaan ei voi uskoa, että minulla olisi oikea käsi.
Video on nähtävissä täältä.

Barry Greenstein,
Highstakes poker,
Peter Eastgate,
pokeri,
texas hold'em,
Tom Dwan,
tv,
videot,
youtube
lauantaina, maaliskuuta 28, 2009
Rasismi versus sananvapaus
Tämmöistä on tapahtunut:
Hs: Halla-aho kiisti häntä vastaan nostetut syyteet
Syyte perustuu Halla-ahon kirjoituksiin, joissa Islam rinnastetaan pedofiliaan ja somaleilla oletetaan olevan geeneissä taipumus ryöstelyyn ja verovaroilla loisimiseen.
Sananvapaus on hyvin tärkeä asia ja olisin sitä mieltä, että sitä rajoitettaisiin mahdollisimman vähän. Rasismin viljely on hankalampi tapaus. Periaatteessa uskoisin, että sananvapauden tulisi olla laajaa ja uskoisin liberaalin vasemmiston kykenevän keskustelemaan monikulttuurisuuskriitikoiksi itseään nimittää ryhmää vastaan.
Tosin en tiedä, mihin semmoinen keskustelu johtaa, jossa monikulttuurisuuskriittinen sektori väittää muslimien olevan pedofiileja ja somalien geneettistäryöstäjämateriaalia ja muut yrittävät sanoa, että ei ole. Kenellä on todistusvastuu? Ulkopuolisella kuuntelijallako?
Ehkä on tosiaan hyvä, että sananvapauden nimissä ei suojata valehtelua, perusteettomia tai heikosti perusteltuja väitteitä. On myönnettävä, että Halla-Aho pyrkii omalla sisäisellä logiikalla päätymään tietynlaisiin johtotuloksiin. Logiikka on vain sellainen suljettu järjestelmä, että todellisuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Halla-ahon useat väittämät voi tyrmätä jo pelkästään osoittamalla premissit vääriksi. Logiikka on siitä kuitenkin hassua, että epätodesta voi päätyä toteen, johon Halla-aho voi aina lopulta vedota.
Pitäisikö siis rasismia vastaan taistella oikeudessa vai netissä? En tiedä.
Kemppinen muuten kirjoittaa sananvapaudesta hieman:
Pienempi kirjoitus sananvapaudesta
edit: typoja

Työelämän huonontumisen historiaan
Aloitin päivällä mielenkiintoisen kirjan, joka olisi pitänyt lukea jo vuosia sitten. Juha Siltalan Työelämän huonontumisen lyhyt historia (2007 päivitetty versio) yrittää tutkia työelämän kehitystä 1900-luvulta tähän päivään. Tutkimusalueen ollessa hyvin laaja on Siltala koonnut myös hyvin tuhdisti tietoa. Tausta-aineisto, jota käytetään on useita kymmeniä sivuja pitkä. Vaikea on etukäteen tietenkään sanoa, että laajentaako kirja millä tavalla omaa näkemystä työelämästä. Olen kuitenkin ehtinyt huomata, että on olemassa epämiellyttäviä työpaikkoja, joihin ihmiset eivät halua. Ammattikouluihin kuuluvat palkattomat harjoittelujaksot, joita käytetään vakinaisen työvoiman korvikkeena tulee ilmeisesti ainakin sisältymään kirjan osa-alueisiin.
Saattaa olla, että seuraavat päivät kirjoittelen tänne blogiin pelkästään työelämään liittyviä asioita, joten kevyemmän materiaalin toivossa kannattaa käydä blogilistalta etsimässä kulttuuripuolelta muita blogeja.

