(Via Sige Takamura)
Kun tarvitaan lakonmurtajaa. Who are you going to call? V-A-D-E-R
Biisi: Jason Brannon
Ohjaus/leikkely/ja sen sellainen: Joshua Shreve
Puolivälissä oleva lauleskelu on ilmeisesti Bravestarrista napattu:
sunnuntai, joulukuuta 30, 2007
Lakonmurtaja Vader ja asiaan linkin kautta liittyvä 80-luvun animaatio
Tagit
animaatio,
bravestarr,
darth vader,
huumori,
musiikki,
star wars,
tähtien sota,
videot,
youtube
perjantaina, joulukuuta 28, 2007
Kolmatta linjaa
(via Eka bini)
Jontti&Shaka: Kolmatta linjaa
Jotain tuttua, jotain uutta tarjoaa tämä kappale. Alkuperäistä kappaletta kuullessa, mulla tulee aina mieleen Zirdie. Kyseinen kappalehan löytyy tämän intiimin ravintolan levyautomaatista. Uusi versio on vielä liian tuore, jotta se voisi herättää mielikuvia. Sanat tietenkin kertoo jostain lohduttomasta. Piritori heilahtaa ikuisena vappuna ja surkeina kohtaloina. Kaverit vaihtaa ulkomuotoa, ne eivät tunnista enää eikä heitäkään ole helppoa tunnistaa.
ps. Mun mielestä Shakan nimi pitäisi kirjoittaa g:llä niin kuin Shaga, mut ei kai sitä enää voi muuttaa?

Joulun jälkeen
Jouluna saa syödä, vaikka sen pitäisi olla kaikkien oikeus joka päivä.
Jouluna ei saa itkeä, ei vaikka mikä olisi.
Joulu on lasten juhlaa, aikuisten lasten kirjoittama pilkuntarkasti etenevä esitys lapsille.
Jouluna vanhakin nuortuu, kunnes ei enää sanoistakaan saa selvää.
Joulu on rauhan aikaa. Ainakin sen pitäisi olla.
Kyllä kauppa kävisi ilman jouluakin, mutta ei vain yhtä hyvin.
Joulukortteja pitäisi lähettää kaikille tutuille. Minusta vain tuntuu, että en tunne kaikkia. Se olisikin saavutus.
Jos ihminen voi lihota vain jouluruoasta, niin joulu on liian usein. Toisille liian harvoin.
Mitä jää joulusta muuta kuin kasa lihavia luurankoja.
Kun minä olin nuori, niin silloin satoi jouluisin lunta. Tämäkin saattaa olla vain politiikan tekoa.

aforismit,
ihmisoikeudet,
ilmastonmuutos,
joulu,
kuluttaminen,
politiikka
sunnuntai, joulukuuta 23, 2007
Värisuora flopissa
Kelatkaa, mikä munkkipeli. Vastakkain pelissä on Juha Helppi ja David "The devilfish" Ulliot. Alkupanostus tapahtuu ilman korotuksia. Ulliotilla on kymppi- ja kuningatarhertta. Helpillä on kakkonen ja kolmonen samaa maata.
Flopista tulee ässä, nelonen ja vitonen. Kaikki kortit ovat herttoja. Suomalaisella on siis paras mahdollinen käsi ja varma voitto. Helpin puolelta korotus tapahtuu vasta viimeisellä kierroksella.
Mitä tapahtui? Helppi tiesi, että hän voi vain voittaa, joten kyse on nyt siitä, että vastustaja pistää potin mahdollisimman isoksi. Ulliotin tehdessä ensimmäisen korotuksen, Helppi miettii pitkään ennen mukaan lähtöä. Hän ei kuitenkaan korota vaan ainoastaan maksaa Ulliotin panostuksen.

juha helppi,
pokeri,
texas hold'em,
videot,
youtube
lauantaina, joulukuuta 22, 2007
Rikrek
Julma Henri&syrjäytyneet ft. Asa: Rikrek
Et saa korttii sulla on rikosrekisteri
kuse purkkiin sulla on rikosrekisteri
sät et voi tulla sulla on rikosrekisteri
rikos-vitun-rekisteri

asa,
julma henri,
musiikki,
rikos,
rikosrekisteri,
videot,
yhteiskunta,
youtube
perjantaina, joulukuuta 21, 2007
Chuck Norris hyväksyy
Shotpolitics: "Sellainen mainos, jossa Chuck Norris kierrepotkaisee Adam Piperia naamaan. Se saattaisi toimia."
http://shotpolitics.com/huckchuckfacts.htm
"Harrastettuaan seksiä traktorin takavaunussa, Chuck Norrisin siemenneste pääsi karkuun ja meni moottoriin. Tuo traktori tunnetaan nykyään nimellä Optimus Prime.
Tagit
chuck norris,
mainonta,
Mike huckabee,
optimus prime,
presidentti,
transformers,
vaalit,
yhdysvallat
kuinka monta meitä ollos täällä?
kuinka monta meitä ollos täällä?
vaikka Ellos on kauppa
joka on vaikkei oliskaan
montako meitä mahtuisi siihen?
jos meitä ei olisi yhtään
tai olisi mutta ei olemassa
tietenkään
meitä ei ole
vaikka Ellos on kauppa
joka on vaikkei oliskaan
montako meitä mahtuisi siihen?
jos meitä ei olisi yhtään
tai olisi mutta ei olemassa
tietenkään
meitä ei ole
torstaina, joulukuuta 20, 2007
Niin ne ajat muuttuu
Neljä vuotta on pitkä aika ja ihmisen mieli on hitaasti, mutta varmasti muuttuvainen.
Lähde: 17.10.2007, Scripta, Jussi Halla-Aho
Poikien kanssa pohdin, että suoranaisiin laittomuuksiin ja vaaratilanteisiin puuttuvan poliisin ohella meillä pitäisi olla jonkinlainen muhamettilaisyhteiskunnista tuttu partasuumiliisi, jonka toimialaa olisivat kaikenlaiset intuitiivisesti tunnistettavat mutta lainsäädännön kannalta vaikeasti kodifioitavat ärsyttävyydet. Miliisit voisivat partioida jalkakäytävillä ja jaella sähköpiiskalla tärskyjä mölyäville pultsareille, häiritseville hare krishnoille ja Unicefin rahankerääjille, ihmisiä töniville mummoille sekä räkiville ja kiroileville teineille.
Lähde: 17.10.2007, Scripta, Jussi Halla-Aho
Tagit
blogit,
jussi Halla-aho,
linkkejä
maanantaina, joulukuuta 17, 2007
Viikon kysymys improsta
Improvisaation tärkein kysymys on: Kyllä vai ei?
Viime viikon kysymykseen Suomen suurimmasta suomalaisesta vastauksia tuli 25. Suurin osa oli sitä mieltä, että suurin suomalainen on joku muu (52%) tai ei kukaan (28%). Nico Rosberg sai kaksi ääntä. Matti Vanhanen, Mika Häkkinen ja Pietari Braahe saivat jokainen yhden äänen. Onnittelut.

improvisaatio,
teatteri,
viikon kysymys
Verot ja sosiaalipalvelut alas - tai jotain!
Valtionvarainministeri Jyrki Katainen (kok.)ehdottaa, että veroja laskemalla vältettäisiin tulevaisuudessa velanotto. Verojen laskeminen tukisi hänen mukaansa työllistymistä, työllistämistä ja töiden tekemistä. Ainakin Yleisradion uutisen mukaan nämä olivat Kataisen sanoja. Opposition Jukka Gustafsson (sdp.) epäili, että kyseessä on hyvinvointivaltion alasajo.
Molemmat saattavat olla oikeassa. Hyvinvointivaltion alasajo pakottaisi ihmiset yrittämään, vaikka väkisin (mielipide allekirjoittaneen oma).
Yle: Katainen varoittaa velanotosta

lauantaina, joulukuuta 15, 2007
Terminaattori tekee selvän sanoista
Manipulaattori-sanaa käytetään ilmaisemaan hallitsevaa tai ikään kuin piilosta hallitsevaa entiteettiä, yleensä ihmistä. Sana on todellisuudessa kolmesta sanasta muodostettu yhdyssana. Mani tarkoittaa rahaa monella kielellä, josta uudissanaksi se on muodostunut juuri kyseisessä muodossa. Mani tarkoittaa myös persialaista profeettaa, jonka mukaan on nimetty manikealaisuus. Manikealaisuus on niin sanottu gnostilainen uskonto, johon nojaa myös vapaamuurarien filosofia. Vapaamuurarit ovat keksineet sekä finanssipolitiikan että rahatalouden.
Pula taas tarkoittaa jonkin resurssin poissaoloa. Mani-sanaan yhdistettynä se tarkoittaa puutetta rahasta, rahapulaa siis. Nykyisessä maailmassa, jossa teollistuneissa ja pitkälti erikoistuneissa yhteiskunnissa, tarvitaan rahaa periaatteessa päivittäiseen elämiseen, ellei sitten ole siunattu useilla muilla mainioilla resursseilla kuten nopeilla jaloilla ja sormilla, tai vaikkapa esimerkiksi yhteiskunnallisella älykkyydellä ja arvostuksella, jota voidaan joissain tilanteissa vaihtaa myös muihin hyödykkeisiin.
Attori tai aattori tarkoittaa aatoksen tekijää, eli henkilöä, joka suunnittelee tai ajattelee. Näiden kolmen sanan yhdistelmästä syntyy kaksiosainen yhdistelmä, joista alku tarkoittaa motiivia teatraalisessa mielessä ja jälkimmäinen yksinkertaisesti motivoitunutta tekijää. Rahapulan iskiessä pitää keksiä tapoja hallita muita, jotta pääsee eroon rahapulasta. Nykyisin manipulaattoritermiä käytetään paljon yleisemmin myös muunlaiseen hallintaan erilaisista resursseista.

torstaina, joulukuuta 13, 2007
Olli Hyvärinen on Vuoden Kiila
Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa 13.12. kello 14.00
Kiila ry
Vuoden Kiila on Olli Hyvärinen
Kiilan johtokunta on antanut Vuoden Kiila –palkinnon Olli Hyväriselle. Palkinto on Pertti Kukkosen veistämä taideteos, joka on vuodesta 2001 luovutettu Vuoden Kiilalle. Tunnustus annetaan erityisestä yhteiskunnallisesta työstä, joko uran tai teoksen perusteella. Olli Hyväriselle on keksitty seuraavat perusteet:
Olli Hyvärisen tuotannossa nousee esiin erityisesti monipuolisuus. Runojen lisäksi Hyvärinen on julkaissut romaanin, näytelmiä, esseitä ja aforismeja, joista muodostuu eräänlainen kokonaissanataideteos, jos tällaista sanaa voi käyttää. Kokonaissanataideteos, jonka suhde yhteiskuntaan, yhteiseen todellisuuteen ja sosiaalisiin kysymyksiin on valpas, kysyvä ja avoin. Hyvärisen teksti omaäänistä niin muodon kuin sisällön suhteen. Vuonna 2006 hänen aforismikokoelmansa Vielä kerran tulee toisenlainen aika valittiin vuoden aforismikirjaksi.
Tuotannossaan Hyvärinen on tarkastellut usein Suomalaisen yhteiskunnan eriarvoistumista ja yhä kasvavan tulonjaon todellisuutta. Myös Yhdentyvän Euroopan kipupisteet ja varjopuolet ovat saaneet valaistusta Hyvärisen tuotannossa. Vuosi toisensa jälkeen Hyvärinen on sinnikkäästi, tekisi mieli sanoa sisulla, puurtanut läpi elämän vaikeuksien - niin kirjallisten kuin muiden - ja tehnyt omaa taidettaan. Siinäkin tapauksessa, että mediahuomiota tai edes palkkaa tehdystä työstä saa Suomessa joskus odottaa luvattoman pitkään.
Hyvärinen on usein tehnyt yhteistyötä kuvataiteilijoiden kanssa ja monissa hänen kirjoissaan on jonkun kiilalaisen taiteilijan kuvitus. Hyvärisen uusimman kirjan, shakkiaforismien kokoelman "Kuningatar tornista"(2007) on kuvittanut kiilalainen kuvataiteilija Matti Vainio ja kustantanut kiilalainen Asmo Koste.
Lisätiedot:
Olli Hyvärinen
Vuoden Kiila
046-8897478
olli.hyvarinen@suomi24.fi
Ville Ropponen
Puheenjohtaja
Kiila
050-4015948
vsroppon@mappi.helsinki.fi
Jaakko Vasankari
Sihteeri
Kiila
050-4362199
jage.vasankari@gmail.com

kiila,
Olli Hyvärinen,
tiedote,
vuoden kiila
keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007
Hassuja kävelyretkiä
Työpäivän virallinen osuus päättyy. Kaikkialle pitäisi mennä ja kaikkea pitäisi tehdä. Lopulta tapahtuu jotain.
Kulutuskapulan vuosikokous
Tämmöinen järjestetään:
Kokouskutsu
Kulutuskapulan vuosikokous
19.12. kello 18.00
Kuluttajaliitto
Mannerheimintie 15 A
Kokouksen alussa Juha Beurling esittelee Kuluttajaliiton Eettistä valintaa sekä Wesa Aapro kertoo, missä vaiheessa Kulutuskapula on tällä hetkellä. Tilaisuus on avoin kaikille jäsenille ja asiasta kiinnostuneille. Kokouksessa valitaan hallitus ja puheenjohtaja vuodelle 2008.
Iloiset Veronmaksajat syyskokous
Mikko Sauli valittiin puheenjohtajaksi. Allekirjoittanut ehdotti itse itseään varajäseneksi. Hallitusta täydennetään keväällä. Kokouksen jälkeen epävirallinen kokoontuminen Lasipalatsin kahvilassa. Keskustelua julkisuustempauksista ja markkinoinnista.
Torstain ohjelmaa
Vuoden Kiila jaetaan Ravintola Taidehallissa
Taiteilijayhdistys Kiila jakaa jälleen Vuoden Kiila -palkinnon.
Tervetuloa torstaina 13. joulukuuta ravintola Taidehalliin(Ainonkatu
3) kello 14.00.
tapaamaan Vuoden Kiilaa ja nauttimaan kiilalaisesta taiteesta.
Vuoden Kiila on vuodesta 1980 vuosittain jaettu tunnustus
kiilamaisesta kiilauksesta eli merkittävästä taiteellisesta urasta tai
suorituksesta taiteen, kulttuurin ja yhteiskuntaelämän saralla.
Kuka tänä vuonna on iskenyt kiilaa suomalaisen kulttuurielämän vatsanpohjaan?
Palkinnon ovat vuosien saatossa saaneet muiden muassa Hannu Salama
(1987), Rosa Liksom (1991), Antti Raivio ja Q-teatteri (1995),
Kristian Smeds (1996), Minna Harjuniemi ja Aune Kallinen (2004). Viime
vuonna palkinnon jakoivat Kalevi Aho, Claes Andersson ja
Hannu Taanila.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy
Hyvää menoa Paavo Arhinmäen ja Anu Suorannan kanssa
Onko Vasemmistoliiton työelämäagenda ajan tasalla?
- kenen ehdoilla työelämän muutoksia, joustoja ja turvaa toteutetaan
- miten taiteen- ja tieteentekijöiden toimeentulo-ongelmat ratkaistaan
- kuinka sukupuolten tasa-arvo nostetaan ay-liikkeen vaatimusten kärkeen
tutkija Anu Suoranta haastaa Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Paavo Arhinmäkeä
torstaina 13.12.2007, kello 19-20
ravintola Pacifico, Helsinginkatu 15, 2. krs, Helsinki

