torstaina, lokakuuta 21, 2010

Syyskokousten aika

Syksy on jo toisella kuukaudellaan, ja järjestöihmiset jo miettivät (siis ne aktiiviset järjestöjyrät), että "hyvä kun tämän järjestön vuosikokouksista tärkein on syksyllä. Kun niin monessa järjestössä kaikki luottamustoimet jaetaan keväällä ja sitten kun ei itse tiedä, että mihin hommiin ja järjestöihin pääsee keväällä, niin onneksi on näitä syyspaikkoja tarjolla."

Onhan se varmastikin näin ja monet ihmiset, ja ne hyvät byrokraatitkin, ajattelevat syys- ja talvikautta älykkäästi: mihin minulla on aikaa? Ensinnäkin osa järjestöistä pyörii täysin hallitusten ympärillä ja osa järjestöistä pyörii hallituksista riippumatta, mutta suurin osa on jossain näiden välimaastossa, ja siksi on hyvä miettiä myös syksyllä, mihin menee mukaan. Osa paikoista joita jaellaan keväällä, saattaa olla haun ulkopuolella, koska lähti syksyllä muodostettuun hallitukseen mukaan ja sehän vasta aikaa viekin.

Hyvä olisi kuitenkin miettiä aina ennen vuosikokouksia järjestön itsensä kannalta, onko tämä järjestö oikeasti elämisen arvoista? Osa näistä kymmenistätuhansista järjestöistä, jotka on Suomessa elossa, ovat elossa vain, koska niiden hallituksissa on jäseniä. Osa järjestöistä elää siitä huolimatta, että niiden hallitukset eivät viralllisesti kokoonnu ikinä kuin vuosikokouksiin teknisesti hyväksymään vuoden aikana tehdyt päätökset (jos sitäkään).

Itse taas mietiskelin tässä yksi päivä, että mitä kaikkea keväällä valitut hallitukset ovat tuottaneet järjestöissä jäsenistönsä puolesta, jotka heidät ovat valinneet ja mitä eivät. Mielessäni on siis, että joskus ne yllättävät ja tuntemattomat tuottavat paljon enemmän järjestöissä toimintaa kun taas jotkut järjestöt ovat niin valmiita tappelemaan ja toimimaan ei-kenenkään-maalla, että on aivan sama keitä hallituksiin valitaan.

En ole tällä kirjoituksella siis valitsemassa ketään minkään järjestön hallitukseen eikä tätä pidä tulkita miksikään puolustus- tai vihapuheeksi minkään järjestön hallitusta kohtaan. Tarkoitukseni on vain huomauttaa, että ne järjestöt, jotka elävät ensi vuodelle, elävät syystä ja ne järjestöt, joita on hankala ylläpitää mielenkiinnon puutteen vuoksi, ovat kuolemassa muutenkin.

Jos jotain pitää fiilistellä, niin kertokaa missä järjestöissä olet aktiivi, missä olet luottamustoimissa ja miltä tuntuu tulevat syys- tai kevätkokoukset?

tiistaina, lokakuuta 19, 2010

Ei niin pelottava Romanian romani

Toistaiseksi tämä video ei ole saanut Youtubessa kovinkaan montaa katsojaa (226 tällä hetkellä), mutta tämä video sisältää Romanian romanin puheenvuoron. Video on arvokas sen takia, että romaneja ei ole kuultu läheskään yhtä paljon kuin romanien vastustajia ja puolustajia (tai niin kuin konservatiivisen korrektisti se nykyään ilmaistaan: kerjääjien vastustajat ja puolustajat).



Ei tämä kaveri kuitenkaan ehkä ole niin pelottava kuin Jussi Pajunen kuvittelee.

torstaina, lokakuuta 14, 2010

Alkoholista

Aivan kuin aiheesta alkoholi ei olisi kirjoitettu tarpeeksi. Viimeksi käsittelin aihetta muistaakseni näytelmässä Ei vain ne hyvät huumeet, jossa oli varattu aivan riittävästi tilaa alkoholille ja monille muillekin yleisesti käytetyille päihteille. Vahvasti käytöshäiriöön leimaantunut heroiini jäi vähälle (tai olemattomalle) huomiolle, koska ei oikeasti ollut paljon sanottavaa aiheesta.

Alkoholiin minulla taas on hyvin intohimoinen ja ammattimainen suhtautuminen. Olen päätoimisesti hyvin pitkään annostellut erilaisia juomia erilaisilla tavoilla ihmisille, sekä olen kokeillut huomattavan määrän erilaisia alkoholijuomia. Se on kallis harrastus, jos haluaa perehtyä aiheeseen syvällisesti. Tämän tietää jokainen, joka on joskus viskibaarissa ryhtynyt maistelemaan. Bruichladdichin 20-vuotias saattaa ravintolassa maksaa 15 euroa. Jamesonin 18-vuotias kolmasosan vähemmän. Neljän lasillisen nauttiminen saattaa siis maksaa 40-60 euroa ravintolassa nautittuna.

Alkoholilla on myös jonkinlainen korrelaatio rikoksiin ja sairauksiin. Alkoholi saattaa olla yksi katalysaattori perheväkivallassa ja se saattaa lopulta, jopa koitua jonkin ihmissuhteen päättymiseen. Alkoholin ansiosta myös syntyy uusia ihmissuhteita, jotka ovat joko hyviä tai huonoja, lyhytaikaisia tai elinikäisiä. Lasken tämän kuitenkin positiiviseksi vaikutukseksi. Onhan siinä jotain suloista, kun kaksi ihmistä rakastuu toisiinsa ja heillä on yhteinen harrastus. Tästä on tietenkin erilaisia näkemyksiä. Joskus raitiovaunussa saattaa epäillä, että alkoholi on joidenkin romanttisten suhteiden liima, jota ilman suhde ei pysyisi kasassa.