perjantaina, maaliskuuta 27, 2009
Vastauksia!
Miksi ihmiset haluavat olla puheenjohtajia?
Yksinkertainen, mutta hyvin typerä vastaus, olisi, että ihmiset haluavat valtaa, huomiota ja päästä pätemään. Tämä on tietenkin vain osa totuutta. Kun puhutaan älykkyyden eri alueista, puhutaan usein myös yhteiskunnallisesta- tai systeemiälykkyydestä. Tällä tarkoitetaan ihmisen kykyä toimia yhteisössä. Puheenjohtaja on eräänlainen kuningas tai kuningatar, joka nostetaan vaalien kautta tehtäväänsä. Puheenjohtajan rooli on kuitenkin hyvin kiittämätön. Koska ainoastaan Jumala voi toteuttaa puheenjohtajan roolin ja jumalat ovat eräitten käsitysten mukaan yli-ihmisiä eli siis enemmän kuin ihmiset (joidenkin mukaan jopa enemmän kuin maailmankaikkeus) yleensä, puheenjohtaja ei kykene suoriutumaan tehtävästään. Puheenjohtaja on siis eräänlainen messias, jota kaikki haluavat olla, ja samalla puheenjohtaja on eräänlainen syntipukki, joka kukaan ei halua olla. Tämän takia ihmiset kokevat ristiriitaisia tunteita yhdistysten puheenjohtajuutta kohtaan. Lopulta kyseessä on ihmisen koettelemus olla jotain suurempaa kuin ihminen, mutta silti selvitä siitä ihmisenä.
Miksi opettajat ovat mulkkuja?
Tämä on jo hieman hankalampi kysymys, koska tässä oletetaan, että opettajat ovat kaikki mulkkuja. Jotta tähän voitaisiin saada oikea tieteellinen vastaus, pitäisi oikeasti selvittää, että mikä on opettaja ja mikä on mulkku. Mulkkuhan on synonyymi penikselle, mikä viittaa jollain tavalla maskuliinisuuteen, mutta on samalla epäsuora kansankielinen viittaus henkilöön, josta ei syystä tai toisesta pidetä. Opettaja on vieläkin universaalimpi, mutta saavuttamaton hahmo. Opettaja on eräänlainen henkilö, joka jollakin kummallisilla pedagogisilla taidoilla siirtää tietoja ja taitoja henkilöltä toiselle. Suomalaisessa yhteiskunnassa opettajaa pidetään kuitenkin opettajana muodollisilla pätevyyksillä, mikä muunmuassa vaikuttaa opettajan palkkaan. Muodollisesti pätevä opettaja saa enemmän palkkaa kuin muodollisesti epäpätevä opettaja. Tällä ei ole mitään tekemistä kuitenkaan opettajan "mulkkuuden" kannalta, vaan opettajat ovat erilaisia ihmisiä. Luulisin, että kyseessä on joko jonkinlainen inho joko kielten (äidinkieli tai vieraat kielet) opettajia kohtaan tai matematiikan opettajia kohtaan. Omat kokemukseni osoittavat kuitenkin, että ruotsinkielen opettajat ovat yleisesti joko turhautuneita tai sitten tottuneita rooliinsa. Tiedän tosin vain kaksi mulkkua ruotsinkielenopettajaa, mutta valitettavasti he ovat muodollisesti päteviä ja tulevat jatkamaan työtään hyvin pitkään.
Mikä on elämän tarkoitus?
Paska kysymys - seuraava!
Putoaako leipä oikeasti aina voipuoli alaspäin?
Tältähän asiat aina näyttää, mutta tämä ei ole sanomatta selvä asia. Eräällä tavalla on nimittäin kyse taikauskosta. Ihmisillä on tapana kiinnittää huomiota arkisissa asioissa sellaisiin asioihin, jotka tukevat oletuksia. Voisinpa melkein lyödä vetoa, että ihmiset vannovat Murphyn lain olemassaoloon aina kun leivän pudotessa voipuoli osuu lattiaan. Silloin kun voipuoli jää ylöspäin, niin epäilen, että asiaan ei edes kiinnitetä huomiota. Kyse on varmaan samasta asiasta kun ulkomaalaiselta vaikuttava henkilö jää kiinni näpistyksestä kaupassa tai hedelmäpelistä ei tule rahaa sen jälkeen kun joku on juuri voittanut laitteesta suuren summan rahaa. Me vain satumme kiinnittämään huomiota epäsäännöllisiin säännönmukaisuuksiin, mutta jätämme kiinnittämättä huomiota varianssin kaikkiin puoliin. Sanalla sanoen väitän, että me ihmiskuntana emme kiinnitä riittävästi huomiota maailmaan.
Vastailin ajankuluksi vain muutamiin kuulemiini kysymyksiin, joihin ei oikeasti ole vastausta. Jos haluatte esittää jotain typerryttäviä lisäkysymyksiä tai muuten vain haluatte tietää, miksi useisiin kysymyksiin ei ole rehellisiä vastauksia, niin pommittakaa kommenttiraita pilalle!
lauantaina, maaliskuuta 21, 2009
Kaksi vuotta hallitusta ja mikä toteutui?
Kaksi vuotta sitten kirjoitin heti eduskuntavaalien jälkeen postauksen nimeltä "Porvarihallitus, olkaa hyvät". Kirjoitin silloin ennusteen tuloksen perusteella. Aika hyvin ennusteeni on valitettavasti pitänyt paikkaansa yhtä kohtaa lukuunottamatta. Ennustin nimittäin, että opintoraha nousee ja niinhän se nousikin. Se ei siis "valitettavasti" toteutunut vaan "hyvä kyllä" toteutui.
Kahden vuoden jälkeen on kuitenkin ikäväkseni todettava, että tarkkanäköisyyteni on valitettavan osuvaa. Sen lisäksi, että ennustin Kokoomuksen ja Keskustan muodostavan todennäköisesti hallituksen (RKP:n ja Vihreiden täydentävästä roolista en esittänyt ennustetta). Tämän lisäksi ennustin seuraavaa:
Listasta on ainakin veronalennuksia toteutettu ja lukukausimaksut ovat jo matkalla korkeakouluihin. Terveydenhuollon palveluita ostetaan enemmän yksityiseltä sektorilta kuin järjestetään kunnan tuottamina. Palvelurahaseteliä on vilauteltu ja se näyttäisi menevän lävitse. Lopputulos on todennäköisesti sama kuin aikaisemmalla erikoismaksuluokalla, joka poistettiin siksi, että se eriarvoisti terveydenhuollon saavutettavuutta. Toisin sanoen, ne saivat hoitoa, joilla oli varaa siihen.
Muut ennusteet ovat kyllä hieman ympäripyöreitä ja määrittelemättömiä, joten niihin ei ehkä ole syytä ottaa tarkemmin myöskään kantaa. Paskaduunit on paskaduuneja, mutta myöskin hyvin subjektiivisia määritelmiä.

Ennakoitavissa olevia asioita:
- Verojen alentaminen suosimalla tietenkin niitä, joilla on jo ennestään jotain (perintöverotus tulee poistumaan tai laskemaan, pääomaverotus tulee laskemaan tai poistumaan osittain, ansiotuloverotus tulee laskemaan kaikissa tuloryhmissä)
- Irtisanomissuojan heikentäminen (nykyisin irtisanomissyyksi riittää taloudelliset syyt tai työntekijän tekemät laiminlyönnit kuten jättämättä työt tekemättä)
- 6. ydinvoimala
- Irtisanomisajan lyhentäminen (nykyisin 14 päivää ja, työsuhteen jatkuttua pitempään, 30 päivää)
- Palvelujen yksityistäminen (terveydenhuolto, yleisradio, sosiaalivirasto, koulut)
- lukukausimaksut korkeakouluopiskelijoille (tai ainakin ulkomaalaisille)
- Opintorahan nostaminen (listan ainoa positiivinen juttu). Kokoomus teki tästä kuitenkin oppositiokysymyksen, joten olisi parasta, että porvarihallitus tekisi edes tämän parannuksen.
- Ammattiyhdistystoiminnan hankaloittaminen
- Paskaduunien lisääntyminen (työehdoiltaan heikkojen työsuhteiden)
- Kuntien rahoituksen laskeminen (kaikki kunnan tuottamat palvelut huononevat)
Listasta on ainakin veronalennuksia toteutettu ja lukukausimaksut ovat jo matkalla korkeakouluihin. Terveydenhuollon palveluita ostetaan enemmän yksityiseltä sektorilta kuin järjestetään kunnan tuottamina. Palvelurahaseteliä on vilauteltu ja se näyttäisi menevän lävitse. Lopputulos on todennäköisesti sama kuin aikaisemmalla erikoismaksuluokalla, joka poistettiin siksi, että se eriarvoisti terveydenhuollon saavutettavuutta. Toisin sanoen, ne saivat hoitoa, joilla oli varaa siihen.
Muut ennusteet ovat kyllä hieman ympäripyöreitä ja määrittelemättömiä, joten niihin ei ehkä ole syytä ottaa tarkemmin myöskään kantaa. Paskaduunit on paskaduuneja, mutta myöskin hyvin subjektiivisia määritelmiä.
Tagit
ay,
keskusta,
kokoomus,
opintoraha,
porvarihallitus,
rkp,
vaalit,
vaalitulos,
vihreät
perjantaina, maaliskuuta 20, 2009
Bongattu uusi (vaikkakaan ei kovin hauska) lautakuntablogi
Tämä byrokratia on niin ihanaa. Löysin äsken (jälleen) uuden blogin, joka käytännössä keskittyy joukkoliikennelautakunnan toimintaan. Demareiden Mirva Haltia-Holmberg kirjoittaa hyvin pitkiä sepostuksia kokouksista.
Eikä oikein säästele muitakaan jäseniä. Viimeisin postaus käsittelee eilen järjestettyä joukkoliikennelautakunnan kokousta. Sisältää pientä haistattelua muita lautakunnan jäseniä kohtaan ja omien kokoustekniikkataitojen epäsuoraa ylistämistä, mutta luulen, että tämäkin blogi auttaa kuntalaisia seuraamaan päätöksentekoa kulissien takaa.
Sinänsä joukkoliikennelautakunnan päätökset käsittelevät useimmiten linjojen muutoksia (reittimuutokset, aloittamiset, lopettamiset) kuin laiteistohankintoja. Ei sinänsä maailman järkyttävintä materiaalia, mutta joukkoliikenne on (kirjoittajan oma näkemys) yksi tärkeimmistä kaupungin järjestämistä palveluista. Monia linjoja osaa vasta kaivata kun ne menettää.
Pitäisikin yrittää nyt itse yrittää skoutata lisää tämmöisiä blogeja tilattaviksi.