anu suoranta,
iloiset veronmaksajat,
juha beurling,
kiila,
kulutuskapula,
mikko sauli,
paavo arhinmäki,
vuoden kiila,
yhteiskunta
sunnuntai, joulukuuta 09, 2007
Lenin patsas stadiin
"On tässä ollut kuulemma puhetta jostain Lenin-patsaasta?" sanoin kun saavuin suureen ja mahtavaan kokoukseen. "On ollut puhetta, ja puheet ovat olleet täysin turhia", sanoi eräs merkittävä henkilö. "Vain sillä ehdolla, että pystytetään patsas myös Hitlerille", sanoi eräs vieläkin merkittävämpi henkilö, ainakin mitä varallisuuteen tuli. "Samasta puusta on molemmat veistetty", sanoi eräs kirjailija, tai ainakin häntä pidettiin kirjailijana. Hän oli myynyt ainakin miljoona kirjaa jo. Minun mielestäni se oli vaikuttava saavutus, vaikka kirjailija itse oli vain kirjoittanut kirjan ja myymisen olivat hoitaneet jotkut toiset henkilöt.
"Onhan meillä Mannerheimin patsas", sanoi eräs, jonka nimeä kukaan ei muista, kasvot kylläkin. Hänen viittauksensa olivat aina epäselviä, mutta kaikki tiesivät, että jostain syvällisestä oli nyt kyse. "Jos Lenin-patsas laitettaisiin vaikka sen Mannerheimin patsaan viereen", ehdotin. "Hevosen alle mieluiten", sanoi eräs vääräleuka, jonka nimen kaikki olisivat kyllä tienneet, mutta kasvoja eivät tunnistaneet.
"Jos tänne pystytetään yksikin patsas lisää, minä muutan Pietariin", sanottiin eräässä lehtikirjoituksessa. Lehti oli levikiltään varsin pieni, mutta ihmiset lukivat sitä innoissaan, koska siinä oli välillä hauskoja kirjoituksia. "Minä vastustan edelleen", sanoi yksi, joka tunnettiin varsin hyvin. "Minä vastustan, mutta olen eri mieltä edellisen kanssa, koska hän on väärästä puolueesta", sanoi eräs toinen henkilö toiselta puolelta samaista salia.
Kokous jatkui pitkään eikä lopputulokseen päästy. Kokous päätettiin keskeyttää jolloin poistuimme kaikki ulos. Ulkona oli muutama ihminen jäätynyt hengiltä lumihankeen. Näky ei tietenkään ollut miellyttävä, mutta ainakin olisi lisää puhuttavaa.

fiktio,
Lenin,
patsaat,
politiikka
lauantaina, joulukuuta 08, 2007
Tuntematon sotilas 2007 teaser
Kristian Smedsin sovitus Tuntemattomasta sotilaasta. Äänetön teaser.
Tagit
kristian smeds,
tuntematon sotilas,
videot,
youtube
perjantaina, joulukuuta 07, 2007
Isänmaallinen puhe
Kiilan, Penin ja Sadankomitean itsenäisyyspäivän matineassa esitettiin Teatteri Poleemin nimissä Isänmaallinen puhe. Ohjaus on Maria Hukkamäen ja käsikirjoitus ja rooli allekirjoittaneen. Käsikirjoitus oli tämän näköinen:
Minä olen puhdas suomalainen. Tiedättekö miksi? Siksi, että minä uskon Suomeen. Minä uskon tähän maahan. Minä uskon, että se on olemassa. Minä uskon, että se on olemassa, koska sydämeni sanoo niin.
Minä uskon tulevaisuuteen. Minä uskon, että semmoinen on oikeasti tulossa. Sitä ei voi estää. Siksi minä uskon siihen.
Mikään tässä maailmassa ei ole niin hienoa kuin olla suomalainen. Suomalaiset on kaikkein paras kansa. Tämä kansa jakaa täsmälleen kaikki samat arvot.
Suomessa kaikki on paremmin. Suomalaiset maamiinat ovat edistyksellisen tasa-arvon välineitä, jotka on sekä turvallisia että ekologisia. Ne eivät vahingoita ketään. Siksi olisi ensinnäkin typerää liittyä Ottawan sopimukseen. Jos Suomi allekirjoittaisi Ottawan sopimuksen se kiihdyttäisi ilmastonmuutosta, jos sellaista edes olisi olemassa. Maamiinoihin voi astua ainoastaan sellainen henkilö, joka ansaitsee sen. Maamiinat tuhoutuvat myös itsestään räjähtämällä.
Suomi on pohjoinen ja periksi antamaton kansakunta. Ainoastaan Suomessa tehdään suomalaista ydinvoimaa. Suomalainen ydinvoima on isänmaallista energiaa, joka tuottaa valoa ja lämpöä suomalaisiin sairaaloihin, suomalaisiin vanhusten koteihin sekä suomalaisiin päivähoitoloihin. Jos te vastustatte ydinvoimaa, te vihaatte lapsia ja vanhuksia.
Suomalaiset liput ovat maailman hienoin asia. Ei niitä valmistettaisi kehitysmaissa muutoin. Kuka lapsi nyt haluaisi väkertää sellaisten lippujen kimpussa, joista ne ei pidä. Pitää lopuksi muistaa, että työ on lapsen leikkiä.
Tämä maa on hieno maa, mutta kenenkään isänmaallisen henkilön, huomatkaa kun käytän sanaa henkilö miehen sijasta, ei tulisi alistua nyt itsevarmuuteen. Kaikkialla on nimittäin sellaisia vihulaisia, jotka ovat valmiit täyttämään tämän maan epäkelvolla aineksella. Suomen paikka on kelpojen maitten ja maitten kansalaisten rinnalla. Suomen pitää olla kaikissa pöydissä päättämässä. Nato on yksi näistä pöydistä. Nato, onpa hieno sana.
Nato on moderni, feministinen rauhanjärjestö, joka ajaa tasa-arvoa kaikilla rintamilla. Afganistan on nykyään niin paljon parempi paikka, kun kenenkään ei tarvitse pelätä tai kuolla - turhaan. Suomen tulisi kuulua tähän pöytään, jos me oikeasti kansakuntana pidetään itseämme feministisenä. Mun mielestä ihmiset kuitenkin jakaantuu lopulta vain kahteen ryhmään, feministeihin ja talibaneihin. Ainoa looginen lopputulos on Nato.
(riisuminen)
Mut jos mä nyt oikeasti paljastan teille itseni. Kun kaikki puheet on pidetty jää jäljelle vain tämä lippu. Tämä lippu on kansakuntamme identiteetin symboli. Kansakunnan, joka jakaa täsmälleen kaikki arvot. Mä en tiedä, miten tän vois kaikkein parhaiten selittää, kuin esittämällä teille kysymyksen:
Mistä tässä lipussa on oikeasti kyse? (go chip'n'dales -tanssi)
Tagit
feminismi,
itsenäisyyspäivä,
kiila,
kuvia,
maria hukkamäki,
minä,
nato,
pen,
sadankomitea,
suomi,
tasa-arvo,
teatteri,
teatteri poleemi,
ydinvoima
keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007
Ninja tietää
Jos jokin asia on epäselvää maailmassa tai täällä internetissä, niin aina voi kysellä ninjalta. Ninjat tietävät paljon ja osaavat selittää asiat ilman turhaa mystiikkaa. Tässä hieman apua työtaisteluihin.
Tagit
ask a ninja,
huumori,
ninja,
videot,
youtube
Viikon kysymys suurista suomalaisista
Eipä ole taas muistanut kysellä noita viikon kysymyksiä. Edellinen kysymys koski potilasturvallisuus- eli pakkotyölakia. Vastauksia tuli 37, mikä ei ole tilastollisesti sellainen, mitä kutsutaan kattavaksi. 56 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että kyseessä on orjuuden uusi muoto. 27 prosentin mielestä kyseessä oli laiska yritys pelotella sairaanhoitajia. Prosentti piti lakia tehokkaana, tarpeellisena ja talouskasvua tukevana sekä 5 prosenttia oli sitä mieltä, että laki on "väärin sammutettu".
Itsenäisyyspäivän kunniaksi kysellään perinteinen kysymys erikoisilla vastausvaihtoehdoilla. "Kuka on suurin suomalainen?"
Ensimmäinen vaihtoehto on Mika Häkkinen. Kaveri pystyy vääntämään lyhyessä ajassa 250 kilometristä 100 kilometriin, vetää tiukan kurvin ja ja kiihdyttää autollaan takaisin reiluun 200 kilometriin. Nautittuaan Suomen sosialistisista piirteistä kaikkien kunnallisten palvelujen muodossa, kaveri muuttaa kirjansa Monacoon, jotta ei tarvitsisi maksella noita ärsyttäviä veroja. Formulan tarpeellisuudesta ei tarvitse tässä ottaa kantaa.
Toinen vaihtoehto on Pietari Brahe. Hän oli aatelinen kreivi, joka eli 1600-luvulla, ja joka kehitteli Suomeen postilaitoksen sekä monia muitakin uudistuksia koulutuksesta lähtien. Siihen aikaan ei ollut olemassakaan Suomea (tai edes sellaista mitä meikäläinen historiankirjoitus kutsuu Ruotsi-Suomeksi). Suomen kieli oli tähän aikaan vasta muodostumassa kirjakieleksi.
Kolmas vaihtoehto on Friedrich Karl alias Väino I. Suomen itsenäistyttyä 1917 ensimmäisenä hallitusmuotona oli monarkia ja Suomen ensimmäiseksi ja viimeiseksi kuninkaaksi valittiin Friedrich Karl. Suomen sotilasjohtajat valitsivat jo tässä sodassa liittolaisekseen Saksan. Saksan hävittyä sodan Suomesta tulikin tasavalta.
Neljäs vaihtoehto on Vihtori Kosola. Vihtori Kosola oli oikeistoradikaali, joka toimi Lapuan liikkeen keulakuvana. Lapuan liikkeen historiaa on värittänyt alussa rauhanomaiset keinot. Liikkeen ansioiksi voidaan laskea niin sanotut kommunistilait, jotka kielsivät julkisen toiminnan kommunisteilta ja kommunisteiksi epäillyiltä. Lakien tultua voimaan liike radikalisoitui entisestään ja ryhtyi ajamaan Suomeen diktatuuria. Liikkeen toimintakeinoiksi tuli ihmisten kaappaukset eli ns. muilutukset. Kommunisteiksi epäiltyjä uhkailtiin ja pakotettiin siirtymään syrjään luottamustoimista sekä julkisesta elämästä. Liikkeen kulminoitusmipiste on Mäntsälän kapinassa.
Viides vaihtoehto on Elmo Kaila. Kaila oli Akateemisen Karjala-seuran ensimmäinen puheenjohtaja ja kansalaisaktivisti, joka toimi sekä suomalaisen kuningaskunnan puolesta että venäläisiä vastaan. Kuningaskunnan epäonnistuttua Kaila ryhtyi suunnittelemaan oikeistovallankaappausta, jossa Mannerheimista tehtäisiin Suomen diktaattori. Kun Suomesta sitten tuli tasavalta Kaila ryhtyi valmistautumaan sotaan Venäjää vastaan. Tätä varten hän yritti sovitella suomen- ja ruotsinkielisten vastakkainasettelua samoin kuin sosialidemokraattien liittämistä osaksi suojeluskuntia.
Kuudes vaihtoehto on Nico Rosberg. Keke Rosbergin poika ajaa myöskin formulaa ja tosi kovaa. Hän ei kuitenkaan puhu Suomea eikä asu Suomessa, mutta formulalähetyksissä hänet on merkitty täällä suomalaiseksi. Joten kaipa hän sitä sitten on.
Seitsemäs vaihtoehto on Matti Vanhanen. Vanhanen on Suomen nykyinen pääministeri, joka on pikku hiljaa radikalisoitunut. Valta on tuonut hänelle lipposmaisia piirteitä, joissa arvostellaan kovin sanoin mediaa. Hän on kieltänyt hallituspuolueiden ministerejä tekemästä kannanottoja sekä vaatinut pidättäytymistä lehdistön esittämiin kysymyksiin. Hän on myös tukenut perusoikeuksien rajoittamista Suomessa, esitellyt pakkotyölain, suunnitellut rajauksia lakko-oikeuteen sekä jatkanut tuloerojen kasvattamista Suomessa. Nyt jokainen saa paljon paremmin ansionsa mukaan.
Jotta kysymys ei nyt olisi liian vaikea niin lisätään vaihtoehdoksi vielä joku muu/ei kukaan.

elmo kaila,
friedrich karl,
itsenäisyyspäivä,
mika häkkinen,
nico rosberg,
pietari brahe,
suomi,
vihtori kosola,
viikon kysymys
Erikoiset hämähäkkimiehet
Italian hämähäkkimies muistuttaa asenteeltaan jotain mihin Ron Jeremy voisi ryhtyä:
Japanilainen versio näyttää hieman enemmän esikuvaltaan. Roboteissa on jotain tuttua:
Ja tietenkin Intiasta on tullut oma versionsa. Outoa kyllä, kyseessä on animaatio:

antropologia,
elokuva,
huumori,
hämähäkkimies,
intia,
italia,
japani,
marvel,
videot,
youtube
tiistaina, joulukuuta 04, 2007
Venäjän vaalitulos on vakuuttava
Aitoutta en ole pystynyt varmistamaan, mutta jotain tämän tapaista joku on epäillyt jossain. Videossa eräällä henkilöllä on aika monta ääntä käytettävissään.
Moscow: Election fraud caught on video.
Vaikka kyseinen video saattaa olla lavastettu tai otettu eri tilanteessa kuin nyt käydyissä Venäjän vaaleissa, niin on tulosta pidettävä kuitenkin hieman epäilyttävänä.
Matti Vanhanen piti Helsingin sanomien mukaan tulosta vakuuttavana. "Se kertoo selkeästi viime vuosina harjoitetun politiikan suosiosta", sanoi Vanhanen lehdessä. Tsetseniassa on ilmeisesti erityisesti pidetty harjoitetusta politiikasta. 99 prosenttia äänistä meni Putinille. Kyse on joko sinisilmäisyydestä tai diplomatiasta. Kallistuisin jälkimmäiseen siitä huolimatta, että olisi sen diplomatian voinut hoitaa vaikkapa sanomalla, että "vaalit oli hieman erikoiset verrattuna täkäläiseen tapaan".