Oma suhteeni alkoholiin on ristiriitainen ja niin on näemmä ihmisten suhtautuminen toisten suhtautumiseen. Joskus juon paljon, mikä tietenkin herättää aiheellisen epäilyksen, että toiminko aivan hallinnan rajoissa. Joskus en juo ollenkaan, mikä saattaa saada ihmiset epäilemään, että olen luopunut jostain vakaumuksesta. Tosiasia on se, että välillä tekee hyvää pysytellä pitempiä aikoja irti alkoholista, vaikka ihan kokeen vuoksi. Silloin on aikaa miettiä omaa suhdetta alkoholiin. Joskus esteenä on työ tai paha sairastuminen, jolloin alkoholi ei välttämättä tee yhtään hyvää parantumiselle. Joskus muut harrastukset saattavat olla ristiriidassa.

Suomessa käytetään paljon alkoholia. On olemassa myös alkoholismiksi nimetty sairaus, mikä tarkoittaa riippuvuutta tai pakkomielteenomaista juomista. Juominen ei ole silloin "kontrollissa". Tämä jakaantuu tyypin 1 ja 2 alkoholismiin. Ylen uutisessa viime keväänä kerrottiin, että tyyppi ykköseen kuuluu esimerkiksi perjantaipullottelijat. Kuinka moni käy säännönmukaisesti perjantaisin ulkona viettämässä viikonloppua? Tämän kysymyksen ääressä voi miettiä omaa suhdettaan alkoholiin. Tyypille yksi saattaa olla myös tyypillistä alkoholista syntyvä suuri määrä dopamiinia. Tällöin päihtymiseen liittyy hyvin vahva euforinen tunne. Tämä sopii myös hyvin yhteen sen vahvan elämyksen kanssa, jonka voi kokea sosiaalisesta juopottelusta. Onko se paha asia, että juo seurassa seuran vuoksi? Tyyppi kakkoselle tyypillistä on epäsosiaalinen käytös, eli juominen itsensä takia. Molemmat tyypit siis juovat, ensimmäinen mielellään seurassa ja toinen mielellään juoman kanssa.

Tosin luulen, että alkoholismiksi tulkitaan myös muitakin asioita. Joskus kyse saattaa olla jonkinlaisesta kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä (katuslangissa maanisdepressiivisyys), ADHD:n tapaisesta keskittymishäiriöstä tai vastaavasta. Alkoholi on hyvä lääke oireisiin, vaikkakin epäilemättä parempiakin olisi tarjolla. Asiantuntemuksen puutteen vuoksi en viitsi esittää vaihtoehtoista lääkitystä (amfetamiini). Alkoholi saattaa rauhoittaa vilkkaan mielen tai se saattaa tyynnyttää masentuneen mielen näkemään valoa tynnyrin päässä.

Kehitteillä on muuten pilleri, joka aiheuttaa humalatilan sekä pilleri, joka poistaa edellisellä pillerillä aiheutetun humalatilan. Yle esitti kesällä dokumentin (olenko alkoholisti? taisi olla ohjelman nimi), jossa asia oli esillä. Minun mielestäni se oli kiinnostava ajatus. Tosin, moniko haluaisi tulla instanthumalaan ilman kaikkia niitä makuja, joita alkoholille on kehitetty?

sunnuntaina, lokakuuta 10, 2010

Kohtuutta tekijänoikeusrikkomuksiin

Enpä tiedä kovinko monen oikeustaju kärsii, kun lukee Tietokonelehden uutisen, jonka mukaan 33-vuotias turkulainen sai yli kolmensadantuhannen euron sakot ja neljän kuukauden ehdollisen rangaistuksen teosta, jonka taloudellinen hyöty tekijälle on nolla euroa? Alkuperäinen vaatimus oli kaksi miljoonaa euroa, mutta ei kohtuus ole tässä lähelläkään. Minkälaisilla tuloilla ihmiselle voisi antaa moisen tuomion? Pystyykö hän ikinä maksamaan laskua?

Millä ihmeen perusteella tuommoisiin lukemiin voidaan edes päästä? Eikö olisi jotenkin järkevämpää antaa sellainen rangaistus, joka olisi tuntuva, mutta ei tarkoittaisi käytännössä loppuelämän velkavankeutta?

Tämmöisten syiden takia on hyvä, että on olemassa piraattipuolue sparraamassa muita puolueita jonkinlaiseen oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan. Ei voi olla mitenkään oikeudenmukaista, että satunnaiset ihmiset saavat törkeän korkeita tuomioita, kun osa jätetään tuomitsematta. Voi olla, että jonkinlainen kompromissi tulisi tehdä tekijänoikeussuojan ja vapaan tiedonvälityksen kanssa (kuten vaikkapa laskea teosten suoja 10 vuoteen), mutta tämmöisten tuomioiden jälkeen sympatiani kääntyvät hyvin vahvasti täysin vapaan tiedonvälityksen suuntaan.