blogit,
helsinki,
joukkoliikenne,
lautakunnat,
Mirva Haltia-Holmberg,
sdp
keskiviikkona, maaliskuuta 18, 2009
Lista
Eilen tuli oltua lyhyessä käsikirjoituspalaverissa kuunnelmaa varten. Koska haluan rakentaa hypea, mutta en halua paljastaa liikaa, niin kerron vain muutamista ideoista, jotka ehkä sisältyvät käsikirjoitukseen. Listojen tekeminen on huomisen bloggaamista.
1. Maailmojen sota
2. Smash Asem
3. Nostokurkeen viikoksi kiivennyt gorillapukuinen kaveri
4. Lähiradio
5. Kehitysyhteistyö
6. Kilimanjaro
7. Douglas Adams
8. Zapatistit
Osaatteko arvata, mitä kuunnelma voisi käsitellä?

fiktio,
kirjoittaminen,
kuunnelma,
käsikirjoittaminen,
lyhyet,
radio
tiistaina, maaliskuuta 17, 2009
Pokeripostauksia
Sain töistä hienon tuolin. Töitten jälkeen soitettiin, että lähdetkö pelaamaan pokeria. Houkutteleva oli tarjous. Olen aikaisemmin laskenut, että 30% mahdollisuudella jään useasti voitolle peliporukasta. Joten jos itseni kanssa sovitan vain sen, paljonko minulla on varaa hävitä, niin voittaisin pitkässä juoksussa. Mutta enhän minä voi ohivetojen ja bluffcallien jälkeen. Sovin itseni kanssa 20 euroa. Lopputulos 70 euroa miinusta.
Ei vielä pahimpia miinuksia mitä on sessioissa vedetty, mutta kassanhallinnan kannalta näyttää huonolta. Olen yrittänyt sopia, että pokeria pelatessa ei tule asettaa voittokattoa vaan ainoastaan tappiokatto. Tähän tietenkin pitää lisätä, että voittokatolle pitää asettaa jokin siedettävä poistumismuoto, jos voittokäyrä lähtee laskuun.
Mutta ei. Sitä ei pystytä tekemään. Olen aina välillä miettinyt, että miksi en pysytellyt shakissa ja goassa. Varmaan siksi, että ihmiset eivät halua pelata niitä pelejä. Scrabblesinkin pelaajat ovat hyvin harvassa.

maanantaina, maaliskuuta 16, 2009
Ihmiskunnan parhaimmisto
Minulla on tapana välillä kutsua yleisesti ihmisiä ihmiskunnan parhaimmistoksi. Syy on siinä, että saan yleensä huomion itseeni, kun koen, että minulla on tärkeää sanottavaa. Tälle listalle pääsee hyvin helposti. Yleisiä periaatteita kuitenkin listalle pääsemiksi tarvitaan kuitenkin etukäteen muutama asia. Ensinnäkin henkilön on oltava ihminen ja toisekseen hänen on oltava elossa.
Tämän jälkeen alkaa se varsinaisesti vaikein osio. Pidän erityisesti ihmisistä, jotka kykenevät seuraavaan 51:een asiaan:
1. on leuka tiukasti rintaa vasten ja valmiina uusiin vastoinkäymisiin
2. Kestää asiat, jotka tapahtuvat täysin sattumanvaraisesti
3. Ymmärtää vilpittömyyden päälle
4. Kykenee tarkkailemaan itseään ulkopuolisin silmin
5. Ei näe koko maailman olevan heitä vastaan
6. Näkee ihmisten tarkoittavan vain ja ainoastaan hyvää
7. Ei pety kun asiat eivät mene suunnitelmaan mukaan
8. Ymmärtää, että maailmankaikkeudessa on paljon palasia, joiden tiedostamatta jättäminen ei vie kaikkea pohjalle
9. Näkee mahdollisuuksia
10. Kokee olevansa pieni liikkuva palanen tässä äärettömän isossa entropiassa
11. Tietää, että ei ole korvaamaton
12. Osaa kertoa ollessaan ylpeä
13. Osaa pyytää apua kun tarvitsee
14. Myöntää heikkoutensa
15. Muistaa olla olematta maailmankaikkeuden keskipiste
16. Ei syytä muita omista mokistaan
17. Osaa nauttia rauhasta, hiljaisuudesta ja vastuuvapaudesta
18. Näkee vihollisetkin ystävinä
19. Kirjoittaa, on harkinnut kirjoittavansa tai pitää blogia
20. Unelmoi joskus turhasta julkisuudesta
21. On valmis kantamaan vastuuta (edes poliittista)
22. Ei ole täydellinen
23. mutta on jumalauta nero
24. Kykenee olemaan silta ihmiseen
25. Ei soita ihmisille, että äänestit väärin
26. Katsoo silmiin aina silloin tällöin
27. Muistaa tipata aina silloin tällöin
28. Kävelee punaisia päin silloin tällöin
29. Osaa jotain toista kieltä kuin äidinkieltään
30. Tietää tehneensä joskus väärin
31. Ei harrasta sivusuhteita, jos moralisoi niitä vastaan
32. Ei arvostele ihmisten alkoholinkäyttöä, jos itsekin käyttää
33. Välttää turhaan ihmisten arvostelun
34. Hyväksyy, että suuren vallan mukana tulee kohtuuttoman suuri vastuu
35. Äänestää itsekin aina silloin tällöin väärin
36. Osaa myöntää virheensä
37. Kehittyy jatkuvasti ihmisenä ja geenipankkina
38. Ylittää itsensä ja omat vajavaisuutensa säännöllisesti
39. Tykkää siedettävästä musiikista
40. Ei ole isänmaallinen moukka
41. Pitää ihmisten menneisyyden cv:tä lähinnä viitteellisenä kuin tulevaisuuden portfoliona
42. Katselee menneisyyteen haikeillen
43. Katselee tulevaisuuteen odottavan jännityksellä
44. Yrittää ymmärtää väärinymmärtäjiäkin
45. Ottaa halaukset vastaan
46. Haluaa halailla (vaikka puita)
47. Pitää hassuista nimistä
48. Keksii satuja aikuisille ja miksei kokonaisenpuolikkaillekin
49. Uskoo löyhään ja kevytkenkäiseen moraaliin
50. Pitää sotilasliittoja vanhan aikaisina 800-luvusta eteenpäin
51. Lisää omasi kommentteihin
Sanalla sanoen, haluaisin itsekin kuulua tähän ihmiskunnan parhaimmistoon. On kuitenkin selvää, että osan noista asioista teen väärin. Teidän tehtävänne on päättää, että mitkä asiat kuuluvat näihin.

lauantaina, maaliskuuta 14, 2009
torstaina, maaliskuuta 12, 2009
Rakkaille
Yritän puhua yli virtojen. En pysty. Edes itse.
Lukija kyllä tietää kelle tarkoitan:
(Hän tietää joogasta)
(ja saat "sen" takaisin)
Mutta sulle ->
1. Me synnytään
2. Ollaan.
32495. Kuollaan.
-> Rakastan sinun tapaasi ottaa vastoinkäymisiä <--

keskiviikkona, maaliskuuta 11, 2009
Meemeilyä pitkästä aikaa
Päivi Kannisto haastoi meemeilyyn. Tehtävä oli sen verran helppo, että tämä onnistunee tältä istumalta.
1. Tykkään saada palautetta hyvistä teoistani.
2. Luin viimeksi Tuomas Vimman Helsinki12:n.
3. Välillä kaipaan telkkaria.
4. Haluan lomailla kun olen töissä, ja tehdä töitä kun olen lomalla.
5. Olen tyytyväisimmilläni kun en tavoittele mitään.
6. Elämä on hyvin sattumanvaraista.
Meemin säännöt:
1. Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.
Haastan Ninnun, Miken, Mikon, Loistavan puhalluksen, Riian ja Kallen.

kalle niinikangas,
Lassi Kämäri,
Loistava Puhallus,
meemi,
mike pohjola,
mikko kähkönen,
Niina Soikkeli,
Päivi Kannisto,
riia colliander
perjantaina, helmikuuta 27, 2009
Kirjoita kohtaus
Tuli palautettua Teatterikorkean dramaturgi -linjan ennakkotehtävät kolme varttia sitten. Tämäkin on vain yksi yritys saada jotain mielekästä tekemistä elämässä. Tehtävä kolmonen oli kuitenkin eräällä tavalla hankala. Kirjoita kohtaus, jossa on kolme henkilöä. Pituus saa olla korkeintaan kolme liuskaa. Viime yönä vielä kirjoitin kyseistä tehtävää. Kun sain tehtävän valmiiksi, ajattelin, että tämä voisi olla hauska näytelmäkin. Kirjoitin kliseitä varioivan draaman, joka jäljittelee kieleltään saippuaoopperaa ja dekkaria.
Henkilöt:
Arthur eli kaikkitietäväinen
Jonna eli kohtalokas nainen
Jasmine eli epäilty
Arthur: Oli synkkä, mutta myrskyinen yö, tuo kaikista tunnetuin yö.
Jasmine: Kunnes minä kävelin ovesta sisään.
Arthur: Teillä oli savuava ase kädessä. Oli tapahtunut rikos.
Jonna: Kukakohan se oli?
Arthur: Se oli joku, jolla oli tilaisuus, motiivi ja tekoväline. Epäilen, että hän on vielä paikalla.
Jonna: Rikos on varmasti murha. Kukakohan on uhri?
Arthur: Se selvinnee, kunhan otamme huomioon kaikki tosiasiat. Tosiasioista emme voi päätyä epätoteen.
Jasmine: Minua ei voida mitenkään yhdistää rikokseen.
Jonna: Teillähän on vieläkin savuava ase kädessä.
Jasmine: Harrastan ampumapainia. Harjoittelen päivittäin neljä tai kuusi tuntia.
Arthur: Onko teillä jokin järjestelmä?
Jasmine: Neljä tuntia kun olen väsynyt ja kuusi tuntia kun minulla on aikaa.
Arthur: Entä silloin kun teillä on aikaa, mutta olette väsynyt?
Jonna: Teillä on hyvin paljon selitettävää!
Jasmine: Hui, oliko tuo ukkonen.
Arthur: Mitä ilmeisimmin. Ääni oli hyvin tuttu, mutta en nähnyt välähdystä.
Jonna: Älkää yrittäkö kierrellä. Tiedätte hyvin, että salamasta lähtee tuollainen ääni. Mitä te yritätte peitellä?
Arthur: Ainoastaan itseäni. Olen nimittäin rakastunut.
Jonna: Keneen?
Jasmine: Hän on rakastunut Edgar Allan Poeen.
Jonna: Poeen?
Jasmine: Etkö muka pystynyt sitä arvaamaan. Mieti nyt synkkää ja myrskyistä yötä.
Jonna: Synkkä ja myrskyinen?
Arthur: Se on totta. Yö on synkkä ja myrskyinen, mutta miettikää hyviä puolia. Ainakaan ei ole synkkä ja pimeä yö.
Jasmine: Sehän olisi --
Jonna: Se olisi --
Arthur: Se olisi synonyymi.
Jasmine ja Jonna: Herranjumala
Kielloista verotukseen
Pokerisivut.com kertoo jälleen uutisesta, jonka mukaan verkkopelien verottaminen toisi myös varoja valtioiden kassoihin. Pricewaterhousecoopersin uuden arvion mukaan Yhdysvallat voisi saada 52 miljardia dollaria seuraavan vuoden aikana verottamalla onlineuhkapelejä eli 5,2 miljardia vuodessa.
Olen pitkään ollut sitä mieltä, että ammattimaisten pelaajien verotus on yksi maailman kummallisimmista asioista. Ensinnäkin tietyillä maantieteellisillä alueilla tulot ovat täysin verovapaita ja toisilla taas verotettavaa tuloa. Mikä järki siinä on?
Tosiasia on kuitenkin se, että osa ihmisistä elättää itsensä uhkapeleillä (ei kuitenkaan kasinoita vastaan) ja on siis heidän ansiotulojensa lähde. Olisi veronmaksuhalukkuuden ja verojen saamisen kannalta tärkeää, että tätä tulonlähdettä verotettaisiin siten, että kaikki kokevat verotuksen olevan oikeudenmukaista.
Olen nimittäin sitä mieltä, että vaikka verotus on tärkeä tapa rahoittaa "yhteistä", on sen myös tunnuttava oikeudenmukaiselta "yleisesti".
Ei voi olla niin, että suomalaisen pelurin ulkomaan tuloja (ETA-alueen ulkopuolella) verotetaan ansiotoimintana, mutta tappioita ei voi vähentää verotuksessa. Tämä oli ennen käytäntö. Verottaja on Suomessa parantanut malliaan, mutta siinä on vielä suuria puutteita. Ehkä pelureiden vuosituloja voitaisiin verottaa myös progressiivisesti, että suuremmista voitoista (joista on vähennetty kulut) verotettaisiin korkeammin kuin pienemmistä voitoista. Todella pienistä voitoista voitaisiin jopa sallia verovapaus.
Esimerkiksi pienet turnausvoitot voisivat olla täysin verovapaita. Sanotaanko nyt avaruudesta heitettynä summa tuhat euroa. Nämä voisivat olla sellaisia pieniä turnausvoittoja, joita ei voi kutsua elannoksi, mutta joihin ei voisi laskea kulujakaan mukaan, eli semmoinen toiminta olisi vielä harrastustoimintaa.

