Koko planeetta kuolee (mut sun ansiosta)

 Kävin Suomessa suorittamassa peruskoulun, mikä on paljastunut aika hyväksi järjestelmäksi muodossa, että miten hyvin ihmiset osaavat sisällyttää tietoa. Siksi olen aina innoissani koulutusleikkauksista. Sarkasmin taju on tunnetusti parempaa kuin possessiivisuffiksin ymmärtäminen yhdyssanana. Ei varsinaisesti heikkous, mutta säännöt ovat hyvin monimutkaisia, joten joulun aikaa tai joulunaikaa.

Toinen asia, miksi olen jotakuinkin innoissani, on kun maapalloa uhkaa useampi toisiaan leikkaava kriisi, joista isoin on se, että maan keskilämpötila nousee korreloivasti erilaisten kasvihuonekaasujen takia. Osa niistä kasvihuonekaasuista on tosin sellaisia, että meidän biosfääri eli (ELI!) eläinkunta ei olisi mahdollista ilman. Ikävä puoli on, että yksi laji on keksinyt tykittää näitä kaasuja kehään aika kovaa ja liian pitkän aikaa, ja se pitäisi leikata. Lean Six Sigma -neroilla kuten minä, on ollut yleensä idea, että tehdään käytännöllisestä ongelmasta tilastollinen ongelma, tehdään tilastolliseen ongelmaan tilastollinen ratkaisu ja sitten käännetään se tilastollinen ratkaisu käytännölliseksi ratkaisuksi.

Meno ollut tässä jo niin kova, että 20 vuotta sitten ollut 1,5 asteen ratkaisu on muuttunut 1,8 asteen ratkaisuksi. Kaikki ei ole menetetty, mutta se paska, mitä on ennustettu tapahtuu just nyt. Sen lisäksi, että meillä on niitä paskoja influensseripoliitikkoja, jotka näkee ratkaisuna, että voi myydä meren alle jääviä sijoituksiaan pois, niin (aivan kyllä, koska näitä ihmisiä on) voitaisiin esimerkiksi, ja oltaisiin voitu, estää tämän kriisin laajeneminen. 

Sen lisäksi kun on tämä ilmastokriisi, joka ei ole irrallinen muista kriiseistä, niin meillä on poliitikkoja Suomessa, joiden mielestä biodiversiteetti ja lämpötilamatkailu on jotenkin irrallinen osa maapalloa Suomessa. Tällä kielellä, mitä käytän, minun tulisi erityisesti kiittää tätä porukkaa. Ei varmaan liian myöhäistä, mutta on kuitenkin myöhäistä sanoa, että erillisilmastokriisi, senkin runkkarit.

Kaiken tämän neljän palstan ikävän blaastamisen sijasta, osasin onneksi nauraa tolle Adam McKayn elokuvalle, jossa kehotetaan olemaan katsomatta ylös. 

Traileri pyörimään, jne, yms, tms. 

Nimimerkki Vasankarin kolumni: Sillisalaatti kohtasi perunasalaatin 2031

 Ingressi: Ratkaisu sukupuolten moninaisuuteen ja lajikatoon on ihan käden ulottuvilla

Toinen on silleen, minäkin olen silleen, sitten hän, koskettelee puhelintaan. Tulee piippaus, vaikka pyysin, että ei piippauksia täällä. Annan piippauksen kuulua, koska olemme mun salaisella mökkipaikalla.

Olemme harrastaneet jo seksiä ainakin monta kertaa elämämme aikana. Kysyn häneltä, että onko ookoo, että laitat viralliselle suostumussivustolle, että tämä oli ookoo. Kysyn tämän viattoman määrätietoisesti. Tosin ei mitään viattomuutta ole alla, koska pelkään aina, että kuuluisin siihen yhteen prosenttiin kaikista tapauksista, jotka ikinä päätyvät käräjäoikeuteen raiskaajina. Huokaisin helpotuksesta kun kuulen 4/5 äänimerkin puhelimesta. 

Kännykkäpiippaa taas, ja ehdottaa, että minun pitäisi kosketella nännejä, niskaa ja kiveksiä. Ovat kuulemma herkkiä alueita. Eivät tosin niin herkkiä epähalutuille kosketuksille kuin luulisi. Oloni on hieman epämukava. Toinen ei sano mitään, mutta kännykkään tulee piippaus, että saat niskaa koskettaa ja puhua, mutta et muualle saa koskea ilman lupaa.

Yritän silti, kännykkä piippaa. Olet tehnyt tätä aikaisemminkin, sanoo puhelin, ja ehdottaa, että, mitäs jos varmistat oikeasti, että lupa on edetä vaikka toinen sanoi ei. Siinä minä sitten kiimaisena tuijotan kattoa ja silitän niskaa. Ehkä kohta tulee se hetki, ja sitä ei vain tule.

Emme edes puhu. Toinen vaikuttaa päihtyneeltä. Ajattelen, että nyt olis hyvä hetki, ja sitten kännykkä piippaa, että et kai nyt haluaisi tajutonta ihmistä raiskata, koska tajuttoman ihmisen paneminen on raiskaamista. Olen, että onpas tää softa ihan huono.

Olen kuitenkin kerännyt hyväjäbäpisteitä jo 59,24 kappaletta, että kyllä nyt sais jo lupa tulla. Kännykkä ei anna lupaa. Kehottaa minua enemmänkin mennä nukkumaan ja vaikka unelmoimaan hyvistä ja erilaisista maailmoista. 

Ajattelin vielä kerran, mutta sitten minulle soitetaan konservatiivisesta ajatuspajasta, että hei, hän on siinä, pane nyt, ei hän kuitenkaan muista.

Ihan hyvältä applarilta tää vaikuttaa kun se kehottaa olemaan raiskaamatta.

Aforismipäivä

- Koko identiteettini on niin riippuvainen muista, että välillä unohdan muiden identiteetit.

- So not, kunhan joo buddhalaisen mäkihyppääjän vitun repeämiselle.

- Olen tullut niin kulttuurisensitiiviseksi, että jopa väkivalta saa minut välillä voimaan pahoin.

- Pienen tauon jälkeen oli hyvä ajatella ajatuksia. Aikaisempi ajatus siitä, että joka päivä pitää olla uusi ajatus oli hyvin ajattelematonta.

- Se omena, joka putosi Newtonin päähän, ei pudonnut päähän painovoiman takia. Tarkistin kuvista. 

- Pikakirjoituksen huonoina puolina on, että on, vaikea ylläpitää sitä harkitsevan hyvää kirjoitussyylää poskessa.

Onko kokoomus perussuomalaisten puisto-osasto

Osmo Soininvaaran ajoista lähtien vihreitä on pilkallisesti usein kutsuttu Kokoomus rp:n puisto-osastoksi ja sitä ikävä kyllä toistellaan vieläkin. Yleensä nämä huudot tulevat vasemmalta laidalta ja on sille olemassa myöskin pohjaa. Demareiden, kokkareiden ja vihreiden johtamassa Helsingissä demarit, kokkarit ja vihreät neuvottelevat keskenään kaupungin poliittisista ohjelmista ja osa päätöksistä tuodaan valtuustoihin hieman siinä muodossa. Tätä ei voi kuitenkaan verrata valtakunnanpolitiikkaan ja siitä pilkkanimitys on ilmeisesti saanut alkunsa.

Kuva liittyy ainoastaan kirjoituksen villiyteen. 