Antipiracy.fi -sivustolla arvioidaan Suomen kärsivan 355 miljoonan euron tappiot nettipiratismin takia. En tiedä, mistä hatusta luku on heitetty, mutta on se aika korkea.

torstaina, lokakuuta 07, 2010

Kerjäämiskieltotyöryhmän esitys on tasapainottoman huonosti valmisteltu

Kerjäämisen kieltämistä selvittävän työryhmän loppuraportti on vihdoin saatavilla. En voi aukottomasti todistaa, mutta työryhmän nimestä voisi päätellä, että työryhmän tehtävä olisi tehdä esitys kerjäämisen kieltämiseksi. Tämä on saattanut vaikuttaa myöskin työryhmän työskentelyyn. Loppuraportissa esitetyt syyt kerjäämisen kieltämiselle kuitenkin koskevat käytännössä romaneihin liittyvään toimintaan. Tätä sivuten jätettiin kaksi eriävää mielipidettä loppuraporttiin.

Ehdotukset lainmuuttamiseksi loppuraportissa olivat erikoisia. Toistuva kerjääminen, kerjäämisen toistuvuus ja kerjäämisen määrittely 'vetoamiseksi toistuvasti muihin henkilöihin vastaanottaakseen lahjoituksia' herättää mielleyhtymiä. Unicefin feissarit, SPR:n joulupadat, nenäpäivä ja joulukeräykset olisivat eräs kerjäämisen muoto. Tämä oli siis ehdotus järjestyslain muuttamiseksi.

Loppuraportti on ristiriitainen esittäessään lakimuutoksia ja verratessaan jo käytettävissä olevia lain keinoja puuttua rikolliseen toimintaan. Häiritsevä käyttäytyminen on kielletty jo järjestyslain 3 §:n mukaan. Tästä huolimatta työryhmän loppuraportti perustelee erillistä kerjäämisen kieltoa kerjäämisen häiritsevyydellä. Oikeastaan on hieman koomista, että työryhmän loppuraportti ehdottaa perusteissaan kerjäämisen kieltämiselle kaikkia sellaisia syitä, jotka ovat ennestään lainvastaisia, mutta ei kykene osoittamaan, että kerjääminen per se synnyttäisi tiettyä rikollisuutta. Todistusaineisto on hyvin heikko, jos loppuraportissa vedettyjä johtopäätöksiä tarkastelee. Romanialaisten tekemien rikosten lisääntyminen on osoitettavissa kaaviolla, romanialaisten määrän lisääntyminen Suomessa on osoitettavissa kaaviolla ja romanialaisten kerjääminen on ilmeistä. Yksi johtopäätös jää ilman mitään todistusaineistoa: "Myös yksittäiset suomalaiset ovat kerjänneet rahaa toistuvasti. Nämä ovat usein olleet päihdeongelmaisia." Todistusaineistoa on turha lähteä kiistämään, mutta johtopäätös on omiaan lisäämään romanivastaisuutta Suomessa, mikä toivon mukaan ei ole työryhmän tavoite. Myöskin johtopäätökset, joita ei voida perustella, ovat omiaan heikentämään työryhmän raportin uskottavuutta.

Yksi oikea ongelma löytyi raportissa löytyi nimittäin rahankeräyslaki. Tämä sinänsä merkityksettömältä tuntuva kohta on itseasiassa paikka, jossa kerjäämistä voisi säännellä, jos kerjäämistä ei kielletä kokonaan. Kerjääminen ja rahankeräys ovat erilaisesta latauksestaan huolimatta samaa toimintaa. Unicefin feissarit kerjäävät kaduilla lahjoituksia vetoamalla yleisöön. Siviilit keräävät rahaa vetoamalla yleisöön. Vaihdoin tahallaan verbien kerjääminen ja rahankerääminen paikkaa edellisissä virkkeissä. Korvasin myös sanan kerjäläinen sanalla siviili. Rahankeräyslain tarkoituksena on estää rahankerääminen huijaamalla, minkä tehokkaimpana keinona voidaan pitää rahankeräyslupia. Jokaisen organisaation, joka lahjoituksia kerää tulee hankkia rahankeräyslupa. Rahankeräyslain ulkopuolelle on jätetty ymmärrettävistä syistä esimerkiksi naapurien auttaminen ja vetoomukset vaikkapa hääpareille tehtävistä lahjoituksista. Kerjäämistä voitaisiin säännellä laissa esimerkiksi kieltämällä kerjääminen asuintalojen välittömässä läheisyydessä tai ovikelloja pimpottamalla 05-12 välisenä aikana (tämä siis vain oman unirytmini kannalta). Laissa voitaisiin myös kieltää kerjääminen kulkuväylien edessä siten, että se estää liikkumisen tai jossain yksityisyyttä vaativissa julkisissa tiloissa kuten pankkiautomaattien läheisyydessä. Kerjäämisestä laissa ei kuitenkaan mainita, mutta lakia ei olekaan tehty säätelemään massin pummaamista eikä sitä ole pidetty riittävän isona pahana, jotta se haluttaisiin kriminalisoida. Silloin kun ajat kovenevat, puheet kovenevat.