linkkejä,
matti vanhanen,
tsetsenia,
vaalit,
venäjä,
videot,
vladimir putin
perjantaina, marraskuuta 30, 2007
Sormia suuhun ja nyrkkipersepano Kruununhaassa
Oikeastaan on hyvä, että taide on vapaa moraalista. Sitä ei saa tuomita esittämiensä ajatustensa takia. Taiteelle pitäisi antaa ylimmän moraalinvartijan auktoriteetti. Jos taide ei sitä voi käsitellä, ei sitä tarvitsekaan. Jokaisen ikonin pitää kestää se, että joku tulee haastamaan kukon tunkiolla.
Teatteri Jurkassa esitettävä Ahmija on vaikea pala arvioida. Jos olisi deadline ja pakko saada teksti valmiiksi, niin aloittaisin siitä, että Teatteri Jurkka sijaitsee Kruununhaassa. Kruununhaassa syntyy bisnesvauva, jonka sijoittaminen minkä tahansa yrityksen toimitusjohtajaksi nelinkertaistaa sen arvon. Bisnesvauvasta on myös syytä sanoa, että sen on synnyttänyt mies ja hänen varsinainen kykynsä on ylivoimainen manipulointitaito. Vanhempien tullessa tästä tietoiseksi ja yrittäesssään teilata vauvaa hengiltä, se monistuukin moneksi siemennestemäiseksi palaksi ja häviää Kruununhaan yöhön. Esityksen juoni ja visuaalinen maailma on jotain sellaista mitä Sauli Niinistö varmasti kuvailisi samoin sanoin kuin hän kuvaili Smedsin Tuntematonta sotilasta: "Jos kaipaa sellaista kokemusta, niin mikäs siinä. Myös sellaiset kokemukset saattavat olla hyviä, joista ei pidä." Näytelmä on nimittäin erittäin groteski, mutta uskoisin suvaitsevan mielen kestävän seksuaalisuuden, ihmisoikeuksien ja uusliberalismin logiikan yhdistämisen toisiinsa. Pervertillä tavalla Ahmija toimii yhteiskunnallisena peilinä, jona teatteri halutaan nähdä.
Jurkan intiimiin tilaan on tehty läpikäveltävät (sic) valkoiset seinät sekä kolme projektoria, jolta lähetetään digitaalista videota sekä perinteisempää kuvaa. Video on vakuuttavaa työtä, jossa yhdistellään Monty Pythonista tuttua paperianimaatiolta näyttäviä hahmoja modernin näköisiin mainosvideoihin. Videoiden työ on kautta linjan laadukasta. Musiikista on myös myönnettävä, että se on onnistunutta. Säveltäjä Iiro Ollila on tunnettu myös Stella Polariksen muusikkona. Kokonaisuutena voisi tekniikan puolesta sanoa, että tila on vain kolmeen ulottuvuuteen säälittävästi sijoitettu alue, jolla ei ole mitään tekemistä Ahmijan esitystilan kanssa. Ahmija onnistuu irrottamaan huoneen irti todellisuudesta.
Tarina on toteutettu Stadiassa opiskelleille tutulla devising-metodilla. Käsikirjoitus on työryhmän tekemä ja saamani käsityksen mukaan Jurkan kahvilassa se on seinällä kokonaisuudessaan. Seinältä tarttuu mieleen sanoja kuten kives tai syöminen. Esityksessä näistä rakentuu oma cocktailinsa, jossa on 1 osa improvisaatiota, 3 osaa näyttelijää (Sanna Hietala, Ville Sandqvist, Eero Ritala), 3 osaa videoprojektoria, 1-50 osaa katsojaa (satunnaista), 1 osaa muusikkoa, 1 osaa ohjaajaa/käsikirjoittajaa (Katja Krohn), 1 osaa kuvantekijää (Nuutti Koskinen) ja 1 osaa puvustusta (Markus Tsokkinen) ja 1 osaa valosuunnittelijaa (Morten Reinan).

ahmija,
arvostelu,
teatteri,
teatteri jurkka
torstaina, marraskuuta 29, 2007
Poliisi toiminut lainvastaisesti Smash asem -mielenosoituksen yhteydessä
Eduskunnan oikeusasiamies on päätynyt antamaan ensimmäisen ratkaisunsa Smash asem -mielenosoituksesta. Osaan kanteluista ei ole voitu viely puuttua, koska oikeudenkäynti on kesken ja ratkaisun antaminen voitaisiin tulkita puuttumiseksi oikeudenkäyntiin. Poliisin voimankäytön liioittelusta on tehty kuusi kantelua, jotka ratkaistaan yhdessä ja myöhemmin. Muutamia huomiota on syytä tehdä.
Ratkaisu on useita sivuja pitkä, jossa ratkaisun tehnyt Jukka Lindstedt antaa oman arvionsa saatujen tietojen perusteella. Lindstedt on myös kiinnittänyt huomiota lainkäytön kehittämiseen, tarkoittaen tässä tapauksessa lainsäädäntöön tehtäviä muutoksia. Eduskunnan oikeusvaliokunta käsittelee nämä osiot todennäköisesti myöhemmin.
Poliisin antamat selvitykset
Osa ratkaisun perusteista säilyy salaisina, koska Eduskunnan oikeusasiamiehellä on ollut käytettävissä myös tietoa poliisin taktisesta toiminnasta sekä Suojelupoliisin uhka-arvion, josta Lindstedt tyytyy vain toteamaan, että uhka-arviota laadittaessa on otettu huomioon katutaiteiden yö sekä Euromayday -tapahtumat. Uhka-arvion sekä ei-menestyksekkään neuvottelun tuloksena oikeusasiamies on katsonut, että mielenosoituksen lopettaminen on tapahtunut lain mukaan. Tässä on noudatettu voimankäytön minimiä, eli poliisin muut toimenpiteet ovat olleet riittämättömiä, jotta järjestyksenpito voidaan säilyttää.
Mellakkarikoksen osalta oikeusasiamies ei ole ottanut kantaa vireillään olevan oikeudenkäynnin takia muuten kuin toteamalla, että mellakkaan osallistumisen yksi osa on poliisin käskyn noudattamatta jättäminen. Tässä tapauksessa poliisin antama käsky hajaantumisesta on ollut mahdotonta noudattaa, joko sen takia, että käskyä ei olla kuultu tai koska poliisi on itse estänyt käskyn toteuttamisen. Toisaalta oikeusasiamies on kiinnittänyt erityistä huomiota saartoon ja poistumisreittiin, jotka ovat olleet toimenpiteiltään itsessään jo vaaraa aiheuttavia. Tässä oikeusasiamies on kuunnellut poliisin perusteita mielenosoituksen hajoittamisesta. Poliisi on perustellut mielenosoituksen hajoittamista yrityksellä tunkeutua poliisirivistön lävitse sekä pullojen heittelyllä. Kuitenkin satojen ihmisten (joita ei epäillä rikoksesta ja jotka käyttäytyvät rauhallisesti) sulkeminen tilaan olisi saattanut aiheuttaa poliisin toimesta henkilöihin kohdistuvia vahinkoja. Oikeusasiamiehen käsityksen mukaan poliisille on täytynyt olla täysin selvä, että suurin osa ihmisistä ei ole epäiltynä mistään rikoksesta, ja he että ovat käyttäyneet rauhanomaisesti.
Poliisi oli valmistautunut estämään mielenosoituksen vaikka siitä ei oltukaan tehty päätöstä. Tätä varten paikalla oli 480 poliisia (360 varsinaista jouhapoliisia, 70 kevyissä jouhavarusteissa olevaa normaalia poliisia sekä 50 rajavartiolaitoksen jouhaa). Videolta oli laskettu poistuvan 500 henkilöä, mikä on runsaasti suurempi määrä kuin julkisuudessa esitetty 300 henkilöä. Määrä tuntuu muutenkin isolta, koska se tarkoittaisi jo 500 ihmisen saartamista.
Lindstedt ei nähnyt mielenosoituksen estämiseen liittyvän ongelmia, koska poliisi oli edennyt lain ja totuttujen käytäntöjen mukaan. Poliisin saama kokoontumislain mukainen mielenosoitusilmoitus tehtiin, mutta mielenosoituksen järjestäjään ei saatu yhteyttä jokaisella kerralla. Poliisi pyrki kuitenkin neuvottelemaan mielenosoituksen kulusta että järjestyksenpidosta. Poliisi oli varautunut estämään mellakkaa, mutta 8.9.2006 oli poliisi päätynyt käsittelemään tapausta mielenosoituksena, koska oli tuolloin saanut ilmoituksen mielenosoituksesta.
Poliisin muu voimankäyttö
Oikeusasiamies on löytänyt paljon syitä pitää käytettyjä toimenpiteitä laittomina. Ihmisten tarkastamisesta poispääsyn ehtona ei löydy laista perusteluja. Poliisi voi tarkistaa yleiseen kokoukseen osallistuvat ihmisten turvallisuuden varmistamiseksi, mutta ei voi tarkistaa enää poistuvia ihmisiä. Perustuslain mukaan poliisin voimatoimet eivät saa olla mielivaltaisia ja niille pitää löytyä peruste laista.
Kiinniotoista oikeusasiamies löysi paljon huomautettavaa. Esimerkiksi päihtymisen perusteella on sovellettu poliisilain kahdettakymmenettä pykälää, joka mahdollistaa paikalta poistamisen ja tarpeen vaatiessa kiinniottamisen. Lakia voidaan soveltaa oikeusasiamiehen mukaan vain tapauksissa, joissa yksittäisen henkilön voidaan olettaa rikkovan lakia tai aiheuttavan järjestyshäiriöitä. Alkoholin nauttiminen ja mielenosoitukseen osallistuminen eivät ole sellaisia syitä.
Poliisilain edellä mainittua pykälää saisi oikeusasiamiehen mukaan soveltaa vain niin kauan kuin rikoksen tekeminen tai järjestyshäiriöiden aiheuttaminen on mahdollista. Oikeusasiamies ei löytänyt mitään perusteita tämmöisessä tapauksessa suorittaa kiinniottoja sekä kiinnioton jatkamista seuraavalle päivälle niinkin myöhään kuin kello 15 asti.
Kiinniottoja mellakkarikoksen perusteella on pidetty laittomina. Edellä mainitun hajaantumiskäskyn vastustamisen lisäksi henkilön pitää teoin osoittaa osallistuvansa väkijoukon toimintaan. Tämmöisiä perusteita poliisi ei ole pystynyt etu- eikä jälkikäteen osoittamaan. Perusteeksi ei riitä, että henkilö on ollut kahdeksan ja puoliyhdeksän välillä illalla Kiasman edessä. Samaa tulkintaa oikeusasiamies on soveltanut kaivopihan tapahtumien osalta. Kiinniottojen syyksi on kuitenkin näissä tapauksissa merkattu "mellakka".

"Käsitykseni mukaan poliisi olisi perustellusti voinut päätyä toiseenkin
lopputulokseen punnitessaan vastakkain yhtäältä sivullisten
liikkumisvapauden rajoittamista ja heille saartorenkaassa odottamisesta
aiheutuvaa vaaraa sekä niitä sinänsä tärkeitä tavoitteita, että rikoksiin
syyllistyneet henkilöt saadaan kiinni ja estetään mellakoinnin jatkuminen."
Poliisi oli valmistautunut estämään mielenosoituksen vaikka siitä ei oltukaan tehty päätöstä. Tätä varten paikalla oli 480 poliisia (360 varsinaista jouhapoliisia, 70 kevyissä jouhavarusteissa olevaa normaalia poliisia sekä 50 rajavartiolaitoksen jouhaa). Videolta oli laskettu poistuvan 500 henkilöä, mikä on runsaasti suurempi määrä kuin julkisuudessa esitetty 300 henkilöä. Määrä tuntuu muutenkin isolta, koska se tarkoittaisi jo 500 ihmisen saartamista.
Lindstedt ei nähnyt mielenosoituksen estämiseen liittyvän ongelmia, koska poliisi oli edennyt lain ja totuttujen käytäntöjen mukaan. Poliisin saama kokoontumislain mukainen mielenosoitusilmoitus tehtiin, mutta mielenosoituksen järjestäjään ei saatu yhteyttä jokaisella kerralla. Poliisi pyrki kuitenkin neuvottelemaan mielenosoituksen kulusta että järjestyksenpidosta. Poliisi oli varautunut estämään mellakkaa, mutta 8.9.2006 oli poliisi päätynyt käsittelemään tapausta mielenosoituksena, koska oli tuolloin saanut ilmoituksen mielenosoituksesta.
Poliisin muu voimankäyttö
Oikeusasiamies on löytänyt paljon syitä pitää käytettyjä toimenpiteitä laittomina. Ihmisten tarkastamisesta poispääsyn ehtona ei löydy laista perusteluja. Poliisi voi tarkistaa yleiseen kokoukseen osallistuvat ihmisten turvallisuuden varmistamiseksi, mutta ei voi tarkistaa enää poistuvia ihmisiä. Perustuslain mukaan poliisin voimatoimet eivät saa olla mielivaltaisia ja niille pitää löytyä peruste laista.
Kiinniotoista oikeusasiamies löysi paljon huomautettavaa. Esimerkiksi päihtymisen perusteella on sovellettu poliisilain kahdettakymmenettä pykälää, joka mahdollistaa paikalta poistamisen ja tarpeen vaatiessa kiinniottamisen. Lakia voidaan soveltaa oikeusasiamiehen mukaan vain tapauksissa, joissa yksittäisen henkilön voidaan olettaa rikkovan lakia tai aiheuttavan järjestyshäiriöitä. Alkoholin nauttiminen ja mielenosoitukseen osallistuminen eivät ole sellaisia syitä.
Poliisilain edellä mainittua pykälää saisi oikeusasiamiehen mukaan soveltaa vain niin kauan kuin rikoksen tekeminen tai järjestyshäiriöiden aiheuttaminen on mahdollista. Oikeusasiamies ei löytänyt mitään perusteita tämmöisessä tapauksessa suorittaa kiinniottoja sekä kiinnioton jatkamista seuraavalle päivälle niinkin myöhään kuin kello 15 asti.
Kiinniottoja mellakkarikoksen perusteella on pidetty laittomina. Edellä mainitun hajaantumiskäskyn vastustamisen lisäksi henkilön pitää teoin osoittaa osallistuvansa väkijoukon toimintaan. Tämmöisiä perusteita poliisi ei ole pystynyt etu- eikä jälkikäteen osoittamaan. Perusteeksi ei riitä, että henkilö on ollut kahdeksan ja puoliyhdeksän välillä illalla Kiasman edessä. Samaa tulkintaa oikeusasiamies on soveltanut kaivopihan tapahtumien osalta. Kiinniottojen syyksi on kuitenkin näissä tapauksissa merkattu "mellakka".
"Poistumiskäskyn noudattamatta jättämistä ei käsitykseni mukaan
voi tulkita puheena olevan säännöksen tarkoittamaksi "osallistumiseksi teoilla
väkijoukon toimintaan"."
keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007
Liberalismista Neuvostoliittoon
Piraattiliitto kirjoittaa Ruotsissa käytävästä sanailun epävirallisista Ruotsin mestaruus -kilpailusta.
Lyhennelmä:
Sopassa mukana Carl-Johan Bonnier, Peter Magnus Nilsson ja Jonas Modig. Bonnier lähtee puolustamaan immateriaalisia oikeuksia pahoja piraatteja vastaan. Expressenin päätoimittaja kirjoittaa yhteisen edun nauttivan vapaasta tiedonvälityksestä. Federation of European Publishersin puheenjohtaja Modig kirjoittaa, että huolimatta Nilssonin liberaaleilta vaikuttavista mielipiteistä, se johtaa Neuvostoliittoon. Nilsson vastaa, että yhteinen etu on muutakin kuin tekijänoikeuksien haltijan etu. Eikä Expressen kuulemma ole ainoa lehti, joka on pohdiskellut yhteistä etua, sen tekee myös englantilainen Economist-lehti.
Nilsson onnistuu hieman paremmin määrittelemään mikä on yhteinen etu siitä kirjoittaessa. "Nilsson asetti tilanteen historialliseen kontekstiin, ja totesi, että informaation monopolit ja niiden kannattelemat valtarakenteet ovat horjuneet ennenkin, ja niiden sortumisesta on ollut suurta yhteiskunnallista hyötyä teknologisten ja sosiaalisten uudistusten muodossa." Onhan tässä hieman yksinkertaistamisen makua, mutta niin mielipidekirjoituksissa tulee ollakin.