Helsingissä vihreät ja kokoomus tekevät usein näkyvää yhteistyötä ja sulkevat demarit ulkopuolelle. Demarit myös tekevät samaa ja sulkevat vihreät ulkopuolelle. Kokoomus tekee samaa ja sulkevat välillä vihreät tai demarit ulkopuolelle. Ulkopuolelle tämä saattaa näyttää siltä, että vihreät äänestävät kuten kokoomus ja tästä löytyy runsaasti todistusaineistoa. Ilman vertailevaa tutkimusta on kuitenkin vähintään epäilyttävää antaa tämmöisen kielikuvan antaa jatkaa elämistään. Koska vastaavasti löytyy myös todistusaineistoa siitä, että demarit ja kokoomus äänestävät samalla tendenssillä tai vihreät ja vasemmistoliitto äänestävät trendinomaisesti samalla tavalla. Näissä tapauksissa asiat voidaan ilmaista, että "asioista oli neuvoteltu" tai yrittää keksiä jokin uusi termi, jolla halutaan tuoda poliittiseen keskusteluun jokin uusi ilmaisumuoto.

Haluaisin esittää yhden: Onko kokoomus perussuomalaisten puisto-osasto.

Kokoomuksen ilmasto-ohjelma ei ole samalla tavalla kunnianhimoinen ja tiukka kuten vihreillä ja vasemmistoliitolla ja se jopa jää asiantuntijasuosituksista demarien alle. Siitä huolimatta kokoomuksella on hyvin tärkeä asema ja mittava määrä edustajia eduskunnassa. Vaikka puolue on pienempi kuin perussuomalaiset, niin kyseessä on lähinnä optinen harha. Mikään eduskuntapuolueista ei pysty muodostamaan enemmistöhallitusta, ja vähemmistöhallituksia ei ole tapahtunut tähän mennessä kertaakaan viimeisimmän perustuslain aikana.

Mahdollisuuksiin kuuluu - vaikkakin hyvin kaukaa haettuna - demareiden, kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostama yhteishallitus. Silloin ilmasto-ohjelma todennäköisesti tulisi muodostumaan demareiden ilmasto-ohjelmalla, jossa kokoomus lisää talkoisiin valinnanvapauden ja perussuomalaiset sulkevat rajoja tiukemmalle ihmisille, mutta eivät tavaroille.

Tämmöinenkin hallitus saattaisi olla toimiva. Kokoomus pystyisi irtisanoutumaan muutamista edellisen hallituksen huonoista päätöksistä saaden sen vaikuttamaan keskustan syyltä.

Historiallisesti kokoomuksella oli IKL:n kanssa, joka oli kokoomuksen fasistisempi versio, vähän hankala suhde. Keskustalla oli hankala suhde perussuomalaisten kanssa (ennen kuin heistä tuli fasistien muodostama puolue). Demareilla ei koskaan ole ollut hankalaa suhdetta muihin kuin mm. kaikkiin puolueisiin.

Jos tämä jälkimmäinen epätodennäköinen hallitus muodostuu, niin korvaisiko kokoomus vihreät ja perussuomalaiset kokoomuksen siinä yhteistyökykyisenä pienempänä puolueena?

Vaalit 2019 lähestyy

Tämmöisenä poliittisena narkkarina mikään ei saa minua hereille kuin tulevat vaalit Suomessa. Tekisi niin paljon sanoa asioita, mutta sosiaalisessa mediassa sen sanomisen arvo tuntuu vähäpätöiseltä. Varsinkin tilanteissa, joissa useammat ihmiset keskustelevat, hyvin lyhyehkösti, ja olettavat, että kaikki ovat samojen tietojen varassa. Välittömässä kommentoinnissa on se hyvä puoli, että kynnys on hyvin paljon matalampi kuin sellaisissa tilanteissa, joissa pitää perustella jo puheenvuorossaan omat premissit. Kaipaan sitä ja tämmöinen blogihan on mulla on ollut. Joten minunkin on aika aktivoitua hetkeksi pitämään julkista päiväkirjaa.

Vaikka en ole pitkään aikaan asunut Suomessa, niin tuntuu jo jotenkin turvalliselta ajatella, että tulevat vaalikampanjat käydään maahanmuuttokysymyksen, ja sosiaali- ja terveyspalveluiden ympärillä. Epäilemättä esiin tulee myös sellaisiakin ilmiöitä, joissa väitetään kaikkien poliitikkojen olevan samanlaisia ja puolueiden ajavan samaa politiikkaa. Esimerkkeinä tullaan todennäköisesti käyttämään verotusta. Yksi vähemmän populistinen tapa tulee olemaan se, että miten poliitikot ratkovat sen, että jotain veroa lasketaan ja mistä se tullaan ottamaan jostain muualta. Enemmän populistinen tapa tulee olemaan se, että miten paljon ihmiset tulevat olemaan ideologisesti työttömiä. Tähän jälkimmäiseen vastaan valmiiksi jo filosofin järkähtämättömällä osaavuudella: ideologisesti toimettomia tulevat olemaan kaikki, joilla on siihen varaa. Tähän sisältynee ne, jotka pystyvät elämään 300-700 euron budjetilla kuukaudessa, ja myöskin ne, jotka ovat liukuvalla työajalla saamassa kymmenkertaista ja -kuntaista palkkiota joko yksityiseltä tai julkiselta sektorilta. Ero näiden vapaa-ajan sankareiden välillä lienee yhtä ideologinen kuin se, että se vähempipalkkainen juoksee tämän isompipalkkaisen juomien perässä saadakseen yhden huikan. Tämä tietenkin sillä oletuksella, että kaikki ideologiset työttömät ja liukuvalla työajalla palkkaa saavat ovat juoppoja.

Asioiden tutkiminen saattaisi antaa monisäikeisemmän kuvan tästä vapaaoleskelusta. Näillä puheilla vaaleihin.

ps. jos tuntuu, että kaikki poliitikot ovat samasta junasta, niin vertailkaapa Li Anderssonin ja Timo Soinin blogeja keskenään.

Tieteen ja taiteen pieni ero

Kuva: Äpäräteatteri: Subcomandante Marcos 

Analogioiden tekeminen on yksi luovuuden merkki. Sillä ei kyllä ole piruakaan väliä, että onko analogia osuva vaan siinä, että näkee yhteyden. Luovuus on yhteyksien rakentamista, ei niiden huomaamista -> missään nimessä.

Se mikä yhdistää taiteilijaa ja tieteilijää on kokeilunhalu - ja säännöt. Itseasiassa hyvin moni asia yhdistää taiteilijaa ja tieteilijää. Molempien duuniin, oli se palkallista tahi ei tai siltä väliltä, kuuluu yhteyksien rakentaminen, mielettömyyksien kokeilu ja dokumentointi, sekä parhaimmillaan omien kelojensa popularisointi.

Taiteilijoiden ja tieteilijöiden erottava tekijä on vertaisarviointi. Sanotaan, tai ainakin minä sanon, että taiteen vertaisarviointi tapahtuu (kaupallisesti) epäonnistuneen taiteilijan toimesta. Tieteilijöiden vertaisarviointi on vain nyökkäilyä - sekä epäpalkitsevaa. Jotkut proffat kai kehottavat tutkijoita osallistumaan julkiseen keskusteluun. Tästä ei erikseen palkita, mutta huomautus lienee "tämä on teidän vastuu." Taiteilijan vastuu venyy itsensä mainostamiseen. Tieteilijä joutuu menemään samoja etäisyyksiä. Luoda uskottavuutta alalleen, tieteelleen sekä itselleen.

Taiteilijan vertaisarvioinnin suorittaa kriitikko, eli Kokenut Asiantuntija Taiteen Alalla (anglismi). Työhön voi kouluttautua sekä akateemisesti ohjatusti että harjoittelemalla. Dosenttiuskin on mahdollista ilman akateemista koulutusta. Silloin voi ihan Pentti Saarikoskena tutkia omia tuntemuksiaan siemennesteen kanssa. Ei ehkä kaikkien tieteiden ja taiteiden lempiaihe, mutta myöskin löytyy tieteitä ja taiteita kuvailemaan miten "when a man loves a woman" ja "munasolu hedelmöittyy siittiön kanssa." Tuntematta alaa, mutta 12:sta polven ja kolmannen aallon jonkun kulman feministinä, en ole aivan varma, että hedelmöittyykö munasolu, hedelmöitetäänkö se, vai hedelmähtyykö se. Retoriset kysymykset eivät tarvitse kysymysmerkkiä. Vähän ehkä aiheen vierestä, mutta ei aivan lasin vierestä, koska sekä tiede ja taide haluaa ottaa kantaa tähän.