Kokonaisuutena voisi loppuraportista sanoa, että se on eräänlainen poliittisen esityksen ja huonon akateemisen työn risteytys. Raportilla on ansionsa. Taustamateriaalia on kerätty, mutta vaillinaisesti. Työryhmän työskentelyn pituus on ollut lähes vuosi ja tapaamisia on ollut 13. Tämmöisessä ajassa pitäisi saada aikaiseksi huomattavasti tasapainoisempi esitys, missä pyrittäisiin oikeasti tasapuoliseen käsittelyyn, lainrajauksiin ja todistusaineiston huolelliseen tutkimiseen. Loppukaneettina voisi sanoa, että työryhmä on epäonnistunut sen itse itselleen asettamassa tavoitteessaan "rangaista tekijöitä ja suojella uhreja" tekemällä juuri päinvastaisia ehdotuksia. Loppuraportti esittää ihmiskaupan uhrien sekä muiden heikosti toimeentulevien ihmisten syrjäyttämistä julkisesta kuvasta sekä lisää heikon toimeentulon varassa elävien ihmisten mahdollisuutta tulla nähdyiksi julkisuudessa.

Parasta antia ja johdonmukaisuutta koko raportissa ilmentää vain loppusivuille kirjatut kaksi eriävää mielipidettä.

I'm voting for dumbocrat - fail

Tämmöinen video löytyi facebookin kautta. Tarkoitus on siis halventaa Demokraatteja Yhdysvalloissa. "Minä äänestän demokraatteja, koska he haluavat myydä heroiinia koululaisille", "--he vihaavat Jumalaa", "--he juhlistavat kuoleman kulttuuria", "--he vihaavat joukkojamme (troops)", "--he haluavat kasvattaa homoseksuaaleja, kuinka luovia he ovatkaan". Tämmöisillä kampanjoilla käydään siis demokraattien kimppuun Yhdysvalloissa. Tämä on tietenkin vaatimaton youtubepätkä, jonka on tehnyt (mahdollisesti) yksi kaveri yhdellä kameralla ja editoinut tietokoneellaan.

Toisaalta jättääkö joku äänestämättä Demokraattia tämän videon takia? Ehkä, mutta silti epic fail.

tiistaina, lokakuuta 05, 2010

Aasiakas-sivusto kerää kokemuksia asiakaspalvelusta

Eilen eksyin tai alitajuisesti löysin itseni Aasiakas.net -sivuston, joka kerää asiakaspalveluammateissa työskentelevien kokemuksia asiakkaista. Ravintolapuoli oli työnkin puolesta se mielenkiintoisin osa. Aasiakas-nimitys tuntui viittavan tyhmään ihmiseen. Siitä olikin kyse, mutta osa havainnoista on myös palvelijoiden omaa ylimielisyyttä. Osa kokemuksista näyttäisi viittaavan siihen, että on olemassa ihmisiä, joiden käyttäytyminen ei ole poikkeuksellista vaan osa normaalia ravintolassa käyntiä. Tästä kertoo ainakin muutaman kokijan huomautukset kanta-asiakkaista, jotka tilaavat aina samaa ruokaa ja valittavat aina samasta/samoista asioista.

Herkullisia paloja sivusto tarjoaa myös kun palvelijat lähtevät vastarintaan huonosti käyttäytyviä ihmisiä kohtaan. Osa on käytännöllisiä piloja, joissa varaudutaan palautteeseen keräämällä todistusaineisto (kuiteista kellonajat, valvontakamerat, yms.), jolla voidaan käydä lävitse koko prosessi sisääntulosta ruoan syömiseen asti. Vaivannäkö, jolla esimies mittaa tomaattien painon hampurilaisessa, kerää kuitin talteen ja selittää lämpöfysiikkaa: "todellakin 17 minuutin aikana pöydällä makoileva burgeri ehtii jäähtyä." Kaksi rouvaa saavat myös huonoa palvelua, kun he valittavat, että teevesi on kuumaa ja työntekijä ehdottaa, että antaa veden jäähtyä. Ravintola-alan ammattilainen olisi käynyt hakemassa teevedenjäähdyttimen eikä pakottanut asiakas nolosti töihin eli odottamaan.

Osa vitseistä perustuu luetunymmärtämiseen, kun asiakas haluaa ostaa 50 sentillä ison juoman ja ranskalaiset. Jotkut hampurilaisketjut tarjoavat isomman juoman ja ranskalaiset lisämaksusta, mikä on ilmeisesti tämä 50 senttiä. Hyvin kerrottu tarina, vaikkakin kuinka arkinen kommellus, on semmoinen, joka auttaa samaistumaan tarinan henkilöihin.

sunnuntaina, lokakuuta 03, 2010

Kirjaimelliset musavideot

Pitääpä esitellä ihmisille yksi mielenkiintoinen Youtube-aikakauden taidemuoto eli kirjaimelliset musavideot (engl. literal version). Pointsina on ottaa tunnettu musiikkivideo ja sanoittaa kappale kuvaamaan videon tapahtumia. Tyyli on läheistä sukua käännösvideoille eli sellaisille videoilla, jossa laulun sanat tekstitetään muistuttamaan toista kieltä.

A-ha:n Take on me on mahdollisesti ensimmäinen tyylin musavideo. Lisäpisteitä pitää antaa Harketin laulun jäljittelystä.



Bonnie Tylerin Total Eclipse of heart on myös aivan omaa luokkaansa. Tässäkin pitää antaa pisteitä imitaatio-osaamisesta.