tiistaina, marraskuuta 27, 2007
Stop the big brother state
Tämän vuoden Europrix top talent awardsissa tuomaristo antoi erikoispalkinnon digitaaliselle videolle poliittisuudesta. Kyseessä oli David Scharfin käsikirjoittama ja ohjaama The big brother state. Neljän ja puolen minuutin video ottaa vahvasti kantaa siihen miten liberaalit demokratiat ovat hitaasti mutta varmasti muuttumassa poliisivaltioiksi.
Tuomaristoa mietitytti oikeastaan se, että voidaanko palkintoa antaa poliittisesti kantaaottavalle ehdokkaalle ja pitääkö tuomariston seisoa sanoman takana. Tuomariston vastaus oli molempiin kyllä.

keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007
Itävalta mielessä
En varmaan tämän blogin kanssa loppuviikosta paljoakaan rävellä, mutta kuulumisia voi seurata Kulutuskrapula ja Consumer gadget -blogeista, kun Kulutuskapula-tiimi matkaa Itävaltaan voittamaan Top Talent Europrix -skabaa.
tiistaina, marraskuuta 20, 2007
Terveydenhuolto valtion hoidettavaksi
Tehyn työtaistelu on nyt päättynyt ja kunnallisen työmarkkinalaitoksen johtaja Markku Jalonen arveli tuoreeltaan, että joka neljäs kunta joutuisi nostamaan veroprosenttia. Kunnallisen- ja valtiollisen verotuksen ero on se, että ensimmäinen on tasavero ja jälkimmäinen on luonteeltaan progressiivinen (tai edistyksellinen).
Tasaveron ongelma on sen tuloeroja kasvattava vaikutus kumulatiivisesti muiden vaikutusten kanssa. Progressiivinen verotus taas pyrkii lieventämään tuloeroja verottaen suhteessa vähemmän heitä, jotka tienaavat vähiten.
Terveydenhuolto on kuitenkin järjestetty nykyään niin, että sitä hoitaa paikallisesti kunnat. Valtio tukee sitten tahtonsa mukaan paikallista terveydenhuoltoa. Toinen tapa olisi, että valtio järjestäisi suoraan terveydenhuollon valtakunnallisesti sijoittaen resursseja tarpeen mukaan. Jos poliittista tahtoa löytyisi siihen, että terveydenhuolto järjestettäisiin valtion toimesta siirryttäisiin myös suoraan sellaiseen järjestelmään, jossa kaikki osallistuvat terveydenhuollon tukemiseen. Nykyisen järjestelmä yksi ongelma on nimenomaan se, että periaate näyttää toimivan niin, että ne, jotka palveluja käyttävät, myös niistä maksavat. Valinnanvapaus on käyttäjällä tämän valitessaan asuinpaikkaansa. Kuulostaa liberaalilta, mutta se tarkoittaa myös sitä, että vähävaraisilla ei ole mahdollisuutta kilpailuttaa vaihtoehtoja.
Jos ei kiinnitetä huomiota siihen, että millä perustein ihminen voi valita tai haluaa valita asuinpaikkansa, niin huomiota tulisi kiinnittää siihen, että järjestelmä pakottaa sairaaloita lähettämään ihmiset hoidettaviksi omaan kuntaansa ellei kyseessä ole hengenvaarallinen tilanne. Osa ratkaisua olisi siis järjestää terveydenhuolto kokonaan valtion toimesta niin keskusjohtoiselta kuin se kuulostaakin. Jos halutaan ajatella laajemminkin tulonjakoa, tulisi myös kunnallinen verotus muuttaa edistyksellisesti tasaamaan tuloeroja.

helsingin sanomat,
kunta,
markku jalonen,
tasa-arvo,
tehy,
terveydenhuolto,
tuloerot,
valtio,
verotus
maanantaina, marraskuuta 19, 2007
Aforismeista
Aforistikot tekevät työtään ilmaiseksi. Aleksi Ahtola kirjoittaa Kiilan kirjoitussarjassa "Aforismin varjosta ja valtavirrasta".
"Ainoat, jotka todella aforismeilla menestyvät, ovat ne, jotka kokoavat toisten tekemiä aforismeja valikoimiksi(he saavat paradoksaalista kyllä apurahojakin tähän tarkoitukseen)ja ennen kaikkea ne, jotka niitä valikoimia julkaisevat. Aforistin palkinnoksi jää keksimisen ilo ja mahdollinen julkinen kunnia/häpeä."

aleksi ahtola,
kiila,
kirjoittaminen
Yes
Vaikka en asiasta mitään tiedäkään.
HS:Hoitajien työtaistelun kohtalo ratkeaa tänään.
Oma täysin fiktioon perustuva teoria on, että Vanhasen saadessa kiviä letkuunsa, hänet vietiinkin sovittelulautakuntaan. Siellä Tehyn tyynynpöyhijät nappas pallerosta kiinni ja sano, että massit pöytään tai puutarhakastelusta tulee erilainen show.
Kello on siis 1.30. Olen saapunut jokin aika sitten kohtuullisen rauhalliselta työreissulta ja pitäisi nousta muutamien tuntien päästä taas ylös tekemään kaikennäköistä.
edit: Korotukset ovat 20 prosenttia Helsingin sanomien mukaan.

lakko,
matti vanhanen,
melkein huumori,
tehy,
työehdot,
työehtosopimukset,
työtaistelu
sunnuntai, marraskuuta 18, 2007
Illallinen uusliberalismin kanssa
Illallinen uusliberalismin kanssa
Kokkeina Heikki Patomäki, Markku Koivusalo ja Petr Rehor
Kiila järjestää torstaina 22.11.2007 ravintola Zinnkellerissä (Meritullinkatu 25) Illallisen uusliberalismin kanssa kello 19.00. Paikalla on Heikki Patomäki keskustelemassa uudesta kirjastaan Markku Koivusalon ja Petr Rehorin kanssa. Tilaisuus on avoin kaikille. Ilmoittautumiset toivotaan etukäteen, mutta paikalle voi tulla ilmoittautumattakin.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot:
Petr Rehor
taidemaalari
Kiila ry
046-8102061
petr.rehor@kolumbus.fi

lauantaina, marraskuuta 17, 2007
Kulutuskapulan mainos
Vihdoinkin se on täällä. Kulutuskapulan mainosvideo Top Talent Europrix-skabaan.
Tagit
itävalta,
kilpailu,
kuluttaminen,
kulutuskapula,
mainonta
perjantaina, marraskuuta 16, 2007
Pakkotyölaista ja eilisestä mielenosoituksesta
Pakkotyölaki hyväksyttiin eduskunnassa tänään. Äänestykset meni kuten arvattiin. Hallitus äänesti puolesta ja oppositio vastaan. Keskustan kansanedustaja Paula Sihto tosin oli poissa äänestyksestä. Tehyn valtuuston varapuheenjohtajana tämä ehkä olikin aika sopivaa. Varsinkin jos tilanne on sellainen, että ei uskalla revetä hallitusrintamasta.
Eilen järjestettiin mielenosoitus eduskuntatalon portailla pakkotyölakia vastaan. Paikalla oli kaikista eduskuntapuolueista edustaja paikalla. Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz veti ehkä kuitenkin parhaimman esityksen. Salakavalalla tavalla kyllä tykkään miehen maneereista. Hän ei yritä miellyttää kaikkia ja mielenosoituksessa tämä kävi selvästi esille, kun hän kävi kovasti arvostelemaan mielenosoittajia. Tyytyväisenä hän esitteli sitä, kuinka toivoisikin, että mielenosoittajat eivät kävisi äänestämässä, koska se ei olisi heiltä pois. Olisipa paikalla ollut joku Kokoomuksen äänestäjä.

ben zyskowicz,
keskusta,
kokoomus,
paula sihto
Ylen materiaali Kokoomuksen vaalikampanjasta
Eräs informantti on tuonut esille seuraavia mielenkiintoisia artikkeleita.
Kokoomus haukkuu SDP:n ja keskustan vaaliohjelmat
Kokoomuksen Risikko vaatii parempia palkkoja hoitoalalle
SDP:n Feldt-Ranta tyrmää kokoomuksen Risikon hoitoalan kehittämispuheet
Feldt-Ranta on kyllä oikeassa siinä, että kyseessä on muutakin kuin palkkaus. Toisaalta Risikkokin on nyt kääntynyt "hieman" toiseen suuntaan tässä kysymyksessä.
Lisää saa ehdotella.

Katainen toistaa myös vaatimuksensa tasa-arvotuposta.
- Mitä enemmän naisvaltaisille koulutetuille aloille maksetaan yli yleisen korotustason, sitä enemmän olemme valmiit nostamaan kuntien saamia valtionosuuksia. Esitämme, että valtio siis maksaa kunnille sen osuuden naisvaltaisten alojen palkankorotuksesta, joka ylittää yleisen korotustason.
Kokoomuksen Risikko vaatii parempia palkkoja hoitoalalle
Seuraavalla tulopoliittisella kierroksella on koulutettujen, naisvaltaisten alojen palkkoja nostettava reilusti, Risikko sanoo. Kokoomus on ehdottanut, että valtio voisi maksaa kunnille ylimääräisiä valtionosuuksia vastineeksi naisvaltaisten alojen kuten hoitoalojen keskimääräistä suuremmista palkankorotuksista.
Vasemmiston ratkaisut hoitoalan ongelmiin eivät Risikon mielestä ole riittäviä.
- Vasemmiston keinot ovat samankaltaiset kuin yrittäisi työntää narunpätkällä kastematoa, hän luonnehtii.
Hoitoalan ongelmat eivät Risikon mukaan kuitenkaan ratkea pelkästään hoitoja ja virkoja lisäämällä.
SDP:n Feldt-Ranta tyrmää kokoomuksen Risikon hoitoalan kehittämispuheet
- Kokoomuksen ajatus siitä, että pelkkä palkkakysymyksestä puhuminen ratkaisisi hoitolan ongelmat, on naiivi ja kansalaisia aliarvioiva tilanteen yksinkertaistaminen. Risikon hurskaat toiveet kumisevat onttouttaan. Kokoomus ei vaaliohjelmassaan eikä vaalikeskusteluissa ole ollut valmis ottamaan huomioon siihen tarvittavia rahoja eikä todellisuudessa myöskään ole valmis käyttämään siihen vaadittavia varoja tulevaisuudessa, toteaa Feldt-Ranta sähköpostiviestissään YLE Uutisille.
Feldt-Ranta on kyllä oikeassa siinä, että kyseessä on muutakin kuin palkkaus. Toisaalta Risikkokin on nyt kääntynyt "hieman" toiseen suuntaan tässä kysymyksessä.
Lisää saa ehdotella.
Tagit
jyrki katainen,
keskusta,
kokoomus,
paula risikko,
sdp,
terveydenhuolto
keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007
Pakkotyölaki rajojen ulkopuolella
NBC raportoi Suomen erikoisesta laista.
"Tämä saattaa olla ensimmäinen kerta kun eurooppalainen hallitus säätää lain, joka tekee työntekijän irtisanoutumisesta epäpätevän."

eurooppa,
media,
nbc,
pakkotyölaki,
terveydenhuolto
Pakkotyölaki hallituspuolueiden näkökulmasta
Jokaisella neljästä hallituspuolueesta on oma näkemyksensä pakkotyölaista, jota myös potilasturvallisuuslaiksi kutsutaan. Koska Keskustan mielipiteistä on vaikea ottaa selvää, niin on hyvä esitellä hallituspuolueista ne, jotka julkaisevat ajankohtaisista asioista netissä tietoa. Ne hallituspuolueet, jotka tässä on esiteltävinä ovat myös ainoat, jotka eivät ole ilmoittaneet tulostaan huomiseen mielenosoitukseen.
Kokoomuksen Jyrki Katainen on sitä mieltä, että lain ainoa tarkoitus on turvata perustuslaillinen oikeus elämään. Katainen pelkää, että jos kaikille maksetaan palkankorotuksia saattaa menot nousta miljardiin euroon. Katainen kritisoi "joidenkin" ajatusta hyvien vuosien tuomien verotulojen käyttämisestä kuntien palveluntuotantoon velanmaksun sijaan. "Se suistaisi valtiontalouden pois raiteiltaan."
Jyrki Kasvi ja Anni Sinnemäki ovat kirjoittaneet blogeihin pakkotyölaista. Sinnemäen kirjoitus on neutraali ja muistuttaa enemmän lehtien uutisointia kuin kannanottoa. Sinnemäki kuitenkin tekee hieman eroa Kataiseen kannattamalla sekä lakia että palkankorotuksia. Kasvi kirjoittaa samoista asioista ja osa teksteistä näyttää olevan sanamuotojen ja esimerkkien kautta varsin samanlaisia. On siis syytä olettaa, että hallituspuolueilla on yhteinen tiedotusstrategia siitä, mistä puhutaan ja mistä ei puhuta.

anni sinnemäki,
jyrki j. kasvi,
jyrki katainen,
kokoomus,
lainsäädäntö,
pakkotyölaki,
porvarihallitus,
vihreät
Satuja aikuisille
Oikeus järjestäytyä ja taistella kollektiivisesti työehtojen puolesta on yksi tärkeä oikeus. Samoin on oikeus elämään ja koskemattomuuteen. Olen samaa mieltä siitä, että näiden mennessä vastakkain oikeus elämään ja koskemattomuuteen voittaa.
Tilanteessa, jossa olisi mahdollista rahallakin tehdä jotain on tilanne toinen. Kuvitellaanpa, että jossain olisi valtio, jonka hallitukselle on juuri ilmoitettu, että sairaanhoitajat vaihtavat alaa, jos ei ala palkkaa tippua pöydälle. Kuvitelkaapa, että samaan aikaan, hallitus antaisi vaikka autoilijoille 260 miljoonan veroalennukset. Tämä siksi, että hallituksen mielestä on tärkeää, että autoja verotetaan vähemmän. Hallitukselle on myös tärkeää, että autoja verotetaan päästöjen mukaan.
Sitten kuvitelkaapa, että tämä hallitus päättäisi maksaa pari miljardia mielikuvituksellisia euroja, jotta hallituksen valtio näyttäisi hyvältä kansainvälisten luotottajien silmissä. Kuvitelkaapa, että hallitus sitten antaisi koulutetuille naisvaltaisille aloille 150 miljoonaa. Näihin aloihin kuuluu myös sairaanhoitajat.
Kuvitelkaapa, että sairaanhoitajat hihittävät hetken. Sitten he laskevat paljonko rahaa heille annettiin. Joku laskee, että he saavat valtiolta 30 euroa jokainen. Hurraa sanoo hallitus. Opiskelijat saavat 40 euroa. Hurraa sanoo hallitus. Ainoastaan opiskelijat hurraavat mukana.
Sitten sairaanhoitajat sanovat, että sitten me lähdetään oikeasti ja he jättävät irtisanoutumisilmoitukset. Sitten hallitus naurahtaa makeasti ja säätää lain, että ei saa irtisanoutua ja jos irtisanoudut niin me annetaan sakkoa. Sairaanhoitajat sanovat, että no sitten saatte tulla hakemaan meidät kotoa töihin. Hallituksen kaverit sanovat, että laki on väärä, mutta tarpeellinen. Ne, jotka eivät saa olla hallituksen kavereita, eivät haluakaan olla.
Mikä on tämän tarinan opetus?