Tieteilijän mielipidekirjoitukset suurelle yleisölle jakaa mielipiteitä. Taiteilijathan tätä eivät koe paitsi menestyessään joko ulkotaiteellisista tai ihan taiteellisista syistä. Hassuttelematta voisin kyllä kysyä, että milloin ärsyttävä taiteilija tai tieteilijä on ponnistanut valtakunnan keskusteluihin? Ärsyke on ehkä avainsana. Tieteilijä löytää vahingossa jonkin olemassaolevan ilmiön, joka haastaa kaiken ajattelun. Taiteilija sanoo jotain, mitä ei saisi sanoa. Se mikä ärsyttää tieteilijää ja muita taiteilijoita on Cheek. Ei tosin ezzeen aihe.

Ero pysyy vielä pienenä - retorisista syistä.

Tieteentekijää koskee kylläkin akateemisuus, mikä voisi olla ero taiteellisuudesta - ellei taidettakin voisi harjoittaa akateemisesti taideyliopistoissa. Sitten taidetta voi harjoittaa ravintoloissa kun taas tieteen seuraamiselle harvoin myydään lippuja - vaikka sitäkin kyllä tehdään. Cheek olis ihan ziedemiezenä täällä. Asa tosin cirjoittaa paremmin ja herkemmin. Tämä on kriitikon näkökulma.

Jos tieteenfilosofiaa harjoittaa, mikä on tieteistä raakamaisin ja taiteista herkin, voidaan antaa tieteille ja taitelle paradigma. Paradigma on skenen sisällä harjoitettava tyyli, jonka oppiminen oikeuttaa etenemisen sekä aiheen esittelyn. Paradigma on kuin Mozartin ensimmäinen sävellys ennen kuin hänen urastaan tuli musiikinhistorian perusosia - taidehistorioitsijat kyllä huomauttelevat, että Amadeus-elokuvan loppu ei välttämättä ole tarkka. Ero on varmaan sama kuin Mel Gibsonin aksentti Braveheartissa - mikä on superhyvä kielitieteilijöiden mielestä ja näyttelijöiden mielestä vaikkakin kaveri bragaa vähän väliä. lähde: jossain.

Punkkareilla on DO IT YOURSELF, tutkijoilla se on, että tehdään tutkimus itse. Pieni ero. Reggaeisteilla se on, että Gaia tekee sen osana yhteistä kollektiivista organismia, jonka jokainen vain kokee subjektiivisesti, mutta muurahaisälyisesti tapahtuu kaikkialla yhtäaikaa. Muurahaisälyä ei olisi ilman havainnointia ja narratiivin kirjoittamista ja todistusaineistoa, jonka tieteilijä kerää. Taiteilija vain valikoi ainestonsa sopien omiin mielipiteisiinsä - tai tekeväthän sitä tieteilijätkin. Taloustieteilijät osaavat tämän parhaiten - poikkeuksia kutsutaan paradokseiksi, taiteilijakin hyväksyy paradoksin.

Punk-bändi Klamydian omakustanneyhtiö Kråklund Records - tuo aikansa Rähinä records - pitää taiteessaan epäaitona rahan saamista, mutta johtokunnan jäseninä eivät kyllä mitään Napstereita hyväksy. Tieteilijä tunnistaa toimeentulon ja tekijänoikeuksien eron. Tekijänoikeuksien tärkeinhän on se moraalinen oikeus eli oikeus sanoa, että tämä on minun tekemä. Mitä tekijänoikeuslaki ei aina tunnista. Oikeus toimeentuloon katsotaan välillä tärkeämmäksi. Oikeustieteilijä näkee asian eri tavalla kuin oikeushistorioitsija - erokin on pieni. Tuomari Nurmion dumarointi on johdettu molemmista oikeuksista. Tosin oikeustieteen kandi ei oikeuta vielä dumaroimaan samalla tavalla kuin taiteilijan rooli.

Piru kun on vaikea yrittää selittää tieteen ja taiteen eroa käyttämättä analogioita. Taiteenhistoria muodoista sisältöön on sekä tieteellisen tutkimuksen kohde, että taiteilijoiden inspiraation lähde.

Jos nyt jotain sanoisin, niin fiktion on oltava ymmärrettävää - tai kukaan ei usko siihen.

Kiusatun apologia

On niin syvällä kiinni
toistaa hiljaisuutta kuin mantraa
hyveetkin ovat vain tekoja
syntejä tulee tehtyä aakkosjärjestyksessä
laskea osaan potenssiin moneen
ruokalassa olen hiljaa
varjo, joka usein lyö, peittää auringon
senttimetreissä mitattuna yhden mitan päässä
Kuolemaa en pelkää, mutta toivon
supersankareita, jotka kostaa
Vaatimattoman äänekkäästi

Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus vastustavat sosialismia - toteuttaakseen sen pahimpia piirteitä

Olispa voimaa kuvailla näkökulmasta, että miellän itseni sosialisteihin ja liberaaleihin. Sitten on semmoinen hallitus Suomessa, jonka pääministeri on puolueesta, joka varoitteli tästä.

Sitten saman puolueen pääministerin kapiaiset ehdottelevat, että työttömien pitäisi mennä töihin vastineeksi mitä tahansa tukea saavatkaan. Vaikka olisin kuinka ylpeä sosialismista, niin Neuvostoliiton peikko ei häviä lyömälläkään. Jos jotain modernia sosialismia halutaan hakea, niin se on markkinatalouden mukaan ja hyvin hanakasti puuttumaan tilanteisiin joissa ihmisoikeudet ei toteudu. Luulisin, että monet muutkin kolmannen polven vasemmistolaisista hyväksyy historiakäsityksen, että Ranskan vallankumouksen porvarillisissa oikeuksien taistelussa ei saatu riittävästi ja Neuvostoliiton kohdalla mentiin jo liian pitkälle. Toisin sanoen, sen vaatimattomaton rauhan lisäksi saatiin Stalin ja talousjärjestelmä, mikä ei perustu mitenkään intensiiveihin.

Nyt onkin koomista, että vastustaessaan sosialismia, Keskustapuolue antaa pääministerin johdolla uusia syitä vallankumoukselliseen toimintaan pakottamalla työttömät töihin samalla tavalla kuin Neuvostoliitossa. Tähän väliin on pakko laitttaa disclaimeri: itse kannatin joskus ajatusta, että ihmisten pitäisi työskennellä valtion/yksityisten piikkiin, jos on työkykyinen ja ilman työpaikkaa. Kun minulle perusteltiin, että kyseinen malli on orjuuden yksi muodoista - minua hävetti. Erityisesti tänä päivänä, koska kannatin (vahingossa) orjuutta.

Onneksi Maalaisliiton seuraaja Keskusta, valinnanvapauspuolue Kokoomus ja Työläisten puolue Perussuomalaiset kannattavat lapsellisia ajatuksiani. Saan älyllisesti rehellisen syyn vastustaa hallitusta. Enkä ole edes yksin. Libertaarisen ajatustankin (suomennos on aika ad-hoc) toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen sivuaa hallituksen muita suunnitelmia ja pitää hommaa melkein kidutukseen verrattavana juttuna. Vähintäänkin ihmisoikeuksien vastaisena.

Ymmärrän kyllä, että pehmeiden tieteiden, kuten taloustieteen, ongelmat ovat ihan aitoja, mutta siitä huolimatta, eivät nämä taloustieteen osaajat ihan pelkän arvan perässä liiku.

Minulle kelpaisi semmoinen sosialismi, missä ihmisten elämiseen riittävät tarpeet voidaan tyydyttää vaikka minun verovaroista tai jonkun muun, jos itse olen kyvytön. Vastineeksi en ehdottaisi (enää) minkäänlaista vastinetta.

Diskläimerinä pitää mainita, että en asu Suomessa ja maksan veroni Irlantiin.

Siinä on teille 2071.

Minne menet liberaali?

Poliittisten aatteiden kirjo on laaja ja edelleen laajentumaan päin. Tämä näyttäisi olevan selvää jo ihan siltä pohjalta, että puolueiden määrä on suhteessa ismien määrään huomattavasti pienempi. Lyhyellä aikaperspektiivillä eli yhden, tai ehkä kahden, sukupolven aikana puolueitten vierelle on tullut runsaasti kansalaisjärjestöjä, jotka kilpailevat puolueiden tavoin mediatilasta ja ihmisten ajasta.

Tunnusomaista kansalaisjärjestöille näyttäisi olevan se, että ne ilmoittavat (eivät toki kaikki) olevansa poliittisesti sitoutumattomia. Tämä ei tee kansalaisjärjestöistä epäpoliittisia vaan ainoastaan, että he eivät ole sitoutuneet minkään puolueen ohjelmaan eivätkä ole muodollisesti myöskään minkään puolueen yhdistysjäseniä.

Otetaan esimerkiksi Amnesty, joka oli ensimmäinen yhdistys, johon liityin. Amnestyn yksi periaate on, että se ei ota lahjoituksia valtioilta eikä yrityksiltä. Amnestyn kutsumista epäpoliittiseksi olisi kuitenkin hyvin suppean politiikkakäsityksen soveltamista. Suppealla poliittisuudella tarkoitan tässä tapauksessa kaiken sellaisen julkisen elämän poissulkemista poliitikan piiristä, joka ei suoraan liity vaaleihin, valtiollisten tai kunnallisten luottamustoimien täyttymiseen tai puolueisiin, jotka osallistuvat vaaleihin ja pyrkivät asettamaan omia ehdokkaita luottamustoimiin nimenomaan julkisella sektorilla.

Laajemmassa mielessä tarkoitan poliittisuutta kaikenkattavana julkisessa tilassa toimimisena, jossa pyritään määrittelemään yhteisölliset säännöt. Tässä mielessä Amnesty on superpoliittinen, jonka poliittisuutta voisi määritellä rajoittunut negatiivisten vapauksien puolustaminen. Amnestyn ytimen voisi määritellä sellaisten poliittisten oikeuksien ajamiseksi universaalisti kuin vapauden kidutukselta, mutta myöskin sellaisten positiivisten vapauksien puolustamisena kuin vapauden ilmaista itseään, vapauden liikkua ja vapauden osallistua poliittiseen toimintaan. Tämä on kuitenkin kärkevä tapa yrittää ilmaista Amnestyn julkilausuttua tehtävää. Amnesty ei ole sananvapausjärjestö, joka implisiittisesti ajaisi ehdotonta sananvapautta, mutta se on ihmisoikeusjärjestö, joka useasti vetoaa Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja YK:n ihmisoikeusjulistukseen toteuttaessaan tehtävää.

Suppean politiikan näkökulmasta Amnesty ei kuitenkaan ole poliittinen yhdistys, mutta tämä ei tarkoita etteikö Amnestyn agenda näkyisi politiikassa. Useat puolueet myös ajavat Amnestylle tuttuja teemoja. SDP:llä on selkeästi tunnistettava ihmisoikeussiipi, joka äänekkäästi kritisoi virkavaltaa kun virkavalta puuttuu tarpeettomasti ihmisten ilmaisuvapauteen tai kun aseita myydään esimerkiksi Saudi-Arabiaan. Viime vuosisadan loppupuolella (edit:olin alunperin kirjoittanut "vuosikymmenen" kun tarkoitin 90-lukua) perustetut Vasemmistoliitto ja Vihreät tuovat useasti näitä samoja näkökulmia esiin, joten voisi sanoa, että suppean poliitikan näkökulmasta kansalaisjärjestöjen ääni kuuluu parlamentissa sekä kansainvälisillä areenoilla.

Oikeastaan kaikista eduskuntapuolueiden julkilausutuista ohjelmista että käytännön toiminnasta löytyy yhtäläisyyksiä Amnestyn tavoitteisiin. Kristillisdemokraatit ajavat ohkaista uskonnonvapautta vaikkakin on syytä huomauttaa, että kristillisdemokraattien entinen puheenjohtaja Päivi Räsänen on avoimesti kannattanut syrjintää uskonnollisin perustein, tosin rehellisyyden nimissä on huomautettava, että hän sanatarkasti kannatti kristillisten pakolaisten ensisijaisuutta pakolaiskiintiötä täytettäessä.

Kuten näistä lyhyistä sekä kärjekkään tiivistetyistä esimerkeistä saa jo jonkinlaisen käsityksen siitä, että miten on tarpeellista poliittisuutta määriteltäessä, erottaa toisistaan suppea ja laaja poliitikkakäsitys. Molemmat ovat tarpeellisia, koska joskus voi olla järkevää puhua politiikasta suppean politiikkakäsityksen pohjalta, jolloin keskustelu voidaan rajata parlamentarismiin, mutta toisinaan on myös tarpeellista laajentaa käsitystä ja huomioida muodolliset kansalaisjärjestöt. Vieläkin laajempi käsitys on mahdollista sisällyttämällä politiikkaan myöskin aatehistoria, yksityishenkilöiden toiminta sekä yksityishenkilöiden omat näkemykset. Tästä hieman pitkähköstä aasinsillasta pääsemmekin Markku Koivusalon politiikasta.fi-sivustolla julkaistuun "TÄYTYYKÖ LIBERALISTIN, SOSIALISTIN JA NATIONALISTIN OLLA NYKYÄÄN LIBERTARISTEJA?"-artikkeliin, joka yrittää tehdä selkoa siitä, miksi libertarismi on niin vaikeasti tavoitettava.

Artikkelin ansioiksi on luettava pitkä aikaperspektiivi sekä aidon tutkimuksellinen ote kahteen mielenkiintoiseen libertaariin nimittäin ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiaiseen että maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaiseen. Ennen Koivusalon tekstin lukemista on syytä lukea kaksi toisiinsa nivoutuvaa artikkelia, joka myös Koivusalon tekstissä käsitellään ansiokkaasti. Ensinnäkin Heikki Pursiaisen Liberan blogissa julkaistu "Suomen oikeistolaisin mies tekee vaalikoneen" on rohkea kirjoitus siitä, miten vasemmisto-oikeisto jaottelu pitäisi palauttaa Ranskan vallankumouksellisiin aikoihin, jolloin vasemmisto muodostui kärjekkäästi ilmaistuna kuningasvallan vastustajista ja laajemmin ajateltuna porukasta, joka kannatti kansalaisvapauksien laajentamista ja demokratiaa. Oikeisto taas muodostuisi konservatiivisesta porukasta, jonka valta olisi perittyä. Myönnän, että jaotteluni on kärjekäs eikä tavoita sitä monipuolista valistusajan filosofien ajattelua, johon kaikkien olisi syytä perehtyä jossain määrin.