Kannattaa myös yltsiä Meat Loafin I would do anything for love (but I won't do that).

lauantaina, syyskuuta 25, 2010

Lisää Mobile horroria

Katsoin juuri Mikko Kuparisen ohjaaman Mobile horrorin, joka on Juha Jokelan noin vuosikymmen sitten käsikirjoittama Teatteri Jurkan kantaesitys. Näytelmä oli menestys, joka levisi ympäri Suomea. Ensimmäinen oma kosketukseni näytelmään oli Sakari Hokkasen Loistoteatterille ohjaama versio. Tv-versio todisti tekstin elinvoimaisuuden. Maria Hukkamäen etsiessä ohjauskurssilleen tekstiä, ehdotin aika nopeasti Jokelan Mobile horroria sekä Fundamentalistia. Jokelan teksteissä on nimittäin hienosti rakennettuja, monipuolisia konflikteja, että en ihmettelisi, jos tekstejä esitettäisiin vielä kymmenien vuosien päästä. Tämä tosin vaatii teatterintekijöitä löytämään Jokelan näytelmät uudestaan ja uudestaan. Tosin Heikki Viljan Loistoteatterissa esittämä Seppo oli maanisuudessaan lyömätön. Itselle muistutus: älä vertaa tv- ja elokuvanäyttelemistä keskenään

perjantaina, syyskuuta 17, 2010

Politiikka-allergiasta eroon

Poliittisten nuorisojärjestön junailema suunnitelma päästä kouluihin esittelemään puoluepolitiikkaa on saanut aiheellista huomiota. Edeltävä sukupolvi on niin traumatisoitunut jostain mitä tapahtui sotien jälkeen, että kouluissa ei saa opettaa mitään kansalaisuuteen liittyvää. Koulussa opitaan kyllä olemaan hiljaa, odottamaan puheenvuoroa, kieliä, taksanomiaa, historiaa, tietoa Jumalasta(sic), liikkumista, pelejä, yms. Puoluepolitiikkaa tai kansalaisaktivismia ei varsinaisesti ole kielletty opetussuuunnittelmassa. Tyypillistä lienee kuitenkin, että jos jokaisesta eduskuntapuolueesta ei saada edustajaa vaalien alla järjestettävään paneeliin, niin tilaisuus perutaan.

Olen itse käynyt useissa koulupaneeleissa edustamassa joko Vasemmistoliittoa tai itseäni, joskus kumpaakin. Yleistä lienee, että yleisön esittäessä kysymyksiä panelistit saattavat kokea joskus hassua ylimielisyyttä kysymyksiä kohtaan. Kysymykset ovat nimittäin välillä sellaisia, joita kouluissa pitäisi opettaa. "Miksi poliitikot pettävät aina lupauksensa?" Tekisi mieli vastata, että se johtuu siitä, että meillä on hirveän tärkeää saada mahdollisimman paljon ääniä omalle puolueelle, jotta pääsisimme valtaan. Vaikka se ei olisikaan koko totuus. Puoluepolitiikka on monimutkainen soppa ristiriitaisia intressejä, aatteita ja idiootteja. Voisi jopa ajatella, että poliitikot eivät koskaan petä lupauksiaan, koska suuri osa politiikan isoista kertomuksista ovat pitkäaikaisia taisteluja agendoilla, joiden toteuttaminen saattaa kestää vuosisatoja. Nälänhädän poistaminen on yksi esimerkki tämmöisestä retoriikan tasolla puoluerajat ylittävästä poliittisesta toiminnasta. Asiaan saattaa vaikuttaa myös joidenkin poliitikkojen tärkeänä pitämä talouskasvun tavoittelu, jonka varjoon jäävät nämä muut ylevät ihmislähtöiset politiikkaohjelmat.

Koululaisilla on oltava oikeus tietää, miksi poliitikot pettävät aina. Koululaisilla on oltava oikeus tietää ristiriitaisista intresseistä. Koululaisilla on myös oikeus tietää, miksi talouskasvu on (tai ei ole) tärkeää. Poliitikkojen pitäisi päästä kouluihin haastettavaksi. Koululaiset eivät ole kuitenkaan mikään irrallinen saareke maailmassa. Yhteiskunnallinen osallistuminen on ihmisoikeus, jopa niille, jotka eivät saa äänestää tai asettua ehdolle.

torstaina, syyskuuta 16, 2010

Olenko muuttanut väärään Kallioon?

Hei, anteeksi, kiitos, moi, anteeksi, häiriö, pahoittelut, kiva, nähdään, kiva tutustua. Näitä sanoja ei kuule enää.

Aikoinaan koin hienoksi kokemukseksi muuttaa Kallioon. Silloin opin jo laittaa kännykkäni äänettömälle. Olen nyt asunut Kalliossa pitkästä aikaan vasta pari viikkoa, mutta suunta on huolestuttava.

Voitte väittää, että minusta on tullut elitistinen mulkku Töölön vuosien jälkeen, mutta väitän muuta. Töölössä oli oikeasti kivaa porukkaa ja yhteenvetävää paljonkin (yleisesti äänestää demareita tai kokoomusta).

Mutta minun uudestaansyntyvää kalliolaista identiteettiä loukkaa yksi tämänpäiväinen kokemus. Töölössä oli ihan samoin röökinpummaajia kuin Kalliossakin. Olin tottunut siihen, että aina saa/ei tarvitse maksaa; Jokainen pummi saa röökin, kun minulla sellaista on.

Niinpä äsken kotimatkalla pummittiin jälleen ja "tottakai saat savukkeen, jos sätkät kelpaa". Hirveät arvostukset sain niskaan yhdestä sätkästä. "Ei täällä anneta röökiä ja pysähdytä antamaan tulta". Siis, mikä on Kalliossa mennyt vikaan?