hallitus,
porvarihallitus,
satu,
tehy,
työelämä
tiistaina, marraskuuta 13, 2007
Pakkotyölaki etenee
Eduskunnassa käytiin eilen ensimmäinen käsittely hallituksen pakkotyölaista, jota myös lakonmurtajalaiksi on sanottu. Asiasta pidettiin 255 puheenvuoroa.
Käykääpä etsimässä omat joukkonne sieltä.
Käykääpä etsimässä omat joukkonne sieltä.
Tagit
eduskunta,
hallitus,
lainsäädäntö,
lakko,
porvarihallitus,
tehy,
työelämä,
työntekijä
maanantaina, marraskuuta 12, 2007
MIELENOSOITUS PAKKOTYÖLAKIA VASTAAN TORSTAINA 15.11. klo 15
Tiedote
12.11.2007
Vapaa julkaistavaksi heti
MIELENOSOITUS PAKKOTYÖLAKIA VASTAAN TORSTAINA 15.11. klo 15
Suomen hallitus ei suostu neuvottelemaan kunnollisen kuoppakorotuksen
antamisesta hoitajille. Kunnilla ei ole mahdollisuutta nostaa hoitoalan
palkkoja, ellei hallitus anna siihen rahaa. Ainoa, joka jumiutuneen
tilanteen pystyy ratkaisemaan, on hallitus. Hallituksella on miljardien
eurojen ylijäämä käytössään, muttei tahtoa lunastaa lupauksiaan.
Ihmisoikeuksia loukkaavalla pakkotyölailla pyritään estämään
sairaanhoitajien työtaistelu. Hallitus asettaakin rahan ihmishenkien
edelle ja pakottaa sairaanhoitajat vastuunkantajiksi. Etenkin
sairaanhoidon tulevaisuus on nyt vaakalaudalla, hallituksen toiminnan
johdosta alasta kiinnostuneiden joukko tulee pienenemään, vaikka jo nyt
kärsitään hoitajapulasta.
Tule Eduskuntatalolle osoittamaan tukea sairaanhoitajille ja vastustamaan
hallituksen törkeää vastakkainasettelua. Mielenosoitus alkaa
Eduskuntatalon portailla torstaina 15.11. klo 15.
Mielenosoituksen järjestäjinä on joukko huolestuneita kansalaisia,
kansalaisjärjestöaktiiveja, hoitajia, kätilöitä ja opiskelijoita.

ay,
hallitus,
ihmisoikeudet,
porvarihallitus,
tehy,
terveydenhuolto,
työelämä
sunnuntai, marraskuuta 11, 2007
Historiallinen korotus
Jyrki Kataisen (kok.) mainostama historiallinen kuoppakorotus sairaanhoitajille pitää paikkaansa. 30 euroa per lärvi on paljon suurempi korotus kuin mitä edellinen hallitus antoi eläkeläisille. Se taisi olla 5 euroa per lärvi.
Todellisen historiallisen korotuksen saivat kuitenkin opiskelijat 15 prosentin tuen korotuksella, mikä tarkoittaa noin 40 euron korotusta. Käytännössä hallitus siis tuki omalta osaltaan absoluuttisesti enemmän opiskelijoiden toimeentuloa kuin mitä se on varannut sairaanhoitajien toimeentuloon.

mielipiteet,
opintoraha,
opintotuki
lauantaina, marraskuuta 10, 2007
Viikon kysymys potilasturvallisuudesta
Viime viikon kysymys käsitteli vapaan tiedonvälityksen, vapaan sivistyksen ja tekijänoikeuksien välistä ristiriitaa. Äänestäneistä 69 prosenttia oli sitä mieltä, että dekriminalisoimalla ei-kaupallisen tiedonvälityksen voitaisiin asia ratkaista parhaiten annetuista vaihtoehdoista. Muut vaihtoehdot olivat yleisvero, joka jaettaisiin tekijöiden kesken, pedagogisen toiminnan jättäminen tekijänoikeudensuojan ulkopuolelle, kieltämällä tekijänoikeuksien siirtymisen työsuhdeperustaisesti. Tämän lisäksi oli tarjolla jotain muuta tai ei mitään -vaihtoehdot.
Tämän viikon kysymys käsittelee hallituksen lakiesitystä "potilasturvallisuuden varmistamisesta terveydenhuollon työtaistelun aikana".
Periaatteessa laista löytyy jo kohta, jolloin voidaan ihmisiä määrätä suorittamaan tiettyjä töitä. Tätä nyt ei ole ymmärrettävästi käytetty pitkään aikaan. Pakkotyöllä on hieman ikävämmin sointuva synonyymi orjuus. Ben Zyskowicz (kok.)sanoi Helsingin sanomien mukaan laista, että emme kannata, mutta hallituksen kannattaa kuitenkin tehdä tämmöinen laki varmuuden vuoksi kassakaappiin. Annika Lapintie (vas.) sanoi saman lehden mukaan, että ei tarvita vaan sieltä kassakaapista voisi ottaa rahat.
Jos unohdetaan kuitenkin tuo hieno poliitttinen nokittelu, niin tilanteeseen voi nähdä joitain hyviäkin puolia. Pakkotyöhön kutsuttavat saavat kuitenkin korvauksen, joka on 1,3 kertainen normaalista maksettavasta palkasta. Lain lukutaitoni on sen verran heikko, että siinä näytettiin poistettavan kaikenlaiset lisät käytöstä, mutta en ole varma. Jos lisät säilytettäisiin, niin kaikki sairaanhoitajat kannattaisi palkata tällä tavalla, jolloin kaikki saisivat 30 prosentin korotukset.
Jos kuitenkin unohdetaan, että tätä lakia ei tulla käyttämään noin ja mietitään miten tämä sopii porvarilliseen ideologiaan. Eetu Komsi kirjoitti näin Helsingin sanomien keskustelupalstalle: "Toiseksi tällaisella lakialoitteella porvarihallitus tekee, kuten tässä ketjussa aiemminkin jo huomautettiin, pilaa koko porvarillisuudesta ja vapaan markkinatalouden ideasta. Juuri oikeistopuolueethan ovat liputtaneet esim. nykyisen työmarkkinajärjestelmän romuttamisen puolesta aikoinaan. Työmarkkinoiden pitäisi kuulemma mennä siten, että sekä työnantajat että työntekijät voivat kilpailuttaa toisensa: jos kokee, ettei saa ansaitsemaansa palkkaa, voi aina olla ottamatta työtarjousta vastaan tai irtisanoutua ja hakeutua muualle. Nyt, kun hoitajat oikeasti ovat yhtenä rintamana sen tekemässä, niin se aiotaankin kieltää lailla. Porvarihallitus veti maton myös oman aatteensa alta."
Hankala palahan tämä näyttää porvareille olevan. Toisaalta ei haluta maksaa julkisella puolella oleville palkkkoja, toisaalta ei haluta sitä alaskaan ajaa. Keskustan puolella näyttää rivit ainakin hajoilevan yhden kansanedustajan kohdalla. Kansanedustaja Paula Sihto (kesk.), joka on myös sovittelulautakunnan jäsen ei suhtaudu hallituksen toimiin. Hänen näkemyksensä mukaan hallitus vain vaikeuttaa neuvotteluita. Kataisen mukaanhan hallitus ei ole osapuolena tässä kiistassa eikä kenenkään sovittelulautakunnan ulkopuolisen tule käydä mitään keskustelua, koska ne vain haittaisivat. Hallituksen esitys on varmasti täysin objektiivinen, muuten vain tehty aloite, joka päättyy sanoihin: "Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 ja se on voimassa enintään sen ajan kuin Tehy ry:n työtaistelu kestää. Laki kumotaan tasavallan presidentin asetuksella. Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. "

eetu komsi,
hallitus,
helsingin sanomat,
keskusta,
kokoomus,
tehy,
Vasemmistoliitto
perjantaina, marraskuuta 09, 2007
Romaanin selätystä
Olen monta kertaa yrittänyt selättää kirjallisuuden päälajia romaania. Viimeisin yritelmäni on työpöydälläni nimellä Kuinka minusta tuli rikollinen. Pari päivää sitten ihmettelin todellisuuden taidetta jäljittelevää ominaisuutta:
Ote ensimmäisestä kappaleesta:
Ote ensimmäisestä kappaleesta:
Oikeastaan koko tapahtumaketjun aloituskohdaksi voisi laskea ala-asteeni. Se oli pieni, noin kahdensadan oppilaan laitos, jota johti nähdäkseni tyrannimainen rehtori. Tämä on nykyinen tulkintani. Lapsena pidin häntä vain idioottina ja kusipäänä. Unelmoin siitä, että minusta tulisi joskus jotain suurta, jotta voisin erottaa hänet tai tehdä jotain julmaa kostoksi. Ehkä viedä hänen eläkkeensä tai tuhota hänelle jonkin rakkaan esineen. Ehkä voisin viedä häneltä hengen. Myöhemmin kostohalut katosivat, mutta yksi muistikuva jäi jäljelle.
torstaina, marraskuuta 08, 2007
Jokelasta kirjoitettua
(Via blogispotti)
Auringonkukkametsä aka Appelsiinin tuoksua on koonnut listan Jokelan ampumatapausta käsittelevistä uutissivustoista ja blogeista.