Toinen tärkeä artikkeli luettavaksi on mainitun Teivo Teivaisen "vastine," joka julkaistiin samalla poliitikasta.fi -alustalla kuin Koivusalonkin kirjoitus. Vastine on lainausmerkeissä, koska teksti ei ole vastine journalistisessa mielessä vaan enemmänkin siinä mielessä, mitä äidinkielen opetusmateriaalissa tarkoitetaan vastineella eli mielipidekirjoitusta, jolla vastataan toiseen mielipidekirjoitukseen. Teivaisen kirjoitus "Voiko sosialisti olla liberaali" jatkaa siitä mihin Pursiaisen teksti tahattomasti pysähtyy, mutta konteksti on samalla tavalla moderni. Teivainen ei suoraan sanota sitä, mutta pyrkii problematisoimaan liberalismiin liittyvää balanssointiongelmaa kun verrataan erilaisia vapauksia toisinaan. Teivainen ei sano, että äänioikeus on tärkeämpää kuin vapaa aseenkanto-oikeus, mutta vihjailee riittävän vahvasti siihen suuntaan, että vapaudet eivät ole yhteismitallisia.

Koivusalon teksti on eräänlainen synteesi näistä kahdesta kirjoituksesta, joissa laajennetaan ja syvennetään historiallista kontekstia, mutta pyritään myös aidosti löytämään näiden kahden ajattelusta merkkejä aidosta liberalismista. Kumpi onkaan voittaja?

Haluaisin itse julistaa molemmat voittajiksi, koska molemmat yrittävät perustella mahdollisimman johdonmukaisesti, mitä liberalismi on. Aseetkin ovat molemmilla samanlaisia. He molemmat vetoavat samoihin vapauksiin ja pitävät niitä itsestäänselvyyksinä. Omistusoikeus on kuitenkin ongelmallinen käsite. Kuka tahansa meistä voi sanoa, että tämä maa on minun, koska isäni jätti sen minulle. Omistusoikeus on johdettavissa siitä, että isällä on ollut omistusoikeus ja hän luovuttaa tämän omistusoikeuden jälkeläiselleen. Mistä isän omistusoikeus on syntynyt. Ehkä hän on saanut sen omilta vanhemmiltaan tai sisaruksiltaan. Tätä ketjua voi jatkaa ad infinitum kunnes tullaan tilanteeseen, jossa kukaan ei vielä omistanut maata, joten vastaamatta jää, että mistä se omistusoikeus on alunperin syntynyt. Voi olla tietenkin mahdollista, että omistusoikeus on siirtynyt toiselle henkilölle väkivalloin. Pursiainen ei ihan suoraan vaadi valtiota takaamaan omistusoikeutta, mutta oletan, että hän pitää arvossaan joillekin valistuksen ajan filosofeille tyypillistä ajattelua sopimusyhteiskunnasta, jota muodostettaessa kaikki luopuvat tietyistä vapauksistaan, jotta vapaus omistaa voidaan taata yhteisellä sopimuksella. Myönnän, että tämmöisten oletusten tekeminen toisen ihmisen ajattelusta on epäreilua, mutta tarvitsen tätä oletusta, jotta voin hypätä kysymykseen, että eikö tämä sopimusyhteiskunta-entiteetti loppujen lopuksi omista kaiken, jos omistusoikeus johdetaan tästä yhteisestä sopimuksesta.

Oma kompetenssini ei riitä selittämään sitä miksi alkuperäisen vasemmiston johtavaksi talousfilosofiaksi nousi sosialismi ja miksi oikeistolle vastaavasti kapitalismi. Voisin olettaa, että Karl Marxin sinänsä liberaali ajatus siitä, että ihmisen pitäisi omistaa työnsä tulokset on vaikuttanut historiallisen vasemmiston ajattelussa enemmän kuin moderneilla poliittisilla areenoilla halutaan myöntää, ja samoin voisin olettaa, että tietynlaiseen omistuksen kasautumiseen jo ennestään rikkaille sopi ajatus siitä, että sopimusyhteiskunnassa ei ole mitään syytä rajoittaa sellaista kilpailua, joka mahdollistaa isompien markkinatoimijoiden syrjäyttää pienemmät pelkillä mittakaavaeduilla. Koivusalo syventää ajatusta perustelemalla, että Marxin ajattelu on itsenäisesti johdettu John Locken ajattelusta. Koska oma selitykseni on, että tämä kaikki oli sattumaa ja Koivusalo perustelee yleisesti, että Locke-Marx -ajattelu voisi olla vastaus, niin otan omaksi näkökulmaksi ehdottoman epävarmuuden. Pystyn kyllä huomaamaan ajatteluketjun, mutta en ole täysin vakuuttunut, että ihmisten järjestäytyminen ammattiyhdistysliikkeeksi voisi puhtaasti perustua siihen, että (käsi)työläiset vain hankkivat itselleen kirjoja ja ajattelivat, että tämäpä hyvä ajatus, ja let's toteutetaan tämä. Vastaavasti en ole vakuuttunut siitä, että oikeisto olisi vain ottanut helmitaulut käteen, laskenut 200 vuotta eteenpäin ja todennut, että me voitetaan tämä, jos yhteiskunta järjestetään silleen, että "ne" pienet yrittäjät eivät voi kasvaa yhtä nopeasti kuin "me."

Jokainen kirjoittajista tekee hyvää työtä ja nostavat tärkeitä asioita esille. Pursiainen on ehkä rohkein, koska hän pyrkii määrittelemään "tosi liberaalisuuden," josta poikkeaminen on kerettiläisyyttä. Tässä rohkeudessa on kuitenkin ansa, johon usein taloustieteilijät kaatuvat, eli he jättävät huomioimatta asiat, jotka eivät näkemykseen sovi. Teivaisen teksti onkin siis tervetullut jatkokirjoitus, jossa problematisoidaan kirjoittamatta jäänyttä; Yhden vapaus voi loukata toisen vapautta. Koivusalo tekee kuitenkin mestarillisen työn ottamalla satojen vuosien aikaperspektiivin, joka on huomattavasti mittavampi kuin oma tapani käsitellä modernia liberalismia.

Mutta, mitä on sitten oikea liberalismi? Tähän on minun vaikea vastata, koska näen liberalismin vaikuttavan useiden aatteiden läpi. Tarjolla on markkinaliberalismia, sosiaaliliberalismia, kansallisliberalismia, liberaalifeminismiä, libeeralidemokratiaa, jne. Itse sijoitun erilaisilla poliittisilla kompasseilla mielipiteineni vasemmistolibertaariseen kategoriaan, jossa kaikki vapaudet näyttävät muodostuvan valtioiden, kansallisuuden ja kansainvälisten sopimusten kautta, ja epäkiitollisena äpäränä suhtaudun kuitenkin epäluuloisesti valtioihin ja ylikansallisiin elimiin. Pelkoni on, että jos minun vapauteni perustuu (demokraattisesti valitun) valtiojohdon hyväntahtoisuuteen, voi (demokraattisestikin valittu) valtiojohto myös viedä vapauteni.

Ehkä asian ongelmallisuutta voisi kuvata hyvin katsomalla, miten vähän ja miten yksipuolista keskustelua Koivusalon teksti tuotti Liberaalimafiassa. Liberaalimafia on hyvin iso, suomalainen facebook-ryhmä, jossa on yli 2000 jäsentä ja hyvin aktiivinen keskustelijakunta, josta löytyy oman arvioni mukaan kaikkia noita edellä mainittuja liberalismin koulukuntia jossain muodossa. Ryhmän tehtäväksi voisi katsoa tosiliberalismin löytäminen, ja koska ryhmä on edelleen aktiivinen, voisi todeta, että tehtävää ei ole vielä suoritettu.

En nyt vain osaa olla keskipiste

Oli yksi kaunis päivä kyynisyydestäni huolimatta. Ja - no lyhennän nyt tarinan silleen, että en edes muista mikä vitun päivä se oli, ja joku oli pahoillaan jostain.

Se näytti tältä:

Pitkästä aikaa kysely blogissa

Oikeaan palkkiin on lisätty, että pitäisikö Perussuomalaiset rp:lle antaa anteeksi. Vastausaikaa myöhään vaalipäivään asti.