Tiedän, että kämppien hinnat on noussut, ravintoloiden hinnat on noussut ja Karhunpuistoa vaalitaan, mutta mitä vittua?!? Missä on solidaarisuus röökinpummaajaa kohtaan? Missä on arvostus kulman gimmoja ja kundeja kohtaan? HÄH? TÄH!

Minä saan nyt turhaa arvostusta Relaxinissa tai jossain Hesarin baarissa. Kiitos turhasta arvostuksesta. Missä te Kallion tyypit olette?!?

keskiviikkona, syyskuuta 15, 2010

Luenko Pekka Himasta oikein?

Timo Harakka kirjoittaa tänään Salon seudun sanomien verkkosivuilla Jyrki Kataisesta ja Pekka Himasesta. Lyhyessä esittelyssä on myös Pekka Himasen kirjoittama raportti "Välittävä, kannustava ja luova Suomi" vuodelta 2004. Riittävän moni taidekriitikko tai muu filosofian maisteri on haukkunut teoksen lehtien palstoilla kuin riittävän monen baarin pöydässä. Epäilen, että osa ei ole lukenut teosta, vaan toistanut muita kuin Jyrki Katainen Himasta. Timo Harakka antaa hyvän syyn lukea raportti läpi; Se on vain 37-sivuinen raportti, joka väittää käyttävänsä lähes kolmesataa sivua lähteisiin. Kyseessä on kuitenkin typo.

37-sivuisen raportin lukeminen ei olekaan niin rasittavaa kuin Pekka Himasen muu kirjaformaatissa julkaistujen teosten lukeminen. Päätin siis tarttua tulevaisuusvaliokunnan tilaamaan teokseen ja lukea sen lävitse. Pekka Himanen avasi minun silmäni. Nyt tiedän, mistä se falskilta tuntuva, nykyinen, poliittinen fiilisjargon tulee.

Himasen raportissa esitetään, että Suomeen tulee saada arvojohtamista. Rakentamalla Suomi luovuuden, vapauden, kannustavuuden, yhteisöllisyyden, luottamuksen, visionaarisuuden, rohkeuden ja välittämisen arvoilla. Lisäämällä keittoon tasapainoisuuden ja mielekkyyden arvot, Suomi siirtyy uupumuksesta toivoon. Nykyään Toivo kirjoitetaan jo isolla t:llä. En ole kenenkään Toivo-nimisen henkilön kuullut paheksuvan asiaa, mutta enpä ole kuullut kenenkään olevan kovinkaan ylpeäkään siitä.

Himanen piirtää Manslowin kaavaan puetun pyramidin raporttiinsa. Arvot on rakennettu päällekkäin. Välittäminen ja luottamus ovat kirjoitettu isoimpaan ja pohjimmaisempaan kiveen. Huipulla on visionaarisuus ja rohkeus. Pyramidin vasemmalle puolelle on kirjoitettu tasapainoisuus ja mielekkyys. Ilman näitä pyramidi ei pysy pystyssä. Pyramidin oikealle puolelle on kirjoitettu ylös toivo (tässä versiossa vielä pienellä). Toivon alla lukee "innostus itsenäisyys vs. holhous", "arvostus kuuluminen vs. kateus", "turva vs. pelko" ja "uupumus".

Muutoksia tulee tehdä tai Suomi vajoaa uupumukseen, ja kuulemalla näistä arvoista jatkuvasti olen kuuroutunut jo niille. Himasen raportti kuitenkin kannattaisi lukea, jotta ymmärtää mistä Katainen puhuu mainitessaan kyseisiä arvoja jatkuvasti. Vaikka osa jargonista saattaa olla tuttua jo kauempaakin. Tuloerojen kritisoimista on pidetty kateutena. Tähän haluaisin kuitenkin huomauttaa, että Himasen vastakkainasettelu on toimiva ajatus. Kateus on nimenomaan arvostuksen ja kuulumisen vastakohtia. Tuloerojen kasvun pelätään johtavan lopulta isoihin kaupunginosalinnoituksiin, missä syrjäytyneet asuvat muurien ulkopuolella ja pieni määrä varakkaita ihmisiä asuu muurien sisäpuolella. Syrjäytyneet kilpailevat murusista, ja linnojen herrat ja emännät kilpailuttavat syrjäytyneitä saadakseen mahdollisimman paljon arvoa tuotettua oman elämänsä mielekkyyden eteen.

Dystooppinen visio herättää ajatuksen feodaaliajan yhteiskunnista, jossa valta ja arvostus olivat periytyviä ominaisuuksia. Juuri tällaisen yhteiskunnallisen ongelman poistamiseksi on rakennettu abstraktiota hyvinvointivaltiosta. En osaa sanoa, onko tämä Himasen pelkäämä tulevaisuus, ja onko häntä luettu aina väärin, vai luenko minä raporttia omien värittyneiden silmälasieni lävitse? Kannan vastuun ainoastaan tulkinnasta.

maanantaina, syyskuuta 13, 2010

Paleface: Helsinki-Shangri-la

Kaksi päivää Palefacen uuden levyn julkaisuun. Esimakuna levyn nimikkokappale Helsinki-Shangri-la on aika makee. Olisiko tästä kappaleesta uudeksi Working Classs Heroksi?

torstaina, syyskuuta 09, 2010

Lokki lähtee lentoon huomenna

"Miksi pukeudet aina mustaan?" Näillä sanoilla alkaa huomenna Alisa Nirmanin kirjoittama ja ohjaama versio Anton Tsehovin Lokista. Teatteri Poleemin syksyn pitkä esitetään Teatteri Arjen tiloissa, Todellisuuden tutkimuskeskuksen alakerrassa ja harvojen liikenneyhteyksien päässä. Tai no, 65A kulkee kivasti ja melkein jopa usein. Jos usein pidetään puolen tunnin välejä yhdeksän jälkeen illalla.

Kuusi viikkoa, seitsemän näyttelijää, kolme tuottajaa, yksi tekniikan ajaja, x > 8*2*3*6 kahvikuppia, satoja ellei jopa tuhansia kilometrejä reissausta, yli 50 liuskaa paperia sekä nälkää, janoa ja kuolemaa. Huomenna lokki päästetään omille siivilleen. Tänään on kenraali, jonka jälkeen ohjaaja voi enää tehdä hyvin vähän. Sitten se on vain meidän harteilla.

perjantaina, elokuuta 27, 2010

Huomenna blokataan Olkiluoto

Huomenna aktivistit ryhtyvät mahdollisesti laajamittaiseenkin ydinvoiman vastaiseen mielenosoitukseen. Helsingin sanomien uutisen mukaan poliisi odottaa noin satakuntaa henkeä paikalle. Arvio saattaa olla oikea tai väärä. Koska mielenosoituksen järjestäjiin liittyy monta tahoa, joista osa toimii itsenäisesti oman suunnitelmansa mukaan, voidaan olettaa, että arvio saattaa olla aivan hatusti heitetty. Aikaisempien mielenosoitusten osallistujien lukumäärä huomioonottaen arvio saattaa olla yläkanttiinkin. Ihmisiä on helpompi saada mielenosoituksiin lähelle kuin järjestää jopa matkoja.

Kuulumisia voi seurata Olkiluoto Blockade -blogista.

tiistaina, elokuuta 24, 2010

Kansan muisti testivaiheessa

Kuin seinän takaa löysin lupaavan nettiprojektin nimeltä KAMU eli Kansan muisti. Projekti on betavaiheessa, mutta vaikuttaa lupaavalta.

Projektin ilmeinen tarkoitus on toimia vallan vahtikoirana ja täyttää neljännen valtiomahdin tehtävän ja pitää kansa tietoisena kansanedustajien tekemisistä. Sivuille on kerätty kaikki kansanedustajat ja heidän tekemisiään seurataan hyvin tarkkaan. Ehkäpä jopa liiankin tarkkaan, koska tapa etsiä kansanedustajien äänestystuloksia löytyy samalla tavalla kuin Eduskunnan nettisivuilta, mutta äänestykset näkyvät huomattavasti helpommin. Myöskin kuvitettu puoli kansanedustajista kasvoineen ja äänestyspäätöksineen on jostain syystä helpompaa katsottavaa kuin Eduskunnan kuivakkaat pöytäkirjat.

Toinen hieno puoli on kansanedustajista tehdyt profiilit. Jokaisesta kansanedustajista näkee myös kuinka hyvin he käyttäytyvät puolueensa tavoin. Tätä nimitetään samanmielisyydeksi puolueen kanssa. Profiileissa näkyy myös kuinka paljon he ovat yhtä mieltä eduskunnassa tehtyjen päätösten kanssa. Turhempi tieto, vaikkakin olennainen, on kansanedustajien läsnäolo ja pidettyjen puheiden määrä. Tilastollisesti se saattaa antaa kuitenkin harhaanjohtavan kuvan. Viimeisten tutkimustietojen mukaan kansanedustaja saattaa pitää paljon puheita, ja olla silti aivan täysi mulkku.

tiistaina, heinäkuuta 13, 2010

Latma Tv:n hauska video

Tuoreessa voimassa oli juttu Youtubessa levitettävästä videosta, jossa vitsaillaan Gazan saarron läpi pyrkineiden kustannuksella. Itse video on kuulemma poistettu Youtubesta, mutta suomeksi tekstitetty versio on saatavilla.

Videota katsoessa hieman pyörittelee silmiään eikä tiedä miten suhtautua. Jos tekijät ovat halunneet parodisoida Palestiinalaisten jatkuvaa kamppailua Israelin jatkuvaa sortoa vastaan, he olisivat varmastikin löytäneet hauskempiakin vertauksia. Kaveri pisti levitykseen kerran hauskan linkin, jossa esitellään palestiinalaisten ja juutalaisten yhtäläisyyksiä hauskalla tavalla. Ei pitäisi tietenkään hymyillä näille hullunhauskoille yhtäläisyyksille, mutta jonkun hassun videonhan siitä saisi aikaiseksi. Haaste heitetty. Tehkääpäs tuosta diashow vaikka ja väsätkää siihen hauskat biitit päälle.


tiistaina, heinäkuuta 06, 2010

Turnausharjojen henkiset avut

Pokerin turnauspelaajien hienoimmat ominaisuudet ovat hyvät hermot, kärsivällisyys ja jokaisen turnauksen näkeminen vain osana pitkää jatkumoa. Valmistautumisen arvoa ei voi myöskään olla kiistämättä. Pitää olla hyvin levännyt ja syönyt.

Vaikka onlineturnauksia on tullut voitettua (jopa yli tuhannen pelaajan). Multiturnausten multipelaaminenkin onnistuu välillä kiitettävästi. Siitä huolimatta nämä ominaisuudet, jotka edellä mainitsin, ovat niin tärkeitä, että ne muodostaa oikeassa tilanteessa menestyvän turnausharjan ja huvikseen häviävän kortinarpojan välisen eron.