appelsiinin tuoksua,
auringonkukkametsä,
blogispotti,
blogit,
jokela,
linkkejä,
pekka-eric auvinen,
sturmgeist89
keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007
Nietzsche on täällä taas
Roskalehdistä
Lehti ennustaa jo tulevaa: roskalehdet kuolaavat jo päästäkseen repimään asian auki.
Epäilemättä seuraavat kaksi viikkoa saamme lukea roskalehtien laatujournalismia. Ketkä muut ovat käyneet samaa koulua? Voiko tämä tapahtua jossain muualla? Top10 mahdolliset seuraavat paikat? Pitäisikö internet sulkea tai asettaa lisää suodattimia? Jos olisi ollut enemmän poliiseja, niin tämä olisi estetty? Metallinpaljastimet ja aseistetut vartijat tekevät kouluista turvallisia? Grand theft auto? Mitä hän luki viimeksi? Mitä hän näki telkkarista? Pitäisikö uutisia näyttää vasta kello kymmenen jälkeen? Pitäisikö Nietzsche poistaa kirjahyllyistä?
Nietzscheläisestä filosofiasta
Also Sprach Zarathustra: 'Ihminen on silta yli-ihmiseen.' (muistinvarainen)
Sturmgeist89 manifestissaan:
Edit: Digitodayn sivuilta manifesti on poistettu, mutta Iltalehden sivuilta se vielä löytyy. Laitan sen kokonaisuudessaan tähän ennen kuin se häviää sieltäkin.
edit2: Iltalehdenkin juttu on puutteellinen. Ginagamingin blogista löytyy juttu vielä pitempänä.
Luonnollisen valitsijan manifesti
Kuinka Luonnonvalinta Muuttui Idiokraattiseksi Valinnaksi?
Tänään luonnonvalinnan prosessi on kokonaan väärillä raiteilla. Se on kääntynyt. Ihmiskunta on taantunut jo hyvin pitkään. Jälkeenjääneet ja tyhmät, heikkomieliset ihmiset lisääntyvät enemmän ja nopeammin kuin älykkäät, vahvamieliset ihmiset. Lait suojelevat jälkeenjäänyttä enemmistöä, joka valitsee yhteiskunnan johtajat. Nykyinen ihmisrotu ei ole pettänyt vain esi-isiään, vaan myös tulevat sukupolvet. Homo Sapiens, HAH! Enemmänkin Homo Idioticus minulle! Kun tarkkailen ihmisiä, joita näen joka päivä yhteiskunnassa, koulussa ja kaikkialla… en voi sanoa kuuluvani samaan rotuun kuin tämä kurja, ylimielinen ja itsekäs ihmisrotu. Ei! Olen kehittynyt askeleen ylemmäksi!
Luonnollisuus on kriminalisoitu uskontojen, ideologioiden, lakien ja muiden massaharhajärjestelmien kautta. Yksilöllä, joka käy läpi luonnollista valtaprosessiaan ja yrittää elää luonnollisesti, mutta hänelle kerrotaan että tapa jolla hän toimii tai ajattelee on joko väärin tai tyhmää, todennäköisesti reagoi tavalla jota järjestelmässä pidetään ”mielenterveyshäiriöinä”. Todellisuudessa ne ovat vain luonnollisia reaktioita luonnollisen valtaprosessin häiriintymiseen. Heillä on jotakin seuraavista (riippuen yksilön persoonallisuudesta): alemmuuden / ylemmyyden tuntemuksia, vihamielisyyttä, aggressiota, turhautuneisuutta, masentuneisuutta, itsevihaa / vihaa muita ihmisiä kohtaan, itsemurha / murha –ajatuksia jne… ja se on kokonaan luonnollista.
Ihmiset ovat vain laji muiden eläinten joukossa eikä maailma ole olemassa vain ihmisiä varten. Kuolema ja tappaminen ei ole tragediaa, sitä tapahtuu luonnossa koko ajan kaikkien lajien kesken. Kaikki ihmiselämät eivät ole elämän eikä pelastettavan arvoisia. Vain vahvojen (älykkäiden, itsetietoisten, vahvamielisten) yksilöiden tulisi elää kun taas heikkojen (tyhmien, jälkeenjääneiden, heikkomielisten) tulisi kuolla.
Ongelmaan on myös toinen ratkaisu: tyhmät ihmiset orjina ja älykkäät vapaina. Tarkoitan tällä sitä, että niiden joilla on vapaa mieli, jotka kykenevät älykkääseen eksistentiaaliseen ja filosofiseen ajatteluun, ja tietävät mitä on oikeudenmukaisuus, tulisi elää vapaasti ja olla hallitsijoita… ja robottimaiset massat, he voivat olla orjia kun eivät nytkään siitä välitä ja koska heidän mielensä ovat niin jälkeenjääneellä tasolla. Gangsterit, jotka nyt hallitsevat yhteiskuntia, tulisivat saamaan sen, minkä he ansaitsisivat.
Totta kai on myös lopullinen ratkaisu: koko ihmiskunnan kuolema. Se ratkaisisi kaikki ihmisyyden ongelmat. Mitä nopeammin ihmisrotu on hävitetty maailmasta, sen parempi… ketään ei tulisi jättää eloon. En tunne armoa maapallon saastalle, säälittävälle ihmisrodulle.
Kollektiivinen Deindividualisaatio: Totalitarismi & Demokratian Harha
Kollektiivinen deindividualisaatio on ilmiö, jossa yksilö koulutetaan osaksi aivotonta laumaa, jota hallitsee valtio, yhtiö, kirkko tai joku muu järjestö, ryhmä, ideologia, uskonto tai massaharhajärjestelmä, jonka säännöt, moraalisuuden ja käyttäytymismallit massa omaksuu. Tämä ilmiö on ollut tuttu kaikissa despoottisissa, autoritaarisissa, totalitaarisissa, monarkistisissa, kommunistisissa, sosialistisissa, kansallissosialistisissa, fasistisissa ja uskonnollisissa yhteiskunnissa kautta historian. Myös nykyajan länsimaisissa demokratioissa on sama ilmiö. Se vain tehdään niin, että ihmiset luulevat olevansa vapaita, mutta eivät tajua että heitä orjuutetaan. Enemmistö yhteiskunnan ihmisistä on heikkomielistä, tietämätöntä ja jälkeenjäänyttä massaa, jotka toimivat kuin ohjelmoidut robotit ja hyväksyvät orjuuden vapaaehtoisesti. Mutta en minä! Olen itsetietoinen ja tiedostan mitä yhteiskunnassa tapahtuu ja miten se toimii. Minulla on vapaa mieli! Ja minä valitsen mieluummin vapauden kuin elämän robottina tai orjana. Voitte toki sanoa, että minulla on jonkinlainen ”jumalakompleksi”, toki… teillä on sitten ”ryhmäkompleksi”! Verrattuna teihin jälkeenjääneisiin massoihin, olen todellisesti jumalankaltainen.
Totalitaariset hallitukset hallitsevat ihmisiä koulutusjärjestelmän, massakulutusjärjestelmän, massamedian, väkivaltamonopolin (poliisi, armeija) ja lakien jotka kriminalisoivat ne yksilöt, jotka ajattelevat eri tavalla kuin enemmistö, avulla. Demokratia… tarkoittaako demokratia mielestänne vapautta ja oikeudenmukaisuutta? Olette väärässä. Demokratia on moraalisen enemmistön diktatuuria… ja enemmistöä manipuloi ja hallitsee valtiomafia. Nykyisellä länsimaisella demokratialla ei ole mitään tekemistä vapauden tai oikeudenmukaisuuden kanssa; se on totalitaarinen ja korruptoitunut järjestelmä. Lait asetetaan voimaan eduskunnan toimesta ja ihmiset aivopestään kannattamaan järjestelmää sekä kytketään institutionaalisiin rakenteisiin heti syntymänsä jälkeen. Yhteiskuntia hallitsee manipuloivat ja karismaattiset populistipoliitikot, jotka välittävät vain enemmistön eduista, eivätkä perusta päätöksiään järkeen vaan massojen tunteisiin. Massat antavat valtion auktoriteettien tehdä kaikki tärkeät päätökset heidän puolestaan. Massat hankkivat koulutuksen, opiskelevat, menevät töihin ja äänestävät vaaleissa. He luulevat olevansa vapaita eivätkä kyseenalaista tai kritisoi järjestelmää. Heistä on tullut robotteja. Se on kuin mielen sisään rakennettu mekanismi, joka jättää hyvin vähän valinnanvaraa yksilölle ajatella, puhua ja toimia itsenäisesti.
Kolmenlaisia Ihmisiä
Maailmassa on kolmenlaista persoonallisuustyyppiä:
1) yksilöllinen ihminen (3% maailman väkiluvusta)
2) manipuloiva ihminen (3% maailman väkiluvusta)
3) massaihminen (94% maailman väkiluvusta)
#1 & #2 tyypin persoonallisuudet ovat älykkäitä, luovia ja itsetietoisia. He ovat valinneet hieman erilaiset polut. #3 tyypin persoonallisuudet ovat vähemmän älykkäitä ja vähemmän luovia sekä heikkoja mieleltään ja heitä hallitseekin #2 tyypin persoonallisuudet. Prosentit ovat vain arvioita, mutta perustuvat Gaussin käyrään ja ihmiskunnan historiaan eli siihen kuinka ihmiset ovat järjestäytyneet yhteisöihin. Ja näin on ollut aina siitä lähtien, kun ihmiset kerääntyivät järjestäytyneisiin yhteiskuntiin.
Toinen tapa jakaa ihmiset on hieman erilainen, mutta perustuu samoihin faktoihin, ihmisluonteeseen sekä historiaan. Jako tapahtuu älykkyyden ja mielen laadun mukaan seuraavasti:
1) älykkäät (3% maailman väkiluvusta)
2) lievästi henkisesti jälkeenjääneet, ns. normaalit tai ”robotit” (94% maailman väkiluvusta)
3) vaikeasti henkisesti jälkeenjääneet, ”vihannekset” (3% maailman väkiluvusta)
Totaalinen Sota Ihmiskuntaa Vastaan
Tänään tehdään historiaa
Viha, se on asia jota olen täynnä ja rakastan sitä. Se on yksi ainoista asioista jota rakastan. Jokin aika sitten uskoin ihmisyyteen ja halusin elää pitkän ja onnellisen elämän... mutta sitten heräsin.Aloin ajatella kaikkea syvemmin ja tiedostin asioita. Mutta eksistentiaalinen pohtiminen ei ollut helppoa. .. se, kuinka paljon tiedostan asioita, on tehnyt minut onnettomaksi, turhautuneeksi ja vihaiseksi. En vain voi olla onnellinen tässä yhteiskunnassa tai todellisuudessa, jossa elän. Pitkän olemassaolon pohtimisen, yhteiskunnan tarkkailun ja joidenkin muiden elämässäni tapahtuneiden asioiden seurauksena... olen tullut pisteeseen jossa en tunne muuta kuin vihaa ihmisyyttä ja ihmisrotua kohtaan.
Elämä on vain tarkoituksetonta sattumaa... pitkän evolutiivisen kehityksen ja monien eri tekijöiden ja syiden tulosta. Kuitenkin elämä on myös sitä, mitä yksilö haluaa sillä tehdä. Ja minä olen oman elämäni diktaattori ja jumala. Ja minä olen valinnut tieni. Olen valmistautunut taistelemaan ja kuolemaan ajatteluni puolesta. Minä, luonnollisena valitsijana, eliminoin kaikki jotka näin epäsopiviksi, häpeäksi ihmiskunnalla sekä luonnonvalinnan virheeksi.
Voitte kysyä itseltänne, miksi tein tämän ja mitä haluan. Noh, suurin osa teistä on liian ylimielisiä ja mieleltään sulkeutuneita, jotta voisitte ymmärtää... Luultavasti sanotte, että olen "mielenvikainen", "hullu", "psykopaatti", "rikollinen" tai jotain muuta tämän tapaista roskaa. Ei, totuus on että olen vain eläin, ihminen, yksilö, toisinajattelija.
Olen saanut tarpeekseni. En halua olla osa tätä kieroutunutta ja mätää yhteiskuntaa. Kuten jotkut viisaat miehet ovat sanoneet, ihmiskunta ei ole puolustamisen arvoinen... vain tappamisen. Mutta... Kun viholliseni juoksevat peloissaan ja piiloutuvat mainitessaan nimeni... Kun korruptoituneiden hallitusten gangsterit on ammuttu kaduilla... Kun idiokraattinen valta ja demokraattinen järjestelmä on korvattu oikeudenmukaisuudella... Kun älykkäät ihmiset ovat vihdoinkin vapaita ja hallitsevat yhteiskuntia idiokraattisen enemmistön sijasta... Sinä suurena vapautuksen päivänä, tiedätte, mitä minä haluan.
Kauan eläköön vallankumous... vallankumous järjestelmää - joka orjuuttaa paitsi heikkomieliset massat, myös älykkäiden yksilöiden pienen vähemmistön - vastaan! Jos haluamme elää erilaisessa maailmassa, meidän tulee toimia. meidän tulee nousta orjuuttavia, korruptoituneita ja totalitaarisia hallintoja vastaan ja syrjäyttää tyrannit, gangsterit ja idiokraattinen valta. En yksin voi muuttaa asioita paljon, mutta toivottavasti tekoni inspiroi kaikkia maailman älykkäitä yksilöitä jonkinlaiseen maailmanlaajuiseen sotaan ja vallankumoukseen vallitsevia järjestelmiä vastaan. Järjestelmä, joka kriminalisoi luonnollisuuden ja oikeudenmukaisuuden, on viholliseni. Ihmiset, jotka elävät harhamaailmassa ja kannattavat järjestelmää, ovat vihollisiani.
Olen valmis kuolemaan asian puolesta... asian, jonka tiedät olevan oikein, oikeudenmukaista ja totuutta... vaikka häviäisinkin tai taistelu muistettaisiin vain pahana... Mieluummin taistelen ja kuolen kuin elän pitkän ja onnettoman elämän.
Ja muistakaa että tämä on minun sotani, minun ideani ja minun suunnitelmani. Älkää syyttäkö ketään muita teoistani. Älkää syyttäkö vanhempiani tai ystäviäni. En kertonut kenellekään suunnitelmistani ja pidin ne aina omassa mielessäni. Älkää syyttäkö elokuvia, joita katson, musiikkia jota kuuntelen, pelejä joita pelaan tai kirjoja joita luen. Ei, niillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Tämä on minun sotaani: yhden miehen sotaa inhimillisyyttä, hallituksia ja heikkomielisiä massoja vastaan! Ei armoa maapallon saastalle! INHIMILLISYYS ON YLIARVOSTETTUA! On aika laittaa LUONNONVALINTA & SOPEUTUVIMPIEN SELVIYTYMINEN takaisin raiteilleen.
Jokaiselle se minkä hän ansaitsee.

digitoday,
filosofia,
ginagaming,
iltalehti,
jokela,
kirjallisuus,
lehti,
manifesti,
media,
nietzsche,
pekka-eric auvinen,
sturmgeist89,
uutiset,
väkivalta
Laulava lintu
Sopranoksien viimeinen tuotantokausi on lopuillaan. Vaikka Sopranoksen viimeisetkin osat olisi jo käden ulottuvilla niin säästelen itseäni. Yksi kaikkien aikojen parhaista tv-sarjoista on päättymässä ja nyt kannattaa nauttia sulatellen jokaista jaksoa viikon verran. Miten kaikki tuleekaan päättymään?
Nyt näyttää siltä, että Tony Sopranon (James Gandolfini) masennus ja äkkipikaisuus kulkevat käsi kädessä. Siltoja poltellaan takana. Viimeinen tuotantokausi käsittelee oikeastaan kahta rinnakkaista tarinaa teemalla ei omena kauas puusta putoa. Tonyn tullessa koko ajan väkivaltaisemmaksi, samoin tekee hänen poikansa Anthony (Robert Iler). Huipulle ei päästä leikkimällä kilttiä. Kuitenkin heidän kohtalonsa näyttää kiveen kirjoitetulta. He eivät ole vastuussa teoistaan, vaan tulevat heitetyksi tiellensä. Tonyn väkivaltaiset purkaukset ovat aina jonkin ylevän syyn takana kuten perheen suojelu tai sovinnon tekeminen. Anthony taas on kuin kopio isänsä nuoruusvuosista, jolloin hän vain sattui olemaan väärässä porukassa.
Jari Tervo vihjaili sarjan alkaessa siitä, miten kaikki tulisi päättymään. Ratkaisu löytyy nimestä. Miksi kutsutaan ilmiantamista alan piireissä? Mitä yhteistä tällä on sarjan nimen kanssa?
Vai onko se sittenkin vain nimi?
maanantaina, marraskuuta 05, 2007
Alastoman apinan seksuaalikontrolli
Stellarin valvontaryhmän raportti Betelgeuzen tieteelliselle yhdistykselle:
Tarkkailtuani pitkään alastonta apinaa olen päätynyt tekemään seuraavia johtopäätöksiä lajin käyttäytymisestä. Vaikka lajia ei voida jakaa selkeästi mihinkään tiettyihin rotuihin, voidaan alueellisella käyttäytymisellä osoittaa olevan tiettyjä eroja. Seksuaalisuus näyttää olevan yksi kontrolloiduimmista osa-alueista. Pohjois-Amerikan ja Euroopan maantieteellisillä alueilla on yleistä, että alastoman apinan täytyy piilottaa vartalonsa. Havaintojeni perusteella voin todeta, että tilanteissa, joissa alaston apina paljasti vartalonsa, yksi tai useampi muista saman lajin yksilöistä toteuttivat rituaalin, jota voisimme kutsua vaikka vangitsemiseksi. Yleensä paljasyksilö lukitaan jonnekin tilaan. Uskoakseni tämä liittyy jollain tavalla pariutumisen kontrolliin. Pariutumisen kontrolli näyttää noudattavan vallankäytössään suoran lineaarista hierarkiaa, jossa yksi henkilö tai ryhmittymä, jota tässä kutsun eliitiksi, johtaa klaaneja. Pituus- ja leveyspiiri 64N26E:n seksuaalikontrollista näyttää vastaavan nelisilmäinen omenamehuun kiintynyt urosyksilö.
Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan maantieteellisillä alueilla seksuaalikontrolli ei ole yhtä tarkkaan rajattua, vaan vartalon paljastelua tapahtuu paljon enemmän eivätkä muutkaan yksilöt näytä loukkaantuvan tästä. Vaikka emme osaa ymmärtää heidän kommunikaatiotaan täydellisesti johtuen jatkuvista variaatioista pientenkin alueiden sisällä olemme kuitenkin pystyneet päättelemään lajin sisäisen kontrollin malleista, että he eivät ole vielä tulleet tietoiseksi tästä. Uskomme kuitenkin, että lisätutkimukset voisivat valottaa sitä näkymätöntä koodia, joka aiheuttaa alistumisen tähän kontrolliin. Laji kykenee käyttämään väkivaltaa myös lajitovereitaan kohtaan. Olemme arvelleet kommunikaatioanalyysin perusteella, että vaikkakaan he eivät ole tietoisia omasta seksuaalikontrollistaan, he pystyvät arvioimaan kaukaisempien lajiyksilöiden toimintaa samoin perustein kuin mekin. Esimerkiksi omenamehuklaani (olemme nimenneet klaaneja todennäköisten johtajien mukaan) on osallistunut muiden klaanien kanssa alkeellisten ohjusten ja tuliaseiden käyttöön Aasian alueella. Kommunikaatioanalyysin perusteella uskomme, että he ovat olleet närkästyneitä tavasta, jolla Aasian klaanit säätelevät vartalonsa paljastamista. Uskomme, että pystymme lähiaikoina selvittämään, mikä vartalon paljamisesta tekee lajista väkivaltaisen. Tältä erää emme pysty kuitenkaan sanomaan vielä mitään tarkkaa.

alaston apina,
antropologia,
desmond morris,
sosiologia,
sota,
wikipedia
sunnuntai, marraskuuta 04, 2007
Uusisuomi.fi edistää rikollisuutta
Voi herran pieksut ja samperin samperi. Jarmo Mäkelä Uusisuomi.fi:ssa edistää rikollisuutta. Hän on törkeästi yllyttänyt ainakin kymmeniä tuhansia suomalaisia nettirikollisiksi. Jarmo Mäkelä kertoo yksityiskohtaisesti miten ja kuinka paljon netistä voi ladata materiaalia. Suorat linkit esimerkiksi tekstitysten etsimiseen vain tekevät asiasta pahemman. Melkein voimme etukäteen aavistella, että tuolta löytyy myös tekstitys lapsipornoon ja terroristien koulutusvideoille, joita netti on pullollaan. Nyt harmittaa kun Tanja Saarela ja Kari Rajamäki eivät ole käytettävissä. Tätäkö kansa halusi? Nytkin Uusisuomi.fi:n kirjoituksessa kerrotaan tällä hetkellä olevan jo 120 000 nettirikollista. Montako tämän jälkeen?
Lopuksi jutussa vielä kerrotaan, että tulevaisuudessa kaikki taiteilijat lopettavat työnsä tai muuttavat ulkomaille nettipiratismin takia. Tähänkö on tultu? Tähänkö meidän pitää mennä? Nyt on aika nostaa kädet pystyyn ja huutaa: "LAPSIPORNOA!" ja antaa Ilkka Salmelle (Supon uusi johtaja) oikeudet katkaista internet.

ilkka salmi,
internet,
piratismi,
satiiri,
tekijänoikeudet,
uusi suomi
perjantaina, marraskuuta 02, 2007
Ajatusrikoksia
Ajatusrikoksia yhteiskunnasta -blogin kirjoittaja on käynyt vähän väliä Paavon punajuurisivuilla kommentoimassa. Mielenkiintoinen poliittinen blogi, jota olen aina välillä käynyt vilkuilemassa. Mukana näyttää olevan runsaasti samoja teemoja kuin tässäkin blogissa. Smash asemit ja työtaisteluriidat kiinnostavat kirjoittaa. Ote on kuin Voimasta. Journalistista duunia ja näkemyksiä.
Blogin tuoreus saattaa kertoa siitä, että kyseessä on päähänpisto, joka loppuu alkuinnostuksen jälkeen. Toivottavasti näin ei käy.

Kiila tukee tehyä
Kiila antoi toissapäivänä tukensa Tehylle johtokunnan päätöksen mukaisesti.
"Kirjailija- ja taiteilijajärjestö Kiila ry. tukee tinkimättä Tehyn työtaistelua. On koko yhteiskunnan kannalta tärkeää, että hoitohenkilökunnan palkat saadaan kuntoon. Kiila muistuttaa, että kulttuurityöntekijäin tulotason heikko kehitys on osa samaa ongelmavyyhtiä, johon Tehy nyt ansiokkaasti osaltaan ottaa kantaa.
Kulttuuriyhdistys Kiila on vuonna 1936 perustettu suomalainen yhteiskunnallinen kirjailija- ja taiteilijaryhmä. Alusta asti moneen suuntaan kriittinen Kiila vastustaa syrjintää ja pahoinvointiyhteiskunnan rakennustalkoita. Kiila puolustaa kaikkien oikeuksia. Always on the critical edge!
Lisätietoja järjestön toimista: www.kiila.org"
Henkilökohtaisen tai oman järjestönsä tuen voi antaa tänne listalle.

kannanotto,
kiila,
tehy,
terveydenhuolto
torstaina, marraskuuta 01, 2007
Arhinmäen syytteestä on luovuttu
Syyttäjä Harri Ilander veti syytteet pois kolmeltä henkilöltä Smash asem -"mielenosoituksen" yhteydessä. Syyttäjän mukaan ei ollut näyttöä siitä, että poliisi olisi antanut velvoittavia käskyjä, joita noudattamatta jättämisestä olisi voinut syyttää niskoittelusta. Syyte vedettiin pois myös Paavo Arhinmäeltä. Asiasta raportoivat ainakin Yle, Kansan uutiset ja Helsingin sanomat. Jopa peräseinojoen Keskustanuorten tekemästä liittokokousaloitteesta on käyty keskustelua Laura Tuomisen blogissa. Ajatusrikollinenkin on kirjoittanut aiheesta.
Poistumiskäsky on ollut yksi keskeisimmistä väittelyn aiheista. Esimerkiksi Kiasmalla poliisi antoi poistumiskäskyn, jota ei voinut kuulla. Tätä ei voida pitää velvoittavana. Toiseksi poliisi antoi myöhemmin käskyn (noin 20.30), jonka pystyi kuulemaan, mutta jota ei voinut noudattaa. Kiasmahan oli saarrettuna eikä ketään päästetty poistumaan. Myöhemmin asiasta on käynyt ilmi, että poliisi on päästänyt joitakin ihmisiä satunnaisesti pois. Mielenosoituspaikalta kahden korttelin päässä, Kaivopihalla, poliisi on antanut poistumiskäskyn, joka on ollut hieman kyseenalainen. Käskystä on liikkumassa kaksi versiota. "Tavalliset ihmiset saavat poistua, anarkistit jäävät" sekä "anarkistit saavat jäädä" on käskynä hieman tulkinnallinen. Entä, jos kokee olevansa sekä anarkisti että tavallinen ihminen? Neljänneksi käsky on annettu vasta kiinniottojen jälkeen.
Smash asemin jälkipyykki jakaakin ihmisten mielipiteitä moneen suuntaan. Joidenkin mielestä poliisi teki aivan oikein ja jatkossakin poliisin pitäisi sulkea liikenne keskustasta, ottaa kiinni satunnaisia ihmisiä ennakkotoimenpiteinä, huudella asiattomuuksia, antaa hipeille pamppua, estää mielenosoittamisia, estää sananvapautta, valehdella yleisölle, toisten mielestä taas ei.

harri ilander,
helsingin sanomat,
kansan uutiset,
mielenosoittaminen,
paavo arhinmäki,
poliisi,
smash asem,
yle
keskiviikkona, lokakuuta 31, 2007
Kaksi freerollia
CDpokerin freeollit:
11.00 alkanut, sija 343, pelaajia tuhat. Alkustäkki 1500. Kivasti pelattu. Putoaminen QJ risti korteilla ysiparia vastaan. All-in. Peliä ennen bluffireissaus.
11.30 alkanut, sija 880, Pelaajia tuhat. Alkustäkki 1500. Putoaminen tapahtuisi siis aika nopeasti.

Eka Freerolli
Full Tilt pokerin ensimmäinen Freeroll pelattu. 2700 pelaajaa. Sijoitus 1000+. All-in tilanne, ensimmäinen tunti ja stäkki jo kolminkertaistettu. Ässä ja kuningatar vastaan ässä ja kuningas. Ei pareja. korkeimmat kortit voitti. Eiku istumaan ja miettimään. Seuraava peli alkaa puolen tunnin päästä.
Tagit
full tilt poker,
pokeri,
pokeripäivä
Viikon kysymys tekijänoikeuksista, vapaasta sivistyksestä ja vapaasta tiedonvälityksestä?
Viime viikon kysymys koski Tehyn joukkoirtisanoutumisia. Tällä kertaa ääniä tuli 26, joista 84% asettui kannattamaan työtaistelutoimenpidettä. 7 prosenttia ei kiinnostanut koko homma ollenkaan. 6 prosenttia ei kannattanut työtaistelutoimenpidettä, joista puolet oli sitä mieltä, että olisi kannattanut harkita.
Tämän viikon kysymys on todella helppo. Kyseessä on tekijänoikeuksien, vapaan sivistyksen ja vapaan tiedonvälityksen välinen ristiriita.
Tekijänoikeuksien taloudellisessa puolessa on kyse teoksen tekijöiden toimeentulosta. Tekijänoikeuslain yksi tarkoitus on turvata tekijöille tuloja heidän teostensa kaupallisesta käytöstä. Tämän lisäksi epäkaupalliseen puoleen on tehty tarkennuksia, joissa säädetään mm. epäkaupallisissa, mutta julkisissa yhteyksissä tehtävistä esityksistä. Respektioikeudesta, eli tekijän oikeudesta sanoa, että tämä on minun tekemä, on harvemmin puhuttu. Tekijänoikeudethan voivat siirtyä tietyissä teoksissa, kuten ohjelmistoissa, työsuhteen mukana suoraan työnantajalle. Tämä koskee myös tieteentekoa ja tieteellisiä sovelluksia. Voisi sanoa, että perinteisillä taiteilijoilla on paljon paremmin turvattu oikeudet teoksiinsa suhteessa muihin tekijöihin.
Tekijänoikeudet käsittelevät myös toimittajien työtä. Ulkomailta ostetuissa uutisissa, muut mediat, kuin ostaja, eivät saa esittää uutista kuin vasta vuorokauden kuluttua ostotapahtumasta. Rajaus on pieni, mutta päivittäistä uutistyötä tekeville merkittävä. Vitsinä voitaisiin sanoa, että kuka nyt haluaisi lukea eilisiä uutisia, kun suurin osa päivittäisestä uutisoinnista on aikaisempien päivien kertausta sekä viimeisimmän käänteen nostamista uutisen uutisosioksi.
Tekijänoikeudet taiteilijan toimeentulona menettää kuitenkin perusteensa siinä vaiheessa, kun kiinnitetään huomiota, tekijänoikeuden säilyvyyteen. Tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta taiteilijan kuoleman jälkeen. Tällöin tekijänoikeudet siirtyvät jälkeläisille. Tässä ei kuitenkaan ole enää kyse taiteilijan toimeentulosta.
Yhtenä huomiona on myös syytä miettiä sivistystä. Jos sivistykseen kuuluu kulttuurin tuntemus, niin kaikki eivät ole tasa-arvoisesti oikeutettua sivistykseen. Kirjastolaitoksemme on kuitenkin yksi tärkeimmistä vapaan sivistyksen turvaajista. Kirjastolaitos tarjoaa kirjallisuutta, elokuvia, musiikkia, yms. vapaasta välitettäväksi. Korvauksena tästä maksetaan kuitenkin tekijöillekin pieniä summia toimeentuloksi.
Internet, joka on mullistanut kaiken, kuitenkin pakottaa ratkaisemaan monia ongelmallisia kysymyksiä. Kaikessa laajuudessaan verkko kykenee tarjoamaan kaikkea inhimillistä materiaalia minne tahansa jaettavaksi. Blogit, osana mediamaailmaa, ei paljon kunnioita muiden uutistalojen ostettuja uutisia, vaan kokoavat niitä, mistä tahansa päin maailmaa toimitettuna ja käännettynä, ja usein ilmaiseksi. Toisaalta blogit eivät välttämättä olekaan kotimaisen lainsäädännön piirissä siinä mielessä, että esimerkiksi vaikka tätäkin blogia esitetään suomeksi, lähinnä Suomessa asuville, niin konkreettisesti tämän alustan koodi ja serveri on ihan jossain muualla. En edes tiedä missä.
Internetin kautta on myös saatavilla kirjoja, elokuvia, musiikkia, yms. joko maksua vastaan tai ilmaiseksi. Lainsäädäntö ei kuitenkaan tunnista kaupallisissa oikeuksissa eroa kaupallisen ja epäkaupallisen piratismin välillä. "Piraattiliike" on kuitenkin immateriaalisia oikeuksiakin vanhempaa perua. Liikkeen voidaan katsoa alkaneen jo 300 vuotta sitten kun munkit kopioivat teoksia käsin tai sen jälkeen kun painokone keksittiin. Tänä päivänä en ole ihan niin varma, että jos esimerkiksi Isaac Newton vasta kehittelisi lakejaan, voitaisiinko niiden laskea kuuluvan tekijänoikeuksien piiriin?
Heittäkää kuitenkin tännekin ideoita, jos nuo gallup-kysymykset ovat liian raakileita.

sananvapaus,
sivistys,
tiedonvälitys,
viikon kysymys
Pokeripäivä
Vapaapäivän kunniaksi, olen päättänyt tehdä tästä päivästä pokeripäivän. Päivän suunnitelma on edetä eri pelihuoneiden freerollien kautta suurempiin rahapeleihin, ja jäädä 50 euroa vielä voitolle. Freerollit ovat pelitalojen tarjoamia ilmaispelejä, joihin osallistuu tyypillisesti 500-7000 pelaajaa, joista sitten muutama saa naurettavia voittoja. Yleensä puhutaan siis muutamista senteistä muutamiin dollareihin. Eli käytännössä ero on jotain säälittävän ja naurettavan välillä.
Ensimmäiset pelit alkaa CDpokerilla kello 13.00 ja 13.30. Rekisteröitymisosa on tässä hankalin. Rekisteröityminen pitää tehdä täsmälleen kello 11.00 ja 11.30, koska osallistujia on niin monta ja korkeintaan 1000 ihmistä saa osallistua.Näistä turnauksissa on yhteensä noin 150 dollaria jaossa rahaa, mutta se jaetaan niin tasaisesti, että voittajakin saa vain parhaimmillaan parikymppiä.
Sivussa sitten pitää pitää myös pelata Victor Chandlerin speedfreerolleja, joissa blindit nousevat kahden tai kolmen minuutin välein. Voitot ovat vielä naurettavimpia, mutta ne tarjoavat hyvän harjoittelualustan peleihin, joissa on tyypillistä, että all-init tulee viiden jaon välein. Full Tilt Pokerilla alkaa pelejä noin neljän tunnin välein, mutta niissä on yleensä 2000-3000 pelaajaa, joten ne pelit kestävät helposti viisi tuntia.
Idea tässä on kuitenkin se, että jos tyhmyyksissä tai huonon mäihän takia putoat, niin voit katsoa seuraavan pelin valmiiksi. Jos pelin leikkisä tavoite 50 eurosta toteutuu, niin aion sijoittaa ne perjantaina pelattavaan Friday $100,000 guaranteediin, jota pelataan CDpokerilla. Voittaja saa 25,000 dollaria. Kakkonen saa 16,000 dollaria. Peliin mahtuu maksimissaan 2500 pelaajaa ja minimissään 25 pelaajaa. Voittopotti saattaa tuosta vielä kasvaa, koska käytössä on rebuyt, johon minulla nyt ei tosiaan ole varaa.
Mutta katsotaanpas mitä käy.

tiistaina, lokakuuta 30, 2007
Älkää osallistuko keskusteluun
Valtionvarainministeri Jyrki Katainen (Kok.)näyttää siirtyneen Matti Vanhasen (kesk.) linjoille vaatiessaan työrauhaa sairaanhoitajien palkkakiistasta neuvottelevalle sovittelulautakunnalle. Vanhanen on aikaisemmin kieltänyt ministereitä kertomasta mielipiteitään keskeneräisistä asioista. Tällä tavalla oletetaan, että asioita voidaan valmistella rauhassa, jotta asiat eivät vaikeudu. Neljännelle valtiomahdille eli medialle tämä ei lupaa hyvää. Syväkurkkuja on hankkittava lisää, koska median tehtävänä on juuri kertoa päätettävistä olevista asioista. Kummallisin vaihe oli kuitenkin jo aikaa sitten Sipoo-kiistan aikana. Silloin useampi ministeri koki itsensä jääviksi, koska oli ottanut kantaa asiaan ennen vaaleja.
Tämä tuntuu menevän nyt jo aivan liian pitkälle. Pitäisikö jatkossa käsitellä vain sellaisia asioita, joihin ei ole kantaa? Kannanpuute taas kielisi siitä, että ei ole perehtynyt asiaan ollenkaan. Tulevaisuudessa politiikkaan kuuluisi vain suuri ja tuntematon. Ehkäpä julkisen keskustelun voisi siirtää sellaisille henkilöille, jotka eivät tiedä asiasta mitään. Sovittelulautakunnan tulisi muodostua kaikista muista osapuolista paitsi niistä, jotka ovat jollain tavalla tekemisissä sairaanhoidon tai ammattiliittojen kanssa. Tällöin sovittelulautakunnasta pitäisi potkia pihalle työnantaja- ja työntekijäosapuoli muiden asiantuntijoiden mukana. Ehdottaisin, että asia hoidettaisiin vähintään 5000 kilometrin päässä semmoisten henkilöiden kesken, jotka eivät pysty osoittamaan Suomea edes kartalta saati, että tietäisivät, että kyseessä on maa.

demokratia,
jyrki katainen,
keskusta,
keskustelu,
kokoomus,
matti vanhanen,
media,
melkein huumori
maanantaina, lokakuuta 29, 2007
Joukkojenhallintaa
Motin saatesanoin, tiedän, että jäbä arvostaa.
Jos sadalla kiinalaisella voi tehdä tämmöistä, niin miettikää, mitä kaikkea sais aikaan, jos olis tuhat kiinalaista.