uhkapelit,
uutiset
tiistaina, helmikuuta 24, 2009
Seitsemän sanaa
George Carlin on yhdysvaltalainen näyttelijä ja koomikko. Huomaatteko miten koomikoista puhuttaessa pitää erikseen mainita, että hän on myös näyttelijä. Taiteilijayhdistys Kiilakin on määritelmällisesti kirjailijoiden ja taiteilijoiden yhdistys. George Carlin on myös kirjailija.
Carlin pidätettiin vuonna 1972 kun hän esitti kuuluisan monologin nimeltä "seven words you can't say on tv" (seitsemän sanaa, joita et voi käyttää televisiossa). Syynä oli rauhan rikkominen. Carlinin rutiiniin kuului hämmästellä syitä sanojen kieltämiseen. Myöhemmin, tarkemmin sanoen vuonna 1978, Yhdysvaltojen korkein oikeus äänesti sananvapaudesta ja päätyi ratkaisussaan puoltamaan kirosanojen kieltämisen radio-ohjelmissa aikoina, jolloin yleisössä saattaisi olla lapsia. Näihin seitsemään sanaan kuuluu motherfucker (äidinnussija), cocksucker (kyrvänimijä), tits (tissit!), shit (paska), piss (pissa), cunt (tussu, pillu) ja fuck (pillu, mutta myöskin verbi nussia). Mainittakoon, että Tampereen seuduilla tussu tarkoittaa tyhjää pyörän kumia.
Mutta kuvitelkaa, miten sanoja voidaan kieltää. Ehkä ne eivät ole säädyllisiä tai hyvää kielenkäyttöä julkisesti, mutta ne ovat silti vain sanoja. Väittäisin, että lastentarhassa oppii kaikki nämä sanat, vaikka niiden merkitys saattaisi jäädä epäselväksi. Nina Mikkonen saa käyttää tätäkin argumenttia omasta puolestani tulevaisuudessa.
Suomessa ei tämmöisiä rajoituksia ole, mutta miksi pitäisi olla. Rajoitukset sananvapauteen houkuttelee ihmisiä nimenomaan rikkomaan niitä. Itse en keksisi muita syitä sanojen käyttämiseen, kuin sen, että niiden käyttöä rajoitettaisiin. Tisseistä muuten sen verran, että se on yksi hauskimmista repliikeistä Studio Julmahuvissa.

George Carlin,
huumori,
kiila,
korkein oikeus,
Nina Mikkonen,
sananvapaus,
studio julmahuvi,
videot,
youtube
perjantaina, helmikuuta 20, 2009
Arhinmäki kiusaamassa opetusministeriä yliopistolain uudistamisesta
Paavo Arhinmäki oli eilen vaatimassa yliopistolain jäädyttämistä.
Tagit
Henna Virkkunen,
laki,
paavo arhinmäki,
videot,
yliopisto,
youtube
keskiviikkona, helmikuuta 18, 2009
Blogin hiljenemisestä
Minulle käy aina silloin tällöin semmoista, että koneen kanssa ei ehdi vain istua rauhassa. Silloin ajatukset siirtyvät yleensä jonnekin tulevaisuuden järjestelyihin. Haluaisin kyllä päivittää tätä blogia useamminkin. Aina vain ei ole aikaa.
Olen tosin huomannut, että en ole stressaantunut enkä väsynyt nykyään. Olen enemmänkin unessa ja näkemässä muita stressaantumassa (tai välttelemässä stressiä).
Ihmiset laittaa liikaa painoa suorittamiselle. Niin minäkin. Aion luopua siitä tänä vuonna. Aion tehdä vain tärkeitä tai vähemmän tärkeitä asioita - tai jotain siltä väliltä.
Oletteko koskaan miettineet piilomerkityksiä? Niitä voi löytää rivien välistä tai niiden päältä tai niitä kirjoitaneiden ihmisten syntymäajoista. Tiesittekö sen? Minä olen epäillyt sitä.
Pääministerin morsian valittaa korkeimpaan oikeuteen ja tekee niin oikeidenmukaisesti. Kaikesta ei voi kertoa, mutta omasta elämästä saa kertoa, vaikka se liittyisi kuinka pääministeriin. Erityisesti jos tämä on pääministeri. En ole lukenut Ruususta. En tiedä, miltä pääministeri penis tuntuu tai mälli maistuu, mutta sananvapauden piiriin kuuluu oikeus kertoa siitä.
Omat kokeiluni puoluepolitiikan ja vaalien osalta on ollut mietiskelyä näiden asioiden osalta jo entuudestaan. En minä tykkäisi siitä, että minun seksielämästäni (tällä hetkellä olematonta) tai minun lapsistani (ei oo, ei tuu) kerrottaisiin julkisesti ilman muiden osapuolien suostumusta, mutta en minä menisi haastamaan oikeuteenkaan siitä.
Herjaus on erilainen juttu. Mattia saattaa närästää se, että Ruususen nainen nyt sattui kertomaan, että he tapasivatkin senssisivuilla eikä jonkun vaalirahoittajan liikekeskuksessa. Vale on vale, mutta ei se ole paha vale. Eikä kumpaakaan tule tuomitan tämän perusteella.
Piti muuten kertoa, että kaikki neljä edellistä avovaimoani löytyi pornosivuilta - ja vahingossa. Olin etsimässä kovaa pornoa ja päädyin chat-sivuille. Lopulta huomasin kirjoittavani hyvin tuhmia viestejä tuleville avovaimoilleni. Ennen kuin he julkaisevat nämä, niin tuon itse ne julki. Kyse on damagecontrollista.
"Moi, minusta tulee ensimmäinen alle kolmikymppinen kansanedustaja. Rakastellaanko?"
"Hieno kondoomilaatikko. Onko sinun vai lapsiesi?"
"Tekisi mieli polttaa Lappi."
Sinänsä viattomilta nyt vaikuttavat viestit saatavat koitua tulevan Euroopan Keisarin kohtaloksi. Ei se sinänsä mitään. Näin kävi Napoleonillekin, ja kuten hän on, niin samoin minäkin olen keskimääräistä pitempi.
Jossain vaiheessa Napoleon sai aikaa. Sitä kai kutsutaan St. Helenan saareksi, missä Napoleon vietti vankeuttaan ja hänen mukaansa kuulemma on nimetty sekä korttipeliä sun muuta. En haluaisi samoista syistä vankilaan, mutta kaipailen välillä hetkiä.
Tiedättehän hetkiä, kun ei tehdä mitään. Huomisen tiettyjä varauksia lukuunottamatta minulla olisi mahdollisuus ehkä pari päivää vain nauttia hetkistä.
Aion yrittää. Aion nauttia. Aion olla.