Jos kyselystä puuttuu vastausvaihtoehtoja, niin kommentteihin heittoa ja ehkä lisäillään.

Älä jätä kielenkehittämistä ammattilaisen vastuulle

Kielikäännösten ongelma eivät ole koneelliset käännökset. Tai siis onhan koneellisen kääntämisen ongelmat ilmiselviä silloin kun ne eivät toimi ja erittäin avuliaita työkaluja silloin kun ei ole ihmiskääntäjää tarjolla avuksi välittömästi. Useat uutissivustot ja animeharrastafoorumit kääntyvät lähes ymmärrettävästi kielestä toiseen. Lukijalta se vaatii vain hienovaraisen ymmärryksen, tai pikemminkin hyväksynnän, kielen kääntämisen nyansseja kohtaan ja kulttuurisidonnaisten merkitysten muuttumista kohtaan. Koneet pystyvät prosessoimaan tolkuttoman määrän informaatiota. Kun puhun koneista, tarkoitan tietokantoja, logaritmeja, prosessoreita, kovalevyjä eli sitä kokonaisuutta, jolla esimerkiksi Google Translator toimii. Konekäännökset tekevät kommunikoinnista ja maailmasta parempaa kaikin tavoin. Se ei vain tapahdu ilman kuhmuja.

Väittäisin, että internetiin yhteydessä päivittäin olevat ihmiset ovat kohdanneet elämänsä aikana usein huonosti käännettyjä tekstejä. Huonot käännökset voivat johtua omatoimisuudesta. Olet ehkä käyttänyt itse konekäännöstä ymmärtääksesi uutissivuston tekstiä. Omatoimisuudessa on se hyvä puoli, että tietää kyseessä olevan konekäännös. Muun toimiessa, et voi olla aina varma, että onko taustalla konekäännös, huono kääntäjä vai huono bisnespäätös. Silloin kun on kyse huonosta bisnespäätöksestä silloin puhumme kielenkehittämisen ammattilaisista, jotka insentiivistä riippuen tekevät jotain pahaa kielelle. Markkinoiden näkymätön käsi saattaa tuottaa vahingossa hyvää muille, mutta kyllä se osaa tehdä pahaakin.

Ei kieltenkääntäjät vahingossa pähkäile tuntikausia yhden sanan kanssa. Ihmismieli ei kykene ehkä prosessoimaan samalla tavalla useita vaihtoehtoja samassa ajassa kuin koneet, mutta ihmismieli saattaa kokea jotain mitä kone ei välttämättä ikinä; ihmisestä saattaa tuntua "väärältä."

En nyt ota kantaa Suomen uhkapelimonopoliin, mutta olisi syytä huomauttaa, että Suomen laki ei koske ulkomailla toimivia uhkapelifirmoja eikä erityisesti sen oheistoimintana syntyvää uudiskieltä. On hienoa, että verkossa pelattavat pelit tuovat suomenkieleen uusia sanoja, ja vielä hienompaa on, että kieltä harrastuksenaan käyttävät - toisin sanoen suomenkieliset - ovat valmiita omaksumaan ja muokkaamaan vierasperäisistä sanoista omaan kieleen sopivia ilmaisuja. Täyskäsi on paljon parempi kuin fylhaus, prosessori on paljon parempi kuin processori. Miksi nämä jo vakiintuneet sanat ovat parempia kuin vaihtoehdot? Koska ne käyvät maailman rankimman vertaisarvioinnin läpi - nimittäin kaikki muut alan harrastajat, ja vielä vuosienkin jälkeen alansa harrastajat saattavat käydä kiistelyjä siitä, mikä käännös ja kirjoitusmuoto on paras.

(Uhka)peleihin liittyvä kielenkääntäminen on valitettavasti jäänyt pelkästään ammattilaisten harteilla, ja näiden ammattilaisten harteilla ei lepää kielen elinvoimaisuus vaan rahalliset insentiivit. Jos yrität etsiä craps-nimisen pelin sanastoa googlella, löydät muutamien ammattilaisten tekemiä käännöksiä, joita ei ole riittävästi insentivisoitu tekemään elinvoimaisia käännöksiä, jotka kestäisivät aikaa. En epäile kääntäjien halua olla alansa parhaita, epäilen, että asiakas on halunnut nopeaa, halpaa ja laadukasta, mutta ei ole osannut päättää, mitä ilman näitä kolmea hän ei voi olla elää.

Kirjoituksen ainoa todistuskappale (mutta nimetään se kuitenkin kuten kuuluu) A:


Casinoscapital.com esittelee materiaaliaan yllämainitulla tavalla. Tietenkin on otsikosta lähtien jo ilmiselvää, että kyseessä on eräänlainen konekäännös. Lady luck kääntyy kohteliaasti muotoon Rouva onni. Kuitenkin, jotkut firmat tietävät, että konekäännökset ovat huonoja, he palkkaavat kääntäjiä, mutta etsivät halvinta eivätkä palkkaa tämän lisäksi oikolukijaa, joka voisi huomata, että nyt kusee homma ja pahasti. Kääntäjät tietenkin ovat halpoja ja täysin käsiä, mutta sen verran fiksuja, että yrittävät sanakirjasta etsiä kuitenkin lähimmän sanan, toisin kuin aidot konekäännökset, jotka säilyttävät tekstissä alkuperäisen sanan. Nokkelimmat "kääntäjät" eivät edes ymmärrä kieltä riittävästi, mutta heillä on se sama taikatyökalu, jota Pentti Saarikoskikin käytti aikoinaan - The Sanakirja. Auttavalla kielenosaamisella sanakirjaa voi käyttää nokkelasti ja antaa kuvan, että on tosiaan auttava kielenosaaminen. Halpaa ja nopeaa haluava tilaaja on tyytyväinen, että barbaarien kielelle käännettävä nettisivusto on kuitenkin 'colloquial' eli kansankielellä puhuvaa, toisin sanoen riittää, että lukija pystyy lähes ymmärtämään, mistä on kyse.

Nämä ovat kaikki bisnespäätöksiä. Jos halvalla voi tunkea netin täyteen paskaan, jossa konversioksi riittää promillen murto-osa, jotta se on tuottavaa, niin on ilmeistä, että netti tulee täyteen paskaa. Olisi kuitenkin kiva (lisää se jack-meemikuva tähän), jos alalla olisi myös sellaisia kielenkääntäjiä, jotka oikeasti haluavat olla mukana kielen sisällä tapahtuvaa kehitystä. Väittelemällä vaikka itsensä kanssa. Olemalla se paholaisen asianajaja. Edes sekunnin. Koska on tiedossa, että nekin kääntäjät, jotka osaavat suomenkieltä, pyydetään tekemään sentin sanapalkalla isoja käännöstöitä ilman odotuksia, että olisi mitään oikolukua. Asiakkaalle saattaa riittää, että oikeat hakusanat ovat mukana ja ne hakusanatkin saattavat olla ihan muuta kuin suomea.

Markkinoiden näkymätön käsi tuottaa siis nettiin tämmöistä syöpäkäärylettä. Älkää syyttäkö tästä kuitenkaan Adam Smithia. Hyvätahtoisen tulkinnan mukaan hänen tarkoittamansa markkinoiden näkymätön käsi tuottaa vahingossa hyvää myös muillekin kuin sille, joka yrittää vain tienata paremmin kuin ennen. Pahatahtoisen tulkinnan mukaan markkinoiden näkymätön käsi voisi vetää käteensä.


MOT: Älä jätä kielenkehittämistä ammattilaisen vastuulle

PS. Käytin sä-passiivia jo ennen kuin se oli saatana akateemisesti ja vitun Kotuksen mielestä matafakin ookoo.

Pilkkuja, luetteloita ja pisteitä.

Monien kirjoittajien sivistystä mitataan useasti silmämääräisesti sillä perusteella, miten he käyttävät pilkkuja muita luettavuutta parantavia välimerkkejä, joita puhuttaessa ei lausuta ääneen. Tämä oli ehkä hieman tautologista ja tårta på tårta, mutta ainoastaan sivistyneistön parissa. Oletuksena on, luulen, että ajatteleva ihminen ei ole suorittanut ajattelun kriittistä korkeakoulua ennen kuin hän on opiskellut pilkut, luettelot ja pisteet. Oletus on sekä oikea että väärä. Tosielämän suomalaiset, korkeammat koulutusasteet - aihepiiristä riippumatta - alkeiden oppimsita edeltäkäsin. Biologiaa on turha yrittää edes yliopistoon opiskelemaan, jos ei ole vähäisintäkään ymmärrystä eläinten taksanomiasta, kemiasta ja geeneistä.



Kuitenkaan - jos esimerkkiä jatketaan - biologian, korkeimman asteen opiskelulle ei löydy esteitä vaikka sivistyksessä olisi eri maiden pääkaupunkien mentäviä aukkoja. Mielestäni on ironista, kun maahanmuuttajilta vaaditaan kielen kunnollista oppimista kirjoituksella, joka uhmaa oikeinkirjoituksen sääntöjä. Tätä pientä lipsahdusta ei pitäisi käyttää kirjoittajan ajattelua vastaan vaikka tämä on yksi helpoimmista tavoista huomauttaa kirjoituksen tahattomasta ironiasta. Päättelyvirheet eivät tee ajatuksista vielä vääriä; Epätosista väittämistä voidaan päätyä oikeisiin johtopäätöksiin. Kielenhuoltoa maahanmuuttajilta vaativalta on edellytettävä kuitenkin samaa kuin vaatijan kohteilta (subjektiivin verbisoimilta objekteilta), joten huomauttelu on kuitenkin hyvin perusteltua.

Somekeskusteluissa tämä on nähdäkseni ainoa sivistynyt tapa hupailla ilman, että loukataan kenenkään oikeushyveitä. Periaate on nähdäkseni sama kuin oikeusteoreettisessa ajattelussa, että julkisuuden henkilöillä on alennettu yksityisyyden suoja. Toisin sanoen, jos päästät ihmiset vapaaehtoisesti kuvaamaan vaatekomeroasi, niin vaatekomerosta tulee julkisen arvostelun kohde, jota ei suojaa yksityisyydensuoja enää. Analogialla tarkoitan, että jos kritisoit jotain huonosta kielitaidosta, avaat portin myös oman kielitaitosi kritisoinnille. Analogia on kyllä tässä tosin rajoittunut. Moraalisesti on edelleen väärin syrjiä ihmistä pyrkimästä vaikka pääministeriksi vaikka olisi Arnold Schwarzeneggerin aksentti. En ota kantaa nyt minkään maan perustuslakiin tällä.

Adam Smithin Kansojen varallisuutta ja Karl Marxin pääomaa voidaan pitää talousfilosofian sekä -tieteen perusteoksina. Ne ovat ikäänkuin kanonisoituja uskonkappaleita, jos sallitte kielikuvan. Niiden lukemista ei tule edellyttää keskustelijoilta, lähinnä tulisi katosa, että niiden lukemisesta tuskin on haittaa. Erikoiskohtelun ansaitsevat keskustelijat, joiden anti diskurssille (pitemmälle keskustelulle) on "lukematta paskaa" ja "muut keskustelijat eivät ymmärrä edes talouden perusteita." Itseironisesti sanoisin, että heidän mielipiteensä eivät tule näyttämään paremmilta pitkään aikaan. Tiivistäen: heidän mielipiteensä ovat perustelematta paskaa.

Pilkkujen puute ei tee ajatuksista huonoja. Ihmisen mieli pystyy todistettavasti ymmärtämään merkityksiä vaikka väärinpäin. Metafysiikankin, vaikka kuulostaa sivistyssanana vaikeaselkoiselta, osia pystyy lapsikin ymmärtämään. Joulupukkia eikä Teräsmiestä ole olemassa. Silti pystymme lukemaan, kirjoittamaan, puhumaan ja kuuntelemaan heistä olemassaolevina henkilöinä. MOT: Teräsmies on olemassa ideoiden maailmassa.

Amerikkalainen tutkimuskaksikko David Dunning ja Justin Krueger tekivät jotain ihmeellistä, mikä kyseenalaistaa sivistyksen. Heidät innosti, tarina kertoo, pankkiryöstäjä, joka oli valanut kasvoihinsa sitruunamehua. Pankkiryöstäjä oli päätellyt jotain, mikä oli jälkeenpäin hyvin koomista. Paljastan nyt yhden tyhmän taikatempun, joka paljastui yleisölle lapsena oman kömpelyyteni takia. Olin laittanut sitruunamehua ohueeseen puunoksaan ja kirjaillut sillä paperille eri kohtiin numerot yhdestä kuuteen. Väitin omassa taikurishow'ssani, että pystyn ennustamaan nopanheiton tuloksen. Tässä ei tarvinnut edes lahjoa etukäteen yleisön jäsentä vaan homman pitäisi onnistua taikuuden avulla. Ikäväkseni en ollut harjoitellut riittävästi. En muistanut, missä kohdassa numerot ovat paperia, joten siinä vaiheessa kun pidin tulitikkua paperilla, yritin pitää sitä niin etäällä, että ehtisin nähdä itse paljastuvan kohdan ennen kuin siirtyisin seuraavaan numeroon.

Pankkiryöstäjä oli kuitenkin päätellyt, että tämä näkymätön muste estäisi hänen naamansa näkymistä turvakameroissa. Amerikkalainen koulutusjärjestelmä antaa kyllä syytä arvosteluun. Pitää kuitenkin muistaa, että Yhdysvalloista tulee sekä eniten tohtoreita ja nobel-voittajia kuin myöskin lukutaidottomia lukion käyneitä. Koulutus, eli tavallaan myös sivistys, jakaantuu siellä epätasa-arvoisesti. Ennakkoluuloisuutta kuitenkin pitää välttää. Amerikasta tulee myös subjektiivisesti katsoen maailman parhaimmat ja paskimmat elokuvat myös. Syvemmälle en aio nyt puuttua epätasa-arvoon. Tekstillä yritän pysyttäytyä sivistyksen aiheissa. Päädyn kohta loppuun, mutta tämmöinen väliaika on varmaan hyvä laittaa, koska se tukee myöskin loppuratkaisua. Stephen Fry on sivistynyt ja korkeakoulutettu, ja kaiken lisäksi taiteilija. Tämän jälkeen palaan David Dunningiin ja Justin Kruegeriin.

Pankkiryöstäjä ei kuitenkaan ollut olennaisin osa tarinaa vaan se, että toinen (en muista kumpi, voi olla että ei kumpikaan ja tämä on valheellinen muistikuva perustuen johonkin esseeseen, josta en ole suorittanut tarpeellista lähdekritiikkiä - siinä tapauksessa häpeä on minun) ihmetteli, että miten ihmiset ovat innokkaita vastaamaan kysymyksiin, joihin heillä ei ole vastausta. Heidän tutkimuksensa johtivat kuitenkin läpimurtoon psykologian alalla. Dunning-Krueger efektiksi nimetyn ilmiön mukaan tietämättömät yliarvioivat osaamistaan ja alansa asiantuntijat vastaavasti aliarvioivat osaamistaan. Tästä voisi vetää linkin vuosituhansien taakse aikaan jolloin etuoikeutetut Rooman vapaat kansalaiset tepastelivat nurmikolla ja omistivat vapaa-aikansa (eli kaiken aikansa, koska kaikelle tylsälle oli olemassa orjia) ajattelemiselle. Yksi heistä väitetysti sanoi, että viisas tietää, että ei tiedä mitään. En tietenkään voi sanoa, että sanoiko Sokrates näin oikeasti vai onko se Platonin omaa mielikuvitusta, tai onko Platon edes oikeasti kirjoittanut itse. Epäilevän elämä on hankalaa, onnetonta ja valitettavan saivartelevaa.