Tänäänkin on ollut hetkiä jolloin olen pelannut 3-4 turnausta yhtä aikaa. Yhdessä kärsivällisyyden loppuminen on johtanut huonoon pelaamiseen. Mikä on johtanut toisessa turnauksessa hermojen menettämiseen. Mikä on johtanut siihen, että ei näe turnauksia erillisinä suorituksina vaan kaikki ovat kuin osa yhtä ikuista peliä, jolloin herpaantuminen johtaa oikeastaan vain pelimerkkien luovuttamiseen eli pelistä luovuttamiseen. Pelistä luopuminen johtaa pelkoon. Pelko johtaa voiman pimeälle puolelle.

Useasti pelaajat huomaavat helposti heikkouksia toisten peleissä, mutta eivät omassaan, mikä taas on kehittymiselle tärkein taito. Pitää oikeasti ymmärtää, että se olen minä, jonka kärsivällisyys loppuu. Se olen minä, joka olen nukkunut huonosti. Se olen minä, jonka hermot menee, kun kerran käy huonosti. Joskus vedetään ohitse, joskus sitä vetää itse ohitse. Pitää osata nauraa sille, kun altavastaajana voittaa vahingossa. Pitää yrittää ymmärtää muita pelaajia, joille käy samoin. Ei välttämättä ole edes väärin olla hyvillään heidän puolestaan, jos he osuvat 3-outtisella sinua suoraan sydämeen. Sinä teet sitä välillä heillekin.

Samalla kun yritän opettaa teitä tekemään niin kuin minä sanon, eikä niin kuin minä teen, yritän samalla itse oppia kuuntelemaan itseäni.

Tänään on kärsinyt pelit hyvistä lähdöistä huolimatta. Mutta kyllä nämä hyvän puolelle vielä menee. Kunhan lueskelen näitä viisaita sanoja itselleni riittävän usein. En siis yritä väittää olevani pokerin tuleva maailmanmestari. Enkä halua pokerin Jari Sarasvuoksi. Haluan vain osoittaa itselleni sekä muille, että se on vain peliä.

Sota ratkaisuna

Viikonloppu meni tiukassa työnteossa. Siihen kuului myös Rauhanpuolustajien järjestämän Pax 10 -festivaalien juontoa. Tänään kaiken kivan ja kaiken raskaan jälkeen jäin ajattelemaan rauhaa. Ensiksi tuli mieleen Gandhin puheet tiestä ja rauhasta: "Ei ole tietä rauhaan. Rauha on tie." Sodan syytkin saattavat vaihdella monilla tavoin. Jonathan Gloverin kirjoittama Ihmisyys tuli mieleen päivän aikana. Gloverin kirja pyrki esittelemään syitä, miksi ihmiset ovat brutaaleja toisiaan kohtaan. Ehkä kyseessä saattaa olla simpansseillekin tuttu sota toisia heimoja kohtaan. Kansallisvaltioiden sisälläkin ihmisten solidaarisuus toisiaan kohtaan saattaa olla huomattavasti matalampaa kuin esimerkiksi valtion johtajien välillä. Sotatieteilijät saattavat käyttää välillä termiä matalan intensiteetin konflikti puhuessaan väkivallasta ja levottomuuksista valtioiden sisällä tai välillä silloin kun konflikin luonnehdinnaksi ei sovellu sota tai sisällissota.

Vaikka ihmisten tappaminen, kiduttaminen olisi kategoorisen imperatiivin valossa väärin, niin jonkinlaisesta utilitaarisesta näkökulmasta se saattaisi olla jopa oikein. Tämä on sitten vain ajatusleikki.

Liikansoitus lienee ongelma jossain määrin maapallon kantokykyä ajatellen. Sodat ja väkivalta lienevät jonkin sortin ratkaisu asiaan. Vaikka asiaan liittynee jännitteitä resurssien puutteesta. Tämä voitaisiin nähdä eräänlaisena sosiaalidarwinistena resurssiteoriana. Teoria toimii näin: erilaiset kansalliset projektit yrittävät hankkia vallan pääsyyn maapallon resursseista kuten luonnonvaroista tai tilasta. Projektit toimivat itsekkään machiavellimaisesti yrittäen käyttää mitä tahansa keinoja. Projektit alistavat heikompia ja alistuvat vahvempien tahtoon pyrkien kuitenkin ruoka(resurssi)kunnan huipulle.Moni syväekologinen ajattelija saattaa jopa toivottaa sodat tervetulleeksi. Tästä näkökulmasta rauhan tavoittelu tai rauha tienä vaikuttaa väsähtäneeltä ajatukselta. Elämä on taistelua ja (geenien) selviytymistä. Resurssien huvetessa konfliktien välttäminen tulevaisuudessa tulee todennäköisesti vaatimaan degrowth-ajattelun monipuolista levittäytymistä hegemoniseen asemaan tai sitten (mahdollisesti tahdonvastaista) ryhtymistä henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan muita ihmisiä kohtaan oman selviytymisen vuoksi. Toivon ensimmäisen ratkaisun voittavan taistelun hegemoniasta, mutta tulevaisuus on edelleen tekemistä vailla.

Tekisi mieli upota välillä syvemmällekin sodan filosofisiin ulottuvuuksiin, mutta myöhäiset illat, levottomat sielut ja rauhoittuvat vartalot haluavat tehdä välillä muutakin.