keskiviikkona, helmikuuta 11, 2009
Kiilan kirjoittussarjassa Antti Nylénia
Kiilan verkkosivuilla on julkaistu Antti Nylénin tuore essee "Esseestä ja rehellisyydestä". Antti Nylen on suomentaja ja esseisti, jonka vuonna 2007 julkaistu esikoisteos "Vihan ja katkeruuden esseet" voitti Kalevi Jäntin palkinnon. Kirjoitus on osa Kiilan julkaisemaa kirjoittusarjaa, jota toimittaa aforistikko Olli Hyvärinen.
Tagit
Antti Nylén,
esseet,
Kalevi Jäntti,
kiila,
kirjoittaminen,
Olli Hyvärinen
tiistaina, helmikuuta 10, 2009
Kuuma penkki on tullut suomalaiseen televisioon
6.2. esitetty Pressiklubin jakso (nähtävissä Areenalla kuukauden ajan) sisälsi jotain suomalaisessa televisiossa hyvin harvinaista. Ruben Stillerin juontamassa ohjelmassa oli kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-Ahon lisäksi vakiovieras Saska Saarikoski (ent. Snellman) sekä kirjailija Leif Salmén.
Ohjelma alkoikin alkuesittelyn jälkeen muistuttaa Yhdysvalloista tuttuja kuumapenkki-tyyppisiä haastatteluja. Näistä saattaa olla tunnettu esimerkki (ainakin Michael Mooren elokuvien kautta) Foxilla esiintyvä Bill O´Reilly, jolla on oma keskusteluohjelma. Ohjelmassa hän hyökkää usein epäisänmaallisia, liberaaleja, homoja, demokraatteja ja ateisteja vastaan. Vieraiden on tarkoitus kestää O'Reillyn hyvin kuumana käyvä irrottelu. Välillä olen nähnyt hänen syyttävän vieraitaan liberaaliksi tai puolueelliseksi liberaaleja (liberal-bias) kohtaan.
Suomessa tosin on totuttu, että keskustelu on tylsän kohteliasta. Varsinkin poliittisissa väittelyissä on juontajilla hankaluuksia usein saada puolueiden johtajia lopettamaan poliitikkojen etukäteen harjoitellut savuverholitaniat. Baarirunoilijat käyttävät savuverholitanioista myöskin synonyymia paskapuhe.
Halla-Ahon eduksi on sanottava, että hän selvisi hyvin painostuksesta, jota tarjosi hänelle kuitenkin kolme henkilöä, jotka kaikki on todistettavasti kykeneväisiä hyvinkin erilaisiin argumentteihin. Hermojen säilyttäminen sekä kireyden välttäminen on hyvin tärkeää tämmöisissä tapauksissa. Kaikkea hänen niskaansa kaadettua hän ei kuitenkaan pystynyt kumoamaan. Jos rasismina voi pitää esimerkiksi sitä, että pitää tietystä maasta tulevia ihmisiä tietynlaisina, Halla-Ahoa voi pitää rasistina. Ohjelma meinasi kuitenkin jäädä rasisteista väittelyyn, kun ilmeisesti kohteena oli Halla-Ahon omat mielipiteet.
Rasisti-termistä ohjelmassa päästiin hienosti eteenpäin. Se on kuitenkin pitkällä tähtäimellä ikävä tapa ilmaista jonkin ideologian kannattajaa, koska siinä saattaa mennä monia assosiaatioita sekaisin. Rasisti voi olla pitämättä ruotsalaisia maahanmuuttajia jotenkin erityisen tyhminä. Myöskään suomalaisia Slussenin sissejä ei voi pitää suomalaisia mitenkään kattavana ryhmänä. Leif Salmén yritti tällä kortilla mätkiä ilmeisesti oletuksella, että kun jotkut maahanmuuton vastustajat pitävät suomalaisia jotenkin yhtenä ryhmänä, joka jakaa samat arvot, ja jos Halla-Aho kerta vastustaa maahanmuuttoa, on hänenkin pidettävä suomalaisia jotenkin yhteiset arvot jakavana ryhmänä. Salmén siis syyllistyi samaan kuin Halla-Ahokin, jonka mielestä vasureissa on se geneerinen vika, että he eivät voi erottaa muotoa sisällöstä.
Tämmöistä kuumaa penkkiä olisi silti ilo nähdä jatkossa, jossa on pointtina vain selviytyä keskustelun lävitse yhden tai useamman haastajan iskiessä jatkuvasti uusia argumentteja ja kysymyksiä. Itse joutuisin varmaan aluksi jankkaamaan joko kommunismista, suvaitsevaisuudesta, kasvissyönnistä, Natosta, uhkapeleistä, liberalismista, puunhalailusta, hippeilystä tai ehkäpä keskenkasvuisista blogientryistäni. Vuosien takaa kaivettaisiin esiin se, kun olen pitänyt jotain tiettyä ja tunnettua henkilöä mulkkuna tai esittänyt jostain ammattiryhmästä halventavia sävyjä. Yleistän tässä blogissa välillä poliitikotkin yhteen ryhmään, vaikka minun pitäisi tietää, että sävyissä on eroja.

sunnuntai, helmikuuta 08, 2009
Arpajaislakiin saattaa olla tulossa rahansiirtojen kielto
Sunnuntaisuomalaisessa on Helsingin sanomien kirjoittaman referaatin mukaan esitetty rahansiirtojen kieltolakia tarkoituksena estää suomalaisten uhkapelaaminen ulkomaisilla sivustoilla.
Pokerisivut.com vahvistaa, että jutussa on haastateltu sisäministeriön arpajais- ja asehallintoyksikön päällikköä Jouni Laihoa.
Aikaisemmin on arpajaislain uudistuksesta tihkunut tietoa myös mainostuskiellon, sulkulistojen ja rahanhäviämisen estojen yhdistämisestä keinoina internetin kautta tapahtuvan uhkapelaamisen estämiseksi. Mainostuskiellolla tarkoitetaan ulkomaisten peliyhtiöiden mainosten kieltämistä kotimaisissa medioissa.
Sulkulistojen käyttö saattaa olla joko teleoperaattoreilla vapaaehtoista tai pakollista. Tällä hetkellä osa suomalaisista teleoperaattoreista käyttää vapaaehtoisesti sulkulistoja, joiden tarkoitus on estää pääsy ulkomaisille lapsipornosivustoille. Listalle on päässyt myös kotimaisella serverillä sijaitseva sivusto, joka kritisoi kyseistä listaa.
Aikaisemmin oli tihkunut myös tietoa, että voitaisiin säätää laki, jolla rahansa uhkapelissä hävinnyt, voisi vaatia rahojaan takaisin. Laki ei olisi koskenut kotimaisia uhkapeliyhtiöitä Veikkausta eikä Raha-automaattiyhdistystä.

arpajaislaki,
helsingin sanomat,
Jouni Laiho,
pokerisivut,
ray,
uhkapelit,
veikkaus
Länsirannalla selvitetään ihmisoikeusloukkauksia kameroilla
Yle:n areenalla on tarjolla Silminnäkijän jakso nimeltä Kameran laukaukset. Ohjelma käsittelee B'tselemin jakamia kameroita palestiinalaisille. Kameroilla voi yrittää todistaa Israelin puolustusvoimien tai siirtokuntalaisten ihmisoikeusloukkauksia.
5-7 minuutin kohdalla käsitellään tilannetta, jossa vangittua ja huputettua mielenosoittajaa ammutaan lähietäisyydeltä. Tekisi mieli toivoa, että nähty tapaus on vain yksi harmillinen yksittäistapaus, mutta esitelty toiminta saattaa olla huomattavasti yleisempää.
http://areena.yle.fi/toista?id=1827963

areena,
ihmisoikeudet,
israel,
palestiina,
silminnäkijä,
videot,
yle
torstaina, helmikuuta 05, 2009
Näytelmä, joka ei jätä rauhaan
Minulla on ollut joskus ajatus siitä, että luovuus on rauhoittumista ja asioiden yhdistelemistä, mutta välillä sisällä tapahtuu jotakin todella kieroa, jotain mikä tahtoo jatkaa elämistään, vaikka itse haluaisi olla vain siinä ajattelematta. Luovuuden pursuaminen on mahtava tunne.
Kirjoitin vähän aikaa sitten näytelmästä, jota työstän. Valitin loppukuvan puutttumista hitaasti etenevää ohjelmaa. Paskat, eilen syntyi seitsemän liuskaa dynamiittia. Dynamiittia vain hetkeksi. Lopulta joutuu kuitenkin turvautumaan "kill your darlings"-tekniikaan.
Kill your darlings on suomeksi tapa rakkaasi. Sillä tarkoitetaan draamallisen taiteen puolella kykyä osata poistaa omat rakastamansa kohdat.
Muutamia repliikkejä, joita olen kirjoittanut, joista toivottavasti en joudu luopumaan. Pakko saattaa kuitenkin tulla eteen.
"Tätäkö me oikeasti haluamme? Seksiä! Pelkkää seksiä. Pari palaa jäätelöä ja seksiä. Hyvät yöunet ja seksiä. Ylennyksen ja seksiä. Seksiä, seksiä ja seksiä."
"Jotta voisimme ymmärtää sanojen voiman ja kontrollin kaikenläpäisevyyden, meidän tulee tarkastella kontrollin erilaisia sosiaalisia kontstruktioita. Ensiksi meidän on syytä tutustua kiväärinpiippuun. Se on yksi historian tunnetuimmista sosiaalisista konstruktioista, joka viittaa mitä ilmeisemmin sekä purkautumiseen että väkivaltaan eli syntymään."
"Maajoukot oli aikoinaan hienointa mitä tiedettiin, mutta sinun kannattaisi ehkä harkita meri- tai ilmavoimia, tai sitten jos oikeasti haluat mennä maavoimiin, niin sisseihin. Minä olisin halunnut mennä sisseihin ja olla yhtä Jumalan luoman kauneuden kanssa ja päästä taistelemaan isänmaan puolesta. Harmi, kun et ole suorittanut pitkää liikuntaa."
"Ne on sellaisia homoja kaikki, paitsi Halla-Aho. Joku homo oli kuulemma joskus hänen omien sanojensa mukaan käynyt ahdistelemassa sitä ja hän oli kuulemma sillä hetkellä toivonut jotain tuliaseen tapaista."
"Mikko! Muna käteen ja tuut masturboimaan. Mä voin ottaa sun filosofiset tähteesi mun suuhun ja tehdä siitä analyysin, mutta sä olet oikeasti ainoa ihminen, joka voi esittää sen. Sä olet oikeasti äänesi kanssa sun tekstisi lähde."
"Olen surullisesti pitänyt itseäni sekä kommunistina että liberalistina, siis henkilönä joka paradoksaalisesti haluaa yhdistää yhteisen hyvän henkilökohtaiseen vapauteen."
"
Maija: Halkaise mut!
Mikko: Mä teen kaikkeni
Maija: Just noin.
Mikko: Pidä musta.
Maija: Pidän kiinni ja kunnolla
Mikko: Aah.
Maija: Juuri noin. Mä oon sitä mieltä, että nuoret miehet on just noin. Ja eniten minua kiihottaa, kun oikea mies laukeaa oikealla tavalla, pelkäämättä itseään."

näytelmä,
seksuaalisuus,
teatteri
keskiviikkona, helmikuuta 04, 2009
Palkkatulot ja ALV
Edes jokin puolue on kriittinen.
Kun varallisuusverokin on poistettu, kohta on perintöverokin mennyttä.
Jäljelle jää enää kohta ALV ja ansiotuloverotus palkkatulojen osalta.

esko-juhani tennilä,
lyhyet,
wikipedia,
yle
Minun seksuaalisuuttani ette vie
Olen ehtinyt jo aloittaa trilogian toisen osan. Niina Soikkelilta (aikaisemmin Niina Siitonen) sain joskus idean kolmen osan näytelmäsarjasta, jotka käsittelisivät huumeita, seksuaalisuutta ja uskontoa, kun hän kertoi kolme asiaa, josta Suomessa ei voi keskustella poliittisesti. Tämä viehättävä ajatus johti sittemmin näytelmään Ei vain ne hyvät huumeet (alunperin nimeltään Ei vain ne hyvät päihteet). Trilogian nimenä on ollut milloin politiikkatrilogia ja milloin Suomitrilogia (Kaurismäen mukaan). Välillä olen kutsunut sitä Minun trilogiaksi.
Nyt on tullut työstettyä seksuaalisuutta käsittelevää näytelmää. Se on tällä hetkellä koneellani työnimellä Seksuaalisuuttani ette vie. Toinen vaihtoehto oli nimeä valittaessa Minun vartaloni, minun päätökseni.
Monologeja, kohtausideoita, juoni- ja henkilösynopsiksia syntyy hyvää vauhtia. Kuitenkin tuntuu, että minun pitäisi keskittyä dramaturgia-linjan ennakkotehtäviin. Tosin yksi tehtävistä on näytelmän kirjoittaminen, joten ehkä voin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, jos saisin tästä tekstistä kokonaisen luonnoksen valmiiksi.
Työvuorojen ollessa mitä on, olen valinnut työstämisen ajankohdaksi yöt. Viime yönä valvoin neljään asti aamulla saaden aikaiseksi vain kaksi repliikkiä. Tänä yönä olen saanut jo aikaiseksi neljä avonaista tiedostoa, joihin olen kirjoittanut henkilöjen taustoja, teemoja, itse raakamateriaalia eli dialogia ja monologeja, mutta yksi asia puuttuu: loppukuva.
Loppukuva on tärkeä draaman kannalta. Silloin on jokin kohtaus, johon kuvittelee kaikkien tapahtumien johtavan. Vaikka se olisi kliseinen kohtaus yksinäisestä cowboysta ratsastamassa kohti auringonlaskua, se olisi kuitenkin loppukuva. Usein se auttaa pitämään kirjoittamisen kurissa, vaikka loppukuva muuttuisikin jossain vaiheessa.
En vain osaa keksiä sitä. Olen keksinyt materiaalia vaikka kuinka seksuaalisuuden kontrolloinnista ja politiikasta, mutta loppukuva vain puuttuu. Ehkä pitäisi kokeilla sitä yksinäistä cowboyta. Ehkä pitäisi ajatella Brokeback mountainia. Ehkä se kuva syntyy, kun henkilöt ja käsiteltävät alateemat ovat päässäni - ehkä ei. Ehkä tämä kaikki on vain kuvitelmaa siitä, että saan tämän joskus valmiiksi.

tiistaina, helmikuuta 03, 2009
Urkintalain vastaiset mainokset julki
Lex Nokian vastaiset kaksi tv-mainosta on julkaistu tällä viikolla. Saa nähdä onko näillä mitään vaikutusta. Lisätietoja löytyy urkintalaki.fi:n sivuilta.
Isosisko
Perustuslaki:
Isosisko
Perustuslaki:
Korkeasaaressa jatketaan
Uusi valtuusto on päättänyt johto- ja lautakuntapaikoistaan. Oma paikkani tulee olemaan seuraavat neljä vuotta jälleen Korkeasaaren johtokunnan varajäsen. Vaalien jälkeen paikkajako on mennyt hieman uusiksi. Ensimmäiset paperit tulivat. Kummallista kyllä, johtokunnan paikkajaosta kertovassa paperissa on punaisella sivun oikeassa yläkulmassa "ei julkisuuteen". Oletan, että tämä tarkoittaa johtokunnan jäsenten yhteystietoja eikä varsinaisesti jäsenyyttä johtokunnassa. Luulisi, että se nyt kuuluisi ihan julkisuuden piiriin.
Vasemmistoliiton uudeksi varsinaiseksi jäseneksi tulee Tiina Lintunen Linda Savosen tilalle. Puolue säilyttää edelleen varapuheenjohtajan paikan. Puheenjohtajuus siirtyi Demareilta Vihreille. Sanna Hellström tulee johtamaan puhetta johtokunnassa. En tunne henkilöä ennestään, mutta jonkinlainen mututuntuma hänestä on kuulopuheiden perusteella. Tuntuma väittää, että hänestä tulee hyvä puheenjohtaja. Semmoista johtokunnassa tarvitaan, koska epäilen, että edellisellä puheenjohtajalla meinasi kärsivällisyys käydä kovilla punavihreän blokin kanssa. Usein varmastikin syystä.
Keskustan Vesa Koskela jatkaa edelleen johtokunnassa, mikä on miellyttävä asia. Hän on kuitenkin ollut hyvin keskusteleva kaveri yllätyksekseni. RKP:ltä lähti paikka ja tilalle tulee Perussuomalaisilta yksi varsinainen ja yksi varajäsen. Varsinainen jäsen on legendaarinen Jussi Halla-Aho. Tästä kuulemma oli väännetty Nyt-liitteessä hieman vitsiä kertomalla, että Halla-Aho tulee vaatimaan mustien karhujen poistamista Korkeasaaresta. Jan D. Oker-Blom (Rkp/Sfp) korvautuu kauppunginhallituksen edustajana Sirpa Asko-Seljavaaraan (Kok). Kaupunginhallituksen päätös pitää edustajiensa sukunimet kaksiosaisena jatkunee.

Jan D. Oker-Blom,
jussi Halla-aho,
keskusta,
Korkeasaari Tiina Lintunen,
linda savonen,
rkp,
Sanna Hellström,
sdp,
Sirpa Asko-Seljavaara,
Vasemmistoliitto,
Vesa Koskela,
vihreät
sunnuntai, helmikuuta 01, 2009
Halleluja taas
Piti kirjoittaa tämä ylös:
"Muistatko, kun tulin sisään, ja pyhä sorsa huusi lujaa ja jokainen virsi oli hallelujaa"

Alejandro Fuentes,
Askil Holm,
Espen Lind,
halleluja,
Kurt Nilsen,
musiikki,
videot,
youtube
perjantaina, tammikuuta 30, 2009
Kulttuuripäivä
Tänään on hyvin kultturistinen päivä tiedossa. Kohta lähden katsomaan Sotaturisteja veljeni kanssa. Illan kruunaa sitten hetki, kun menen ystävän kanssa juomaan viskiä ja katsomaan elokuvaa jossa juodaan viskiä, poltetaan tupakkaa ja siteerataan kirjallisuutta (eli Love song for Bobby Long).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)