perjantaina, lokakuuta 26, 2007
Japanese Learning English
Tämä ei tietenkään voi olla vitsi.
Opettele tarpeellista englantia. Voit myös pitää kunnostasi huolta samaan aikaan. Tällä sanavarastolla elät pitkään ja näytät hyvältä pitkään sen jälkeenkin.
Opettele tarpeellista englantia. Voit myös pitää kunnostasi huolta samaan aikaan. Tällä sanavarastolla elät pitkään ja näytät hyvältä pitkään sen jälkeenkin.
Tagit
huumori,
melkein huumori,
oudot,
videot,
youtube
torstaina, lokakuuta 25, 2007
Tavallisia sankareita
MTV3:n on aloittanut syksyllä NBC:n Heroes-sarjan esittämisen. Kyse on eeppisestä, mahdollisesti ainakin kolme tuotantokautta käsittävästä, supersankari-sarjasta. Heroes, vaikkakin perustuen vahvasti moderniin supersankarimyyttiin, esittää tarinansa hieman epätavallisesti. Sarjan pää- ja sivuhenkilöt huomaavat, että heillä on erikoisia voimia, kuten he osaavat lentää, lukea ajatuksia tai parantua kaikista haavoista, he eivät kuitenkaan tiedä mitä tehdä voimillaan. Kun Hämähäkkimies huomaa, että hänellä on supervoimia, hän ryhtyy lähes välittömästi taistelemaan rikollisia vastaan. Käytöstään hän perustelee Ben-sedältä oppimallaan viisaudella: "Suuren vallan mukana tulee suuri vastuu". Heroes-sarjan henkilöt taas huomaavat, että heillä on voimia, mutta yleisin reaktio onkin, että "mitäs nyt?"
Sarjan tekijä Tim Kringillä on muitakin osumia uraltaan, mutta myös vähän kyseenalaisempia tarinoita. Esimerkiksi keskiviikkoiltaisin Subtv:ltä tuleva Yli synkän virran (Crossing Jordan) on todella laimea. Laimeuden tekee se, että sarjalla on suunnilleen rikossarjaksi yhtä paljon uskattovuutta kuin C.S.I:ssä ja henkilöt on samanlaista pahvia.
(* Varoitus: saattaa sisältää juonipaljastuksia ja henkilöitä *)
Ensimmäisen tuotantokauden päähenkilöitä on maalari Isaac Mendez (Santiago Cabrera), Hiro Nakamura (Masi Oka), Claire Bennett (Hayden Panettiere), Micah (Noah Gray-Cabey) ja Niki Sanders (Ali Larter), D.L. Hawkins (Leonard Roberts), Peter (Milo Ventimiglia) ja Nathan Petrelli (Adrian Pasdar), Matt Parkman (Greg Grunberg) sekä Mohinder Suresh (Sendhil Ramamurthy). Kaikkien heidän kohtalonsa tiivistyy jollain tavalla näkymättömään ja pahaan Sylariin (Zachary Quinto). Juonellisesti kenelläkään henkilöistä ei ole yhteyttä toisiinsa, mutta pikku hiljaa heidän polkunsa kohtaavat kuin Pulp Fictionissa tai Magnoliassa. Minä olin tässä sarjassa koukussa jo muutaman osan jälkeen. Tarina on yksi parhaiten kirjoitettuja tv-sarjoja. Tätä sanon harvoin. Tällä hetkellä tulee mieleen vain kaksi todella hyvin kirjoitettua mieleen. Nämä sarjat ovat Sopranos ja Kylmä rinki.
Yhden erikoisen osion tarinan maailmasta tekee taustamateriaalia, jota ovat sarjakuvat, joita julkaistaan tv-esitettävien osien välissä sekä Hiron blogi. MTV3 on tehnyt hyvää työtä ryhtyessään suomentamaan myös taustamateriaalia. Valitettavasti sarjakuvia ei ole suomennettu. Toisena miinuksena pitää kuitenkin sanoa, että vaikka MTV3:n heroes-sivut muistuttavat NBC:n vastaavia, niin niistä puuttuu kokonaan missattujen osien katsomismahdollisuus.
Eolove14:n versio (fanivideo):

heroes,
hämähäkkimies,
kylmä rinki,
mtv3,
nbc,
sarjakuva,
sopranos,
supersankari,
tim kring,
tv,
videot,
youtube
keskiviikkona, lokakuuta 24, 2007
YUP - Homo Sapiensia livenä
"Tämä laulu kertoo sinusta, minusta ja sinusta siellä."
Olen välillä miettinyt, että voiko tätä kappaletta raiskata?
ps. Kappale on muuten esitetty:
JYVÄSKYLÄ, LUTAKKO 9.11.2001
vaihtoehtoiset lyriikat meneen näin (esitetty Afgan-Aidissa 2001, muutama viikko Afganistanin sodan jälkeen):
1. Osama haki, pelkoa haki, sata ihmistä ja haki /
reittilentokoneen vei sen World Trade Centeriin
Ne matkustajat kotiin soitti perheitään varoittaakseen /
Hussein upotti lyijyluodin selkäytimeen
Se torni kävi sortumaan ja ihmiset ne kauhuissaan /
joutuivat pian tottumaan toiseen mokomaan
Se Bush se huusi kameraan vartokaahan Taliban /
nyt Naton kanssa suunnittellaan pommisadesäitä /
putoaa rättipäitä
Ja aivan kuten muslimit puuhökkeleissään ovat kiinnostuneita ilmatilastaan /
ilmatilastaan, ruoka-avustaan ja siitä toisesta hallituksesta, joka tuntee kiihkon tappaa ne kaikki /
Irak, Palestiina, Iran, Afganistan /
nälkää, sotaa ja kuolemaa /
Bush tarjoaa /
Kuka tietämättömyyttään, kuka typeryyttään, lukutaidottomuuttaan, tänä yönä /
Herra olkoon teidän kanssanne
2. Bush on häpeä itselleen vaikka hävetä ei ymmärrä /
et ymmärrä paljoakaan mutta ymmärrä tämä
Voi olla, että Bushii pian viedään pikku kävelylle /
Vol olla, että Bush voi pian ripotella /
tuhkaa ylleen

homo sapiens,
kupletti,
lyriikka,
musiikki,
musta huumori,
videot,
youtube,
yup
Yliopistojen edustajistovaalit 2007 ovat ovella
Helsingin yliopiston edustajistovaalit lähestyvät. Vaikka en nytkään pääse äänestämään ehdokasta, niin pitäähän sitä käydä vähän kokeilemassa, että miten menisi. Avuksi tietenkin piti kaivaa Sylin vaalikone avuksi. Pähkäiltyäni muutaman epäolennaisen ja muutaman sitäkin olennaisemman kysymyksen parissa, vehje täräytti hyvät ja huonot vaihtoehdot. Painotin vastauksissa asunto-, ympäristö- ja sosiaalipolitiikkaa, joten vastustin yhdistettäviä tai lakkautettavia yliopistoja, kannatin HYY:tä ottamaan suurempaa vastuuta opiskelijoiden asuntojen järjestämisessä sekä toivon tietenkin, että jos menoja pitäisi karsia, niin karsittaisiin bileistä, tehtäisiin kalenterista maksullinen sekä välitettäisiin HYY:n journalistinen julkaisu vain kampuksille (vaikka se sisältääkin tärkeää informaatiota opiskelijoille).
Hyviksi ehdokkaiksi kone tarjosi vasemmistolaisia, vihreitä ja humanisteja sekä jotain ihme tsemppiryhmää. Vähiten sopivimmat ehdokkaat löytyivät Kokoomusopiskelijoiden piiristä. Tämän lisäksi yksi oikeustieteen opiskelija oli päätynyt tälle listalle.
Koska tilanne on näin hankala, niin pitää sitten vielä käydä katsomassa, että löytyisikö Sitoutumattoman vasemmiston riveistä joitain hyviä ehdokkaita. Julkistanpa tarpeettomasti myös vaalikoneen tulokset:
Ehdokkaat, joiden mielipiteet ovat lähinnä omiasi
Sija Nimi Ehdokasnumero %
1. Patrikka, Marikki
Humanistit (Ainejärjestöjen vaalirengas) 17 95.19%
2. Sellge, Pia
Sitoutumaton vasemmisto - Obunden vänster - Independent Left (Maailmanpyörä) 786 91.59%
3. Alhojärvi, Tuomo
Sitoutumaton vasemmisto - Obunden vänster - Independent Left (Maailmanpyörä) 748 91.46%
4. Niiranen, Esko
Sitoutumaton vasemmisto - Obunden vänster - Independent Left (Maailmanpyörä) 776 91.07%
5. Saarsalmi, Auli
ESO (Osakuntien suuri vaalirengas) 282 91.04%
6. El Showk, Sedeer
Tsemppi Group 133 90.67%
7. Buttler, Pekka
Sitoutumaton vasemmisto - Obunden vänster - Independent Left (Maailmanpyörä) 752 90.47%
8. Schmidt, Tiina
HYYn Vihreät - De Gröna vid HUS (Maailmanpyörä) 731 89.77%
9. Kallio, Lauri
Humanistit (Ainejärjestöjen vaalirengas) 5 89.74%
10. Hakkarainen, Olli
Sitoutumaton vasemmisto - Obunden vänster - Independent Left (Maailmanpyörä) 754 89.53%
Ehdokkaat, joiden mielipiteet eroavat eniten omistasi
Sija Nimi Ehdokasnumero %
482. Viitamäki, Pertti
Kokoomusopiskelijat 2 (Oikea vaalirengas) 671 38.78%
483. Kauranne, Samuli
Kokoomusopiskelijat 1 (Oikea vaalirengas) 597 38.75%
484. Mattila, Olli-Pekka
Pykälä (HELP) 179 36.25%
485. Mustalahti, Mika
HO (Osakuntien suuri vaalirengas) 334 34.03%
486. Häkkänen, Martti
Kokoomusopiskelijat 1 (Oikea vaalirengas) 587 22.15%

helsinki,
hyy,
sitoutumaton vasemmisto,
vaalikoneet,
vaalit,
yliopisto
tiistaina, lokakuuta 23, 2007
Pomot tykkää orjista
Cruel-Henkka
Tagit
julma henri,
kupletti,
musiikki,
videot,
youtube
sunnuntai, lokakuuta 21, 2007
Viikon kysymys Tehystä
Pitääpä taas leikkiä vähän tolla kyselyhommelillla. Viimeksi kyseltiin, että saako lakkoon meneviä uhkailla. Vastauksia tuli vaivaiset 26. 76 prosenttia oli kuitenkin sitä mieltä, että ei saa. Noin neljäsosan mielestä uhkailijat pitäis panna linnaan, elinkeinoelämän keskusliitto pitäisi lopettaa ja kaikenlaisesta nilkkeilystä pitäisi tehdä laitonta.
Nyt kyselläänkin sitten Tehyn työtaistelusta.

Normiviikonloppu
Harvoin saa vapaan viikonlopun. Sitten kun sellaisen saa, niin se on sitä, mitä muut ihmiset kutsuvat usein normipäiväksi.
Kummeli - normipäivä:
Kummeli - normipäivä:
torstaina, lokakuuta 18, 2007
Säädetään lakia
Näin säädetään lakeja Yhdysvalloissa. Tällä tavalla esitetyistä lakipaketeista ei kyllä saisi äänestää, mutta menkööt. Parlamentaarinen demokratia my ass.
Pääasiassa siis laki, jolla annettaisiin (salainen) dollaria seuraavaksi (salainen) vuodeksi taisteluun (salainen) vastaan. WTF?
Pääasiassa siis laki, jolla annettaisiin (salainen) dollaria seuraavaksi (salainen) vuodeksi taisteluun (salainen) vastaan. WTF?
Tagit
demokratia,
lainsäädäntö,
melkein huumori,
the onion,
videot,
yhdysvallat,
youtube
Vasemmistoliiton kulttuuripoliittinen työryhmä aloittaa
Tänään aloittaa Vasemmistoliiton kulttuuripoliittinen työryhmä järjestäytymisensa Eduskunnan viereisessä majatalossa, joka on ristitty "Lisärakennukseksi". Tämän hienon nimen keksijää ei ole koirista huolimatta ikinä saavutettu.
Työryhmän toimintaa ei ole mitenkään rajoitettu toiminnaltaan tai kokoonpanoltaan. Tänään on käsittelyssä tekijänoikeudet, tatusotu, budjetti (kulttuuri?), työtilat ja muut esille tulevat asiat. Tekijänoikeudet ollessa jo listalla sitä ei tarvitse esittää erikseen. Luulen, että tärkeimmäksi asiaksi tässä muodostaa se, miten voidaan sovittaa kolme asiaa eli taiteilijan toimeentulo, vapaa tiedonvälitys ja oikeus sivistykseen toisiinsa. Nykyinen lainsäädäntö takaa yrityksille hyvän mahdollisuuden peloitella tietotekniikan käyttäjiä. Surkeat kuvaväärennökset sekä epätasaisesti syytetyn penkille joutuvat ihmiset kertovat siitä, että laki ei ole kaikille sama ja lakia tulkitaankin varoittavan esimerkin kautta tällä hetkellä.
Tuntuisihan hieman vaikealta kuvitella, että meidän oikeusjärjestelmä kestäisi kuusinumeroisen epäiltyjen listan käsittelyn vuosittain. Koska niin moni rikkoo lakia, joka kieltää kopioimasta ja esittämästä taidetta ja kirjallisuutta, on haettava umpimähkäisesti esimerkkejä, että rapsut tulee ja linnaa perästä, jos jatkatte vielä.
Kansanedustajia on huijattu tekijänoikeuksien valvontajärjestöjen ja suuryritysten näkökulmasta kuvittelemaan, että kaupallinen toiminta väärennösten ja kopioiden kanssa on sama asia kuin musiikin nauhoittaminen internetistä, televisioista, radiosta tai formaatista toiseen olisi sama asia. Ainoastaan ensimmäinen on sitä, mitä voisi varkaudeksi kutsua. Ansaintamielessä tehdään väärennöksiä ja myydään niitä eteenpäin. Jälkimmäisessä ihmiset sivistävät itseään. Ehkä tuo oli hienosti sanottu. Pornosta ei ole vieläkään tullut täysin hovikelpoista eikä sitä varmasti oteta yleissivistäväksi oppiaineeksi ainakaan minun elinaikana.
Julkisen tilan käsitteen avaaminenkin olisi tällä hetkellä tarpeellinen toimenpide Vasemmistoliitolle. Jos julkinen tila kapenee liikaa, niin Vasemmistoliittokin menettää viimeisen mahdollisuutensa toimia järjestönä kaduilla samalla tavalla kuin Vasemmistonuoret. Kulttuurin se liittyy sillä tavalla, että kenen näkökulmasta kulttuuripolitiikkaa tehdään. Demokraattisen kulttuuripolitiikan nimissä on vaadittava katuja ja seiniä vapaiksi. Ei saa olla olemassakaan niin tyhmää mielipidettä tai tapaa ilmaista itseään etteikö sille pitäisi järjestää mahdollisuus.
Muita ideoita en nyt keksi. Kokous alkaakin jo tunnin päästä, joten pitää lähteä jo suunnistamaan täältä Käpylästä päin.
Lisätietoja:
Vasemmistoliiton nykyinen kulttuuripoliittinen ohjelma.

julkinen tila,
järjestötoiminta,
kulttuuri,
piratismi,
politiikka,
tekijänoikeudet,
tekijänoikeuslaki,
Vasemmistoliitto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)