perjantaina, toukokuuta 09, 2008
Orangit biodieseliä vastaan
torstaina, toukokuuta 08, 2008
sunnuntaina, toukokuuta 04, 2008
Kaupungin vaarallisin supersankari
Kapteeni Jubilaatio teki paluun lähes vuoden tauon jälkeen. Euromayday 2008 kulkueessa hyviä bileitä ja rauhanomaisia viboja levittänyt, kaikkien juhlaväkisten sankari, Kapteeni Jubilaatio jouduttiin poistamaan paikalta. Todennäköisesti tämä oli liikaa virkavallalle:
perjantaina, toukokuuta 02, 2008
Ketonen & Myllyrinne - Tupakkalakko
torstaina, toukokuuta 01, 2008
Euromaydayta ja filmi poikki
Vappumarssi on jo alkanut, mutta täällähän minä kykin kotona ja odottelen, että Ihanainen tuosta tokenee. Itseltäkin meni filmi poikki loppuillasta. Se on todella viehättävää, kun aikuinen mies on syyntakeettomassa tilassa eikä pysty puolustelemaan tai perustelemaan tekosiaan. Viimeiset muistikuvat ovat tietokoneen äärellä tekemässä jotain - varmastikin jotain todella tärkeää. Enhän minä muuten avaisi tietokonetta? Aamulla piti varmistaa, etten ole vahingossa alkanut läiskimään nettipokeria. Tältä häpeältä sentään säästyin. Muutaman kerran olen kännissä pistänyt Cdpokerin tai Fulltiltin päälle ja ottanut takkiin niin, että tuntuu.
Pokeria tässä on tänäänkin pelailtu. Omaha on ollut lajina. Lähdin 80 sentillä huvikseen läiskimään ja poistuin pöydästä onnellisesti reilun viiden dollarin pelimerkkipinon kanssa. Aika hyvin puolessa tunnissa pelistä, josta en tajua mitään. Ei sitä peliä ilmeisesti tajua kukaan muukaan. Sain täyskäden flopista, mutta tajusin sen vasta riverillä:
Dealer: Your cards 9s 2c 9c Qd
Dealer: cludi11 calls $0.02
Dealer: rian14 calls $0.02
Dealer: Jagesta2 calls $0.02
Dealer: july75 calls $0.02
Dealer: elgrinta calls $0.02
Dealer: Huggybear47 calls $0.02
Dealer: Diegao79 calls $0.01
Dealer: AlVaVa checks
Dealer: Dealing Flop
2h Qs 2s
Dealer: Diegao79 checks
Dealer: AlVaVa checks
Dealer: cludi11 checks
Dealer: rian14 checks
Dealer: Jagesta2 bets $0.08
Dealer: july75 folds
Dealer: elgrinta folds
Dealer: Huggybear47 calls $0.08
Dealer: Diegao79 folds
Dealer: AlVaVa folds
Dealer: cludi11 calls $0.08
Dealer: rian14 folds
Dealer: Dealing Turn
2h Qs 2s 3d
Dealer: cludi11 bets $0.02
Dealer: Jagesta2 raises $0.08
Dealer: Huggybear47 folds
Dealer: cludi11 calls $0.06
Dealer: Dealing River
2h Qs 2s 3d Qc
Dealer: cludi11 goes All-in $0.44
Dealer: Jagesta2 calls $0.44
Dealer: Jagesta2 shows Full house
9s 2c 9c Qd
Dealer: Jagesta2 wins with Full house
2h 2c Qd Qs Qc $1.37
Dealer: Jagesta2 wins with Full house
2h 2c Qd Qs Qc $1.37
tiistaina, huhtikuuta 29, 2008
Vapun muistilista
Aattona Alko ja muut peruspalvelut sulkevat ovensa kello 18.00. Joten kannattaa varautua tähän, varsinkin jos on töissä. Tulee myös muistaa, että joillakin aloilla työehtosopimuksessa on klausaali, jonka mukaan työntekijä voidaan poistaa työpaikalta, jos tämä on päihtynyt.
Samaan aikaan alkaa sopivasta Narinkkatorilla Euromayday 2008. Poliittisesti motivoituneissa bileissä vaaditaan vapaata liikkuvuutta, ilmaista joukkoliikennettä sekä stoppia Stop töhryt -kampanjalle. Esiintymässä on Asa, Hosni, Jag, Julma-Henri, Liljan loisto, SuperJanne ja Tuomas Toivonen. Porukka lähtee liikkeelle kello 19.00. Pulloja ei saa heitellä ihmisten niskaan.
Poliisi ylireagoi tilanteessa ja ottaa kiinni 130 ihmistä poliisilain nojalla. Esplanadilla otetaan kiinni yksi miespuolinen henkilö, koska tämä pahoinpitelee jonkun toisen henkilön. Nettifoorumeilla käydään keskustelua. Jotkut tahot tulevat pitämään aivan normaalina sitä, että Euromaydayssa on huomattavasti korkeampi puuttumiskynnys kuin Esplanadilla.