Palatakseni kuitenkin Dunning-Kruegeriin ja heidän efektiinsä. Heidän alkuperäinen tutkimuksensa koski vain ihmisten ihmeellistä kykyä omien kykyjensä yliarviointiin, mutta johti lopulta siihen todelliseen vallankumoukseen. Oletettavasti alojensa asiantuntijat pystyvät tunnistamaan tietämyksenä rajat kun taas televisiosta rikospaikkatutkintaa opiskellut saattaa olla varma, että hänen rikosten selvittämisprosentti lähenisi sataa pienellä lisäopiskelulla. Tiivistäen: tyhmyys kasvattaa itseluottamusta.

Loppuun on pakko sanoa (tai kirjoittaa, jos tarkkoja halutaan olla), että lukijalle saattoi tulla mieleen, että kolumniksi tämä on sekä kärjekäs, että apologiittinen joko sivistyneitä tai sivistymättömiä kohtaan, ja punainen lanka jää ikäänkuin puuttumaan. Samalla saattaa tulla mieleen, että ehkä tämä olikin akateeminen essee, jonka tarkoitus oli johdattaa lukijaa pitemmälle sivistyksen pariin. Ei, ei ja kiitos huomiosta. Edellisessä ei ollut verbiä ja eikä näin ollen predikaattia. Tämä oli bloggaus pilkuista, luetteloista ja pisteistä.

Mitä on olla mies? (reddit-ketjun inspiroima länkytys)

Miehisyyteen, naiseuteen ja androgyynisyyteen liittyy paljon kielellisiä ja kulttuurillisia pointteja, joita on vaikea tavoittaa biologian kautta. Biologialla voidaan selittää kyllä naisten kyvykkyys kantaa lasta. Hormonituotantoonkin liittyy paljon asioita, joita käsitykseni mukaan ei voida kuitenkaan yksilötasolla tuoda selittäviksi tekijöiksi. Siksi oli ilo huomata tämä tarina facebook-fiidissäni. The Poolin kirjoittaja on käynyt lukemassa reddit-ketjua aiheesta "Men of Reddit; what thing would you do if it wasn't so 'feminine' or socially 'unacceptable'?"

Tässä on jotain voimaannuttavaa, ja jotain mikä kertoo siitä miten kolmannen aallon feminismi on myös miehiä varten. Rasittavintahan on internetissä lukea olkiukkoja feminismistä; Kuinka feminismi tuhoaa perheitä tai kuinka feminismi on vain naisten suosimista; Feminismi on moniulotteista ja -sävytteistä ja harvoin näkee niin paljon erimielisyyksiä jonkun aatteen kannattajien kesken, että se oikeuttaisi "ulkopuolisten" yksiulotteisen vihan aatetta kohtaan. On kyllä totta, että feminismi voi näyttäytyä, käyttäytyä tai selittäytyä jollain yksinkertaisella väitteellä, mutta akateemisen käsitemäärittelyn ulkopuolella feminismistä on vaikea puhua, jos ei tutustu aatteen monimuotoisuuteen.

"Too long, didn't read"-porukalle voi aina suositella Wikipediaa, mutta se ei auta, jos ongelma on siinä, että ei jaksa lukea pitkiä tekstejä. Useat (eivät kaikki) feminismiin lähtökohtaisesti skeptisesti tai vihamielisesti suhtautuvat henkilöt kannattavat kyllä, että samasta työstä pitää saada palkkaa tai sitä, että kaikki sukupuolet ovat oikeutettuja näkymään julkisessa elämässä, mutta eivät siitä huolimatta osaa identifioitua feministeiksi vaikka siitä olisi kysymys. Minulla ei ole kyllä itsellä kompetenssia määritellä, että missä vaiheessa kapitalismi ja feminismi, kommunismi ja feminismi tai edes liberalismi ja feminismi erkaantuvat toisistaan - tai ovatko erkaantuneet ikinä.

Oman tietämyksen varjossa nämä ovat menneet aina päällekkäin. Ainoa akateeminen määrittely, jota en ole kohdannut, on fasismin ja feminismin sopu. Jos fasismia ajatellaan puhtaasti autoritäärisenä ja komentoketjullisena järjestelmänä, niin voimme ehkä kuvitella myyttisten amatsoonien jalkamiehinä toimineita miessukupuolisia henkilöitä, joista ehkä joku olisi saattanut miettiä, että miksi sukupuoli on näin määrittävä tekijä. Tämä on omalta osaltani kuvittelua ja parhaan tietämykseni mukaan, ei ole kuitenkaan näyttöä, että miessukupuoliset olisivat missään vaiheessa kyseenalaistaneet matriarkkaalista järjestelmää. Jätän tämän kuitenkin spekuloitavaksi, koska oma kompetenssi ei todellakaan riitä tekemään riittävän uskottavaan, historialliseen todistusaineistoon perustuvaa päättelyketjua.

Se, mikä mietityttää, on kuitenkin minun aivoilleni ollut haastavaa miettiä, että missä määrin sukupuolisuus on biologista ja missä määrin ei. Kolmannen aallon feminismissä on nähdäkseni ollut vahvasti [aina?] läsnä sosiaalinen puoli erotuksena biologisuudesta. Biologialle emme voi mitään, mutta voimme hyvinkin paljon kollektiivisesti vaikuttaa siihen, että miten kohtelemme toisiamme - tai vallankumouksellisesti, miten haluamme tulla kohdelluiksi.

Sivuhuomatuksena sanon, jos ei jotenkin käynyt rivien välistä ilmi, että pidän itseäni feministinä vaikka en pysty kaikkia feministien väittämiä nieleskelemäänkäään suorilta käsin. Erityisesti en kuitenkaan pysty hyväksymään antifeministisen liikkeen (mikä on myös moninainen) määrittelyä itsestäni, mutta voin ymmärtää kyllä, että aate itsessään on sen verran monimuotoinen, että yksinkertaistamiselle voi olla tarvettakin. Antifeministiselle liikkeellä tarkoitan tässä yhteydessä aivan kaikkeen feminismiin (sekä olkinukkeiluun -> olkiukkoiluun) vihamielisesti suhtautuvaan aatteelliseen toimintaan.

Sivuhuomautuksesta itse aiheeseen. Reddit-ketjun kommentoinnin määrä ylittää piakkoin 10000 rajan ja näyttäisi siltä (en tietenkään ole lukenut kaikkia), että monelle miehelle sukupuoli on myös vankila. On olemassa asioita, joita miehet haluaisivat tehdä individuaalisesti, mutta eivät joko tee tai eivät koe sitä hyväksyttäviksi. Metodologisesti on tietenkin ongelmallista nostaa yhtä reddit-ketjua merkittäväksi löydöksi. Emme voi varmistaa mitenkään, että kirjoittajat puhuvat totta - edes halutussa tilanteessa. Mainittuun ketjuun tulee silti suhtautua positiivisesti. Voin yksilötasolla sanoa, että löysin ihastuttavan määrän myönteisiä viestejä miesoletetuilta.

Tietenkin voi olla mahdollista, että minä olen ainoa mies, joka näkee tuon voimauttavana ja minut on trollattu huolella. Kuolemani jälkeen tällä ei ole merkitystä. Siihen asti, tuen miessukupuolisten vapautusrintamaa.

Hoi miessukupuoliset - Hiukset kasvamaan ja rintama auki (kuvassa olen minä ja lapseni äiti)