Aamulla kun kaikki on krapulassa, mutta heränneet virkeänä, niin on aika lähteä Vappumarssille. Marssin osallistujat kokoontuvat kello 11 Rautatientorille ja sieltä suunnataan Hakaniemen torille. Paavo Lipponen kertoo paikan päällä, miksi Erkki Tuomiojasta ei saa tulla SDP:n puheenjohtajaa. Tuomiojan kampanjasivuilta taas löytyy hyviä syitä, miksi Tuomiojasta pitäisi tehdä SDP:n puheenjohtaja. Hyvis-Paavo eli Arhinmäki kertoo tilaisuudessa, mitä Vasemmistoliitto ajaa, arvostelee hallitusta ja erityisesti Kokoomusta ja Vihreitä. Vihreän kansanedustajan avustaja on paikan päällä kertomassa jollekin, että hallitus tekisi vieläkin paskempaa politiikkaa ilman vihreitä. Allekirjoittanut nyökkäilee ja muistelee Lipposen ykkös- ja kakkoshallitusta.
Tämän jälkeen on syytä suunnata Etelä-Suomen Vasemmistonuorten kanssa Vappusaunaan. Tänä vuonna sauna pidetään perinteisesti ja kiltisti poliisien kesäkodilla Lauttasaaressa kello 15 lähtien. Illalla myöhään on juonet juonittu, vaput vietetty, pullot tyhjennetty ja kainalot täytetty, ja on aika suunnata kotiin.
Olkaa ihmisiksi. Kunnioittakaa toisten oikeutta määrätä omasta ruumistaan. Pitäkää huoli ystävistänne ja huolehtikaa itsestänne. Katsokaa, että kukaan ei vahingoitu. Päihteet sekä sosiaalinen paine saattavat saada ihmiset tekemään asioita, joita he eivät normaalisti tekisi. Muistakaa, että joskus se on viina, joka puhuu. Jos sinusta tuntuu, että sinua on loukattu, niin mieti, mitä Jeesus tekisi. Alko aukeaa perjantaina normaalisti kello yhdeksän.
Puhutaan jopea
maanantaina, huhtikuuta 28, 2008
Taistelu vapusta
Maksuttomalla joukkoliikenteelläkin on hintalappu. Se on 115 miljoonaa euroa eli se, mikä kerätään lippu- ja tarkastusmaksuina.
lauantaina, huhtikuuta 26, 2008
Netti toimii
Tämä, linkki, yhteys, mikä vain, on nektaria huulilla. Se on nektaria huulten vieressä. Se on hunaja hiuksilleni. Se on maito kahviini. Se on vyö housuihini. Se on musiikkia korvilleni. Se on kanala Ellulle. Se on kaikkea, mitä olen aina kuvitellut, ja vielä vähän enemmän. Älä enää koskaan jätä minua.
keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008
Viidenneksi kovin
Viime maanantaina kävin sitten osallistumassa ensimmäiseen SM-pokeriturnaukseen. Mitalisijat jäivät saimatta, mutta pääsin pistesijoille. Olen siis virallisesti Suomen viidenneksi kovin korttia läiskivä baarimestari. Ensi vuonna sitten napataan pokaali. Pistesijasta oli kuitenkin hyötyä ja sain sponsorin logoilla varustetun nahkaisen pokerisalkun muovikorteilla ja pelimerkeillä.
maanantaina, huhtikuuta 21, 2008
Korkeasaaresta eläinhoitola
sunnuntaina, huhtikuuta 20, 2008
Welcome to Jagestania
http://jagestania.myminicity.com/
Terminaattori tulee takaisin
Terminator: The Sarah Connor Chronicles tuo koneet takaisin ruutuihin. Televisiosarja sijoittuu jonnekin elokuvien Tuomiopäivä (osa 2) ja The rise of the machines (osa 3) väliin. Tv-sarjan jälkeen tarjoillaan yleisölle uusi kolmiosainen elokuvasarja, jonka olisi tarkoitus käsitellä varsinaista sotaa. Uudesta trilogiasta joko tulee täysi floppi. Ei tietenkään taloudellisesti vaan kuten Tähtien sodan uudelle trilogialle kävi. Kolmas osa pelastaa kaksi ensimmäistä, mutta päättyy kamalaan anti-kliimaksiin. Tämä on tietenkin ennustus. Hyviksi aavistellut leffat (Quentin Tarantinon Deathproof) päätyvät välillä olemaan jotain television nostalgiasarjaa muistuttavia, kun taas joskus huonoksi oletetut päätyvät tulevien klassikoiden joukkoon (Brian Singerin Usual Suspects).
Televisiosarja esittelee kuitenkin uuden Sarah Connorin, joka ei elokuvien tapaan olekaan täysin skitsofreeniseltä vaikuttava vainoharhatapaus, vaan oikein järkevästi ajatteleva futismamma, joka yrittää selvitä poikansa, John Connorin, kasvatuksesta hyvin. Alkuperäinen idea, että hän kouluttaa pojastaan tulevan vallankumoussankarin on kirjoitettu sarjaan mukaan, mutta muuten äiti jää täysskitso Linda Hamiltonista jälkeen komeetan kierron verran.
Sarjaan voi tutustua vaikka Videosticin kautta.
lauantaina, huhtikuuta 19, 2008
Me pystytään siihen
perjantaina, huhtikuuta 18, 2008
Kunnallisvaaliohjelmaa väsäämään
Vasureiden vaaliohjelmasta puuttuu kuitenkin muutamia tärkeitä, ja ehkä jopa unohdettuja poliittisia teemoja, kuten autoton keskusta, autonominen sosiaalikeskus ja stop stop töhryille -kampanjat. Näitä voisin yrittää saada mukaan ohjelmaan ja toivoa, että paikalle saapuneet osastojen edustajat lämpenevät näille Vasemmistonuorille tutuilla teemoille. Joukkoliikenteen tukeen halutaan panostaa ohjelmassa ja jopa ehdotetaan niinkin radikaalia ajatusta kuin, että voitaisiin ehkä harkita maksutonta joukkoliikennettä. Sehän tulee olla tavoitteena. Kuulostaa aika hiljaiselta vaatimukselta, jos pidetään yllä ajatusta, että meidän ohjelman mukaan voimme harkita sellaista vaihtoehtoa, jos sellainen nyt sattuu tulemaan esille. Laimea muotoilu, vaikkakin sekin on parempi kuin esimerkiksi jatkuva joukkoliikenteen lippujen hintojen nousu tai sen kannattaminen.
Muutama hyvältä kuulostava, mutta merkityksetön lause on syytä poistaa ohjelmasta. En tiedä, mikä puolue voi kampanjoida sellaisella lauseella kuin, että pitäisi kehittää uusia tapoja tukea yhteisöllistä asumista. Jos sillä tarkoitetaan sitä, että kommuuniasuminen on jees, niin mitä sitten? Esteet ovat lähinnä byrokraattista nilkkeilyä, kuten sellainen tapaus, joissa eri sukupuolta asuvat ei-parit joutuvat Kelalle todistamaan, että eivät ole suhteessa. Mutta, että kehittää uusia tapoja tukea. Eihän se tarkoita mitään. Tai sitten en ole vain niin puoluetoiminnassa mukana, että ymmärtäisin tuota jargonia.
torstaina, huhtikuuta 17, 2008
Eternal Sunshine
keskiviikkona, huhtikuuta 16, 2008
Kunnallisvaalifiilistelyä Karhunpojassa
Minulla on tosin Kiilan järjestäytymiskokous tuohon aikaan, joten olen itse myöhässä - kuten asiaan kuuluu. Oma arvioitu saapumisaikani on siinä kahdeksan hujakoilla, joten minun takia ei töistä/koulusta/työkkäristä tarvitse suoraan livahtaa tuonne hämyisään piilopaikkaamme.
Karhunpojan erikoisuuksia on uskomattoman halvalla myytävät belgialaiset luostarioluet. Leffen tumma ja vaalea versio maksaa 4,5 euroa. Tähän voi verrata mitä tahansa muuta paikkaa, jossa normaalisti kyseinen tuote kustantaa sellaiset 6-7 euroa. Kerrankin ravintolassa voi nauttia hyvistä oluista herkullisen edulliseen hintaan.
Kiilasta jos muutama seikka nyt pitää mainita, niin tämän vuoden projekteja ovat sarjakuva-albumit, keväällä uudestaan käynnistyneet Kiilaklubit, Persona non grata -näyttely syksyllä (ehkä), Aimo keskuudessa konsertin järjestäminen vuonna 2009 sekä 75-vuotisjuhlien järjestely vuodelle 2011.´
Näissä jännittävissä tunnelmissa jatketaan Subcomandante Marcosin hahmon työstöä.
tiistaina, huhtikuuta 15, 2008
Iloista veronmaksua
Veronmaksajilla pitää olla muitakin edustajia, kuin sellaiset firmat, jotka ajavat ainoastaan veroalennuksia. Sitä varten on olemassa omat uusliberalistiset puolueensa. Heikki Patomäki on toisaalla epäillyt, että kaikki puolueet ovat tavalla tai toisella ajautuneet uusliberalistisen ajattelun taakse.
Tämän hetkistä toimintaa on pieneksi järjestöksi aika paljon. Sosiaalifoorumiprosessiin osallistumisen lisäksi tarjolla on iloista logokilpailua ja iloisia jäsentapaamisia. Yhdistyksen suurin projekti tänä vuonna tulee uskoakseni olemaan oma julkaisutoiminta. Suunnitelmassa on verokirjan tekeminen. Sen toimittajiksi on nykyisten tietojen mukaan tulossa hallituksen jäsen Esa Suominen sekä firman pääsihteeri Juha Säijälä. Rahoitustakin olisi tulossa Työväen sivistysliitolta (TSL).
Uusi kiilalainen blogi
lauantaina, huhtikuuta 12, 2008
Sinne meni se vapaa-aika
perjantaina, huhtikuuta 11, 2008
Perusjuttuja
Idea on loistava. Logiikka on loistava. Tahtoisin jatkaa tätä myös nationalismista. Nationalismia ei ole käännetty suoraan suomeksi, vaan käännökseksi kelvatkoon kansallisuusaate. Nämä molemmat kääntyvät uudessa kielessämme perusismiksi ja perusaatteeksi. Näitä aatteita kannatetaan Ahvenanmaalla, Suomessa, Kosovossa sekä Serbiassa. Perusaatteet tutuiksi.
Puolueista muutamat joutuvat vaihtamaan nimeä. Kansallisen kokoomuksen tulee vaihtaa nimensä, mutta miksi? Perusteellinen kokoomus? Peruskokoomus? Koska yhdellä puolueella on jo perusnimitys käytössä, tulee se vaihtaa alkuperäiseen, eli Perussuomalaiset muuttaa nimensä Kansalaissuomalaisiksi. Näen jo miten tämä idea otetaan vastaan.
Blogistaniassa ja blogosfäärissa mielipiteitä ja asiantuntemustaan jakavat kansalaisjournalistit joutuvat tulevaisuudessa tyytymään perusjournalismin harjoittamiseen. Välineenä he joutuvat käyttämään kansalaismedian sijasta perusmediaa. Tästä ammatikseen kirjoittavat tulevat olemaan innoissaan.
Kaikenlaiset kansalaisvelvollisuudet muuttuvat perusvelvollisuuksiksi. Äänestämisestä, sotimisesta, kirkkojen polttamisesta ja Mannerheimille kumartelusta tulee aivan tavallisia perusvelvollisuuksia, joiden tekemiseen joutuvat osallistumaan kaikki sukupuolesta, iästä ja sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta. Tästä aiheesta parhaimman asiantuntemuksen tarjoava Kansallismieliset keskustelusivut muuttaa nimensä Perusmielisiksi keskustelusivuiksi. Samoin kaikki kansalaisfoorumit ovat tästä lähtien perusfoorumeita.
Kuten Perussuomalaisten kohdalla todettiin, niin perussanat on kuitenkin käännettävä kansalaissanoiksi. Peruskoulu muuttuukin kansalaiskouluksi. Perusopinnot muuttuvat kansalaisopinnoiksi. Ja sokerina pohjalla, Rolling Stonesin peruskeikkasetti muuttuu kansalaiskeikkasetiksi. Joten tämä orkesteri on syytä kutsua sitten paikalle kun vietämme perusjuhlapäiväämme 6.12. Silloin sopisi myös laulaa perustustenvälistä.
torstaina, huhtikuuta 10, 2008
"Kyllä" on poliittinen kannanotto
Sitä pidetään poliittisena, että vastustetaan olympialaisten järjestämistä Kiinassa sen takia, että kyseisen autoritaarisuuden ja väkivallan mallimaa simputtaa työläisiään eikä noin kymmenen prosentin talouskasvullaan kykene ruokkimaan väestöään. Vapaa ammattiyhdistystoiminta tuossa , itseään kommunistiseksi nimittävässä, maassa on käytännössä mahdotonta. Sellaiseen toimintaan ryhtyminen vie todennäköisesti vankilaan. Ja sitten on vielä se Tiibet.
Olympialaisiin ei haluta sekoitettavan politiikkaa. Mikä tahansa vastustaminen on sellaista. Ajatellaanpa asiaa toisin. Se on poliittista toimintaa antaa hyväksyntä sorrolle. Kansainvälinen Olympiakomitea haluaa viedä kisat Kiinaan kaikista sen vioistaan huolimatta. Se on poliittinen kannanotto. Mutta sitä ei haluta nähdä sellaisena.
Miljardibisneksenä pyörivät olympialaiset on poliittisesti mitä järkevintä järjestää juuri Kiinassa. Sieltä tapahtumaa sponsoroivat firmat saavat voittonsa ja kilpailuetunsa. Sieltä he löytävät myös uusia markkina-alueita. Eikä tarvitse vaivata itseään turhilla ympäristö- tai ay-säädöksillä.
Summa summarum: Olympialaisten järjestäminen tai järjestämättä jättäminen on poliittinen teko.
tiistaina, huhtikuuta 08, 2008
Lakotahin valtiota perustamaan
Tässä on ripaus sellaista kevytaktivismia. Levitetään tietoa ikävistä asioista ja tarjotaan mahdollisuus laittaa nimensä jonkin julistuksen alle. Tällä adressilla ei välttämättä Lakotahin valtiota perusteta. Lisätietoja aiheen tiimoilta löytyy Ville Ropposen kirjoittamasta artikkelista Voimasta.
maanantaina, huhtikuuta 07, 2008
Ulkoministerillä pitää olla blogi
Tuomiojan ja Stubbin blogeista on kuitenkin huomattava, että niissä on erojakin (aatteellisistakin syistä). Tuomiojan älykkäät ja pohdiskelevat tekstit kestävät aikaa huomattavasti pitempään kuin Stubbin "hyvä meininki ja tiukkaa kokoustamista -tyyppiset missä olin kello 12.15 "-postaukset. Tuomioja tarttuu helposti ajankohtaisiin teemoihin ja käsittelee kirjoituksissaan politiikkaa vaihtoehtojen kautta. Tuomioja, jopa poliitikolle epätavallisesti, jättää itsensä korottamisen suosiolla reunahuomautuksiksi. Stubb taas kertoo orjallisesti, missä ja kenen kanssa hän istuu, mutta ei pahemmin väläyttele kuin ylisanoilla joitain hienoja suorituksia, jotka jäävät epäselviksi. Viimeisimpiä Stubbin postauksia lukemalla tulee mieleen, että kyllä hänellä näyttää kiireitä olevan, mutta linjattomuus korostuu; Stubb ajaa "suomalaisten etuja ja parantaa kaikkien maailmaa", mutta hän ei kykene ilmaisemaan tätä mitenkään selkeästi. Linjattomuudesta tässä ei kuitenkaan liene loppujen lopuksi kyse, koska Stubb varmasti tekee jotain näissä kokouksissa, ja tapaamisissa, ja sun muissa kissanristiäisissä.
Kuitenkin on ihailtava sitä, että molemmat uskaltavat esitellä ajatuksiaan julkisesti blogiensa kautta. Stubb on ehkä tässä suhteessa jopa rohkeampi, koska hän uskaltaa pitää avoimesti kommentointimahdollisuudet auki. Tuomiojalla ei ole tämmöiseen ollut rohkeutta. Liekö tässä pelko suomi24.fi -tyyppisten verkkokeskusteluiden trollauksesta? Kompromissinahan toimisi ihan se, että kommentit julkaistaan vasta tarkistamisen jälkeen. Tämä toimii niin Tapio Laakson kuin Helsingin sanomienkin toimituksessa. Jyrki J. Kasvi taas ei ole edes jaksanut suodattaa materiaalia, vaan on ottanut kaiken vastaan juuri sellaisena kuin se tulee.
sunnuntaina, huhtikuuta 06, 2008
keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2008
Viimeinen viesti
Ikävää tietenkin, että Kanerva joutui saamaan tiedon Kokoomuksen verkkosivuilta. Huomattavasti soveliaampaa olisi ollut, että erosta olisi ilmoitettu tekstiviestillä.
"Moro. Tota, sä voit mennä koskettelemaan itseäsi yökerhoon. Otetaan uusi jännä ulkoministeri. Kukahan se voisi olla? Jykä."
sunnuntaina, maaliskuuta 30, 2008
Kansan uutisia levitetään eniten
Nykypäivä, 876 500
Suomenmaa, 946 000
Uutispäivä Demari, 1 679 000
Vihreä Lanka, 67 200
Kerrottakoon kuitenkin, että levikkitiedot puuttuvat taulukosta viime vuodelta. Kansan uutisten levikki on pyörinyt 35 000 ja 25 000 välillä. Nykypäivä on osoittanut jatkuvaa kasvua, jos ei lasketa mukaan vuosia 2000, 2002 ja 2003. Kymmenen vuoden aikana lehtiä on noussut levikiltään reilusta 10 000 kappaleesta reiluun 20 000 kappaleeseen. Vihreän langan levikki on noussut vastaavana aikana noin tuhannella, nykyisen levikin ollessa noin 4000 kappaletta.
Viikon kysymys Matti Vanhasen ideologiasta
Tämän viikon kysymys käsittelee Matti Vanhasen ideologiaa. Matti Vanhanen on Keskustapuolueen puheenjohtaja. Sama puolue on liittoutunut Eu:ssa liberaalien(sic) kanssa. Toisaalta puolue on helppo sijoittaa kotimaisella kentällä sekä konservatiiveihin sekä joskus myös liberaaleihin. Nyt kysellään, että miten te sijoittaisitte Matti Vanhasen poliittiselle kartalle. Koska ismit ovat kaikenkaikkiaan varsin rajoittavia, tarjoan useamman vastausvaihtoehdon, sekä myöskin miellyttävät wikipedia linkit ismeihin.
Siis: Matti Vanhasen ideologia on
a) Fasismi
b) Liberalismi
c) Sosialismi
d) Kommunismi
e) Parlamentarismi
f) Anarkismi
g) Marxismi
h) Konservatismi
i) Nationalismi
j) Kristillisdemokratia
k) Sosialidemokratia
l) Sionismi
m) Libertarismi
n) Kansallissosialismi
o) Stalinismi
p) Islamismi
q) Demokratia
s) Sosiaaliliberalismi
t) Uusliberalismi
Siitä vaan valitsemaan.
lauantaina, maaliskuuta 29, 2008
Vanhasen julkinen keskustelu
- Älä koske siihen nappulaan
- Ai, tähän vai
(kuva katoaa, ehkäpä jokin mielenkiintoisen näköinen sienipilvi).
Muutaman epävirallisen keskustelun ja yksityisen ajatuksen jälkeen, olen päätynyt siihen väjäämättömään lopputulokseen, että Vanhanen on mahdollisesti pahempi uhka "suomalaiselle demokratialle" kuin naapurimaan "itäinen demokratia".
Toimiessaan lehtimiehenä jossain Nurmijärven paikallisessa puffilehdessä, jossa kirjoitetaan kivoja arvioita paikallisista yrityksistä, Vanhanen sekaantui jo politiikkaan. Hän oli neuvotellut kunnan kanssa, että heidän lehtensä saa lautakuntien esityslistat etukäteen nähtäväksi, jos ei kirjoita niistä. Lautakuntien esityslistat ovat muutenkin julkista tavaraa, mutta ilmeisesti Vanhanen oletti kuitenkin neuvotelleensa jonkin merkittävän sisäpiirin tietolähteen itselleen.
Pääministerikaudellaan hän on sitten kieltänyt ministereitä ja muita asianosaisia kertomasta tai kommentoimasta mitään keskeneräisiä asioita. Puheita on ollut myös siitä, että tehtyjä päätöksiä ei enää avattaisi. Tähän väliin jää erittäin pieni ikkuna julkisen keskustelun käymiseksi, mikä on ilmeisesti Vanhaselle riittävä. Vääräleukainen arvioni on, että julkista keskustelua saa käydä julkisen vallan toiminnasta torstaisin kello 14-16. Sen jälkeen pulinat pois ja päätökset toimeen.
Huvittavasti hallituskausi alkoikin kun ministerit ryhtyivät jääväämään itseään Sipoon ja Helsingin välisestä rajojen muutoksesta. Perusteluna oli se, että he olivat julkisesti ottaneet kantaa asiaan ennen vaaleja. Milläköhän perusteilla vaaleja oikein käydään. Saako ehdokkaat puhua vain semmoisista asioista, joihin heillä ei ole kantaa? Toivottavasti ei. Olisi jotenkin moraalispoliittisesti viehättävää, että kaikenlaisilla ehdokkailla olisi jokin kanta asiaan kuin asiaan, vaikka pelkkä mutu, kuin se, että kaikenlaisia kannanottoja välteltäisiin, koska jälkimmäisessä skenaariossa se kansalaisvelvollisuus (äänestäminen) jouduttaisiin toteuttamaan solmion vaihdon vilkkaudella ja mekon värityksen perusteella.
Tämän kirjoituksen alussa ollut viittaus liittyi (jos ette jaksanneet seurata linkkiä) siihen, kuinka Vanhanen viime torstaina moitti mediaa siitä, että he (toimittajat) korostavat huono-osaisuutta eikä sitä, että miten hyvin osalla ihmisistä menee. Yhteiskunnallista keskustelua pitäisi käydä näemmä hyvässä hengessä siitä, että kellä pyyhkii parhaiten eikä esimerkiksi siitä, että miten minimitukien varassa olevat ihmiset joutuvat taistelemaan päivittäin kafkamaista painajaista vastaan tai kuinka asunnottomille ei vain löydy asuntoja vapailta markkinoilta.
Kumpi näkökulma motivoi teitä enemmän politiikkaan?
perjantaina, maaliskuuta 28, 2008
Kiilaklubien kevätstartti
Mitä: Kiilaklubi
Missä: Club Libertessä (Kolmas linja 34.)
Milloin: 8.4.2008 kello 21. (lipunmyynti alkaa kello 20)
Mitä maksaa: 5 euroa
Kiilaklubi starttaa keväällä 2008 ravintola Libertéssa. Keväällä tarjoillaan kolme klubi-iltaa poikkitaiteellisessa hengessä. Hyvien kokemusten jälkeen Kiilaklubit pyrkivät vakiinnuttamaan asemansa taiteellisena foorumina, jonka esikuvat löytyvät englannista. Jokaisen klubin aikana tarjoillaan erikoisen musiikin lisäksi elokuvaa, teatteria, puhuttua sanaa sekä mahdollisesti jopa lavastustaidetta.
Ensimmäinen klubi järjestetään 8.4. Club Libertessä kello 21 lähtien. Musiikista vastaa kantri- ja folkmuusikko Artturi Ketola. Elokuvana näytetään lyhytelokuva Ateria, joka sai kolmannen sijan Vasaemmistonuorten järjestämässä Jonkun toisen ongelma –elokuvakilpailussa. Elokuvan on tuottanut Tampereen kaupungin nuorisopajan ryhmä. Puhutulla sanalla briljeeraa kansainvälistä tunnustusta saanut Kalle Niinikangas. Illan viimeistelee funkkia ja rokkia iloisesti yhdistelevä runsaasti undergroundissa julkisuutta saanut Try it again Sam. Teatteri Poleemi esiintyy välissä aina kun huvittaa.
Kevään seuraava klubi järjestetään 6.5. samassa osoitteessa. Esiintyjistä ja teemoista ilmoitetaan myöhemmin.
Lisätiedot:
Jaakko Vasankari


Jage.vasankari@gmail.com
Kalle Niinikangas


Kalle.niinikangas@gmail.com
torstaina, maaliskuuta 27, 2008
Murolaiset WinClubin kimpussa
Ekalta sivulta löytyy nätti tarina siitä, kuinka ruletin voi voittaa. Olen sen verran pelannut uhkapelejä ja tunnen teoriaa, että en myisi tätä edes vihamiehelleni, ellei hän vain tykkää heitellä rahaa ihmisten päälle:
"Tää juttu toimii niin, että laitat tietyn summan rahaa organisaatiolle, jossa toimii ns. "agentteja". Nämä agentit sitten pelaavat kerrytetyllä rahavarannolla ison panoksen netti-rulettia siten, että sijoittavat pienen summan mustalle. Jos häviävät, niin he tuplaavat panoksen ja toistavat tätä logiikkaa kunnes voittavat.
Koska pelikassa on niin iso, kun rahat ovat kerätty yhteen niin häviötä ei yksinkertaisesti voi tulla, vaan kaikki mukanaolijat saavat sijoituksensa takaisin joka kuukausi noin 1.7 -kertaisena. Tuosta menee vielä 2.5% maksu noiden agenttien vaivannäöstä.
Itse sijoitin 2500EUR kaksi vuotta sitten ja aluksi tuli vähän vähemmän (n. 1.3 * kuussa). Mutta sitten kassa kasvoi yli 10KEUR ja nykyään vaan istun terassilla ja silloin tällöin tarkistan kännykällä netistä, että kuinka paljon taas tänään tulikaan ansaituksi. "
tiistaina, maaliskuuta 25, 2008
500. postaus
Vasemmistonuorten foorumilta löytyi tänään linkki Rick Falkvingen kirjoitukseen Why is US collapsing. Falkvinge on Ruotsin piraattipuolueen puheenjohtaja, joka aavistelee kirjoituksessaan Yhdysvaltojen kaatumista. Syynä on Yhdysvaltojen uskomaton kyky lainata mielettömästi rahaa ilman tunnetta, että lainat pitäisi maksaa takaisin. Patenttijärjestelmä on ollut Falkvingen mukaan yksi niistä keinoista, joilla on yritetty pitää talouden rattaat pyörimässä sen jälkeen, kun Yhdysvallat hävisi automarkkinat Japanille.
Äpäräteatterin tuottama Neljäs maailmansota saa ensi-iltansa vajaan kahden kuukauden päästä, eikä ainakaan täällä päässä tunnu minkäänlaista paniikkia. Treenit käyvät väsyttäviksi välillä. Tämä johtunee siitä, että minä olen ainoa, joka tekee työkseen muutakin kuin teatteria. Olisi nimittäin ne päivä- ja iltatyöt tehtävänä. Muut sitten käyvät apurahoilla ja muilla freelancer-tuloilllaan treeneissä iloisina ja hyvin, hyvin levänneinä. Minä sitten kömmin kymmenen torkkuhälytyksen jälkeen näyttämään väsyneeltä. Eikä työtä helpota yhtään se, että näytelmä perustuu pääosin Subcomandante Marcosin teksteihin ja minäpä tietenkin näyttelen tuota roolia.
Tämäkin viikko pitäisi hoitaa muutamia muitakin tuotannollisia asioita. Vääntää uutta verokorttia ettei tule mätkyjä ensi vuonna. Pistää tiedotetta Kiilaklubeista ja värkkäillä niitä eteenpäin. Kaiken kruunaa vielä Kiilan vuosikokous viikonloppuna, joka on vielä viimeistelyä vaille valmis (kaikki kalvot vain puuttuu talousarvion lisäksi). Torstaille tulee vielä treenien lisäksi Korkeasaaren johtokunnan kokous ja illalla Heidi Finnilän ohjaamaa ja Leea Klemolan kirjoittamaa Jessika - Vapaana syntynyt - näytöstä, jonne pitäisi päästä. Lavalla vilahtaa tuttuina ainakin Kim Kreus, Pekka Mattila ja Marko Lindholm.
sunnuntaina, maaliskuuta 23, 2008
Rauhanaktivisteja pidätetty Brysselissä
Toiminnan taustalla on aktivistien löytämä Haagin kansainvälisen tuomioistuimen julistus sekä Nurnbergin oikeudenkäynti. Haagissa julistettiin vuonna 1996, että ydinaseilla uhkaaminen tai niiden käyttäminen on kansainvälisen oikeuden rikoksia. Nurnberg taas velvoittaa kaikkia, jotka tietävät sotarikosten valmistelusta ovat velvollisia estämään toimet. Belgian ollessa yksi ydinasevalloista ovat rauhanaktivistit Euroopassa pyrkineet ottamaan selvää mahdollisista aikeista käyttää ydinaseita.
Riia Collianderin puhelinhaastattelu Ylellä
Yle: Suomalaisia pidätettin Nato-mielenosoituksessa Brysselissä
Yle video: Poliisi ottaa kiinni Nato-mielenosoittajia Brysselissä (Huomatkaa sympaattinen mummo neulekeppien ja pappa sateenvarjon kanssa videon lopussa)
Juhani Lohikoski: Sananvapauden rajat
Hs: Suomalaisaktivisti: Istutaan pidätysbussissa kädet sievästi nippusiteissä
Hs: Suomalaiset mielenosoittajat vapautettu Brysselissä
AKL: Noin 20 suomalaista kiinniotettu Naton päämajalla Brysselissä
AKL: Suomalaiset kiinniotetut vapautetaan tänä iltana - poliisiväkivalta järkyttänyt rauhanaktivisteja Brysselissä
Mirka Muukkonen: Hei meitä Natotetaan
lauantaina, maaliskuuta 22, 2008
Supermarket domino
perjantaina, maaliskuuta 21, 2008
Afganistanin unikontuotanto
Muistakaa merkata kulttuuriblogeja suosikeiksi blogilistalla. Itse olen pistänyt joka päivä muutaman. Ei niitä jaksa kuitenkaan näpytellä montaa tuntia.
torstaina, maaliskuuta 20, 2008
Ehdokashan hänestä tuli
Muutama tuttu on myös nimetty ehdokkaaksi. Tänään mennään sitten Karhunpoikaan juonimaan, miten saataisiin hieman lisää anarkiaa tuonne valtuustoon. Teemat tulevat todennäköisesti olemaan joitain perinteisiä oikeutta toimeentuloon -tyyppisiä teemoja sekä jonkinlaista väistämättömiltä näyttäviltä ekokatastrofeilta suojautumista. Sanalla sanoen punaisen ja vihreän yhdistelmää. Ehkäpä ripaus mustaa romantiikkaakin sopisi juonen jutuksi.
Yhden ehdokkaan kanssa olisi pyöritelty julkisen tilan teemaa.
Lapsipornon vastustajat vs. sananvapauden puolustajat
Piti koota tällä viikolla kaikki argumentit yhteen. Työ oli kohtuullisen turhaa, koska Effi on koonnut ns. FAQ-listan (usein kysytyt kysymykset). Argumentit on hyvin koottuna. Kaiken lisäksi Effin toimittaja on tehnyt listan dialogiseen muotoon, jossa kumotaan kaikki sensuurin kannattajien argumentit, jotka on kumottavissa.
Valitettavasti seuraavat eduskuntavaalit on 2011. Siihen asti sananvapausaktivistit voivat vain vedota hallitukseen ja eduskuntaan. Tai sitten mennä ihan ranskalaisiksi - ja polttaa koko talon.
keskiviikkona, maaliskuuta 19, 2008
Culture strikes back
Kapallinen kirsikoita ehdottaa kulttuuriblogien tilaamista blogilistan kautta:
KYLTTYYRIN VASTAISKU!Mitä on se kulttuuri! Ota selvää.
>> Tilaa kulttuuriblogeja Blogilistalta. <<
>> Valitse kulttuuriblogeja suosikiksi Blogispotissa. <<
Se on kulttuuriteko.
[Kopsaa tämä viesti omaan blogiisi, levitä sanaa ja tee tilaamalla tilaa kulttuurille.]
Linkkejä uusiksi
Muuttaneita blogeja:
Mikko Saulin blogi Edistyksen voima on siirtynyt Wordpressille. Saman kaverin mielipidekirjoitus uusliberalismista pääsi viime sunnuntaina Hesarin sunnuntailiitteen debatiksi. Kaverin blogissa muutama tyyppi käy kovaa vääntöä uusliberalismin puolesta.
"Tässä baarissa haluaisin olla" sisältää ravintola-arvosteluita lähinnä tissuttelijoiden näkökulmasta. Erityistä plussaa saa runollisesta, lähdes taidekritiikkiä lähentelevästä, ilmaisutavasta.
Todella suosittu ja todella raflaavaa tekstiä suoltava Eka bini on lopettanut, mutta ei hätää. Uusi alusta on pystyssä: Iso stobe.
Uusia blogeja on läiskitty listalle seuraavia:
Very Damaged life - Jukka Damagen (Vuorion) tsekoilua.
Skrubu - Viime aikoina nettisensuurista ja Hesarin blogijutusta naljailua.
Saila Ruuth - Vasemmistoliiton pikku soturi ja jokapaikanhöylä. Ollut vähän hiljainen, mutta eiköhän se siitä.
Lipsanen ja Ruso - pari sinivihreää kaveria juhlii kapitalismia ja yrittää siinä sivussa tehdä jotain ympäristökonservoinnin hyväksi.
Kemppinen - Oikeustieteilijä käy tällä hetkellä läpi silmiinsä liittyviä asioita. Muutoin hän käsittelee tekijänoikeutta ja historiaa.
Kari Haakana - Mediaa ja tekniikkaa. Aloin aluksi seuraamaan sitä piratismi-, sananvapaus- ja tekijänoikeuskeskustelun takia.
Jaakko Alavuotunki - Tämä on periaatteessa vaalisivut, mutta seuraillaan silti. Toivottavasti jäbä vetää Oulussa valtuustoon, niin ei tarvitse lopettaa sitten sivuja.
Kuolleet blogit (viimeksi päivitetty yli puoli vuotta sitten) : Perkele - sanoja Suomesta, Lotta Kortteisen taistelu, Kulttuurikapakka, Aura Tamminen, Julkinen tila (nyyh), Janne Länsipuro, Vahtikoira, vasemmistokriittinen Vastarinta - vastarinta, Riku Eskelinen, Pekka Buttler, Joonas Korhonen,
Jos kuolleet blogit ovat siirtyneet jonnekin tai ne aktivoituvat, niin ilmoitelkaa. Päivitellään taas kun jaksetaan. Nyt pitäisi ehtiä taas harjoittelemaan Neljättä maailmansotaa.
tiistaina, maaliskuuta 18, 2008
Ritari ässän paluu
maanantaina, maaliskuuta 17, 2008
Ketonen & Myllyrinne - Setämies
ps. Jos annat persettä, niin mä ostan sun taulun tonne Eduskunnan käytävälle. Jos annat hyvin, niin pääset juontamaan noita MM-kisojen palkintojen jakoa.
torstaina, maaliskuuta 13, 2008
Etninen profilointi Suomessa
Ongelmana lienee siis pistokokeiden käyttö. Normaalisti voisi olettaa, että poliisilla on jokin syy edetä jossain toimenpiteessä. Normaaliin poliisitoimintaan kuuluu, että rikosta epäiltäessä asiaan liittyviltä henkilöiltä varmistetaan henkilöllisyys. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että toimenpiteisiin johtaa se, että henkilö vaikuttaa ulkomaalaiselta, jota ei voi enää pitää lakiin perustuvana toimintana. Smash asemissa yksi kritiikin kohde oli se, että ihmisten ulkoinen olemus vaikutti siihen, ketkä pääsevät poistumaan paikalta ja ketkä ei. Kun raja on nyt jo aikaisemmin ylitetty, niin se on helppoa tehdä uudestaan.
Minulla tuntuu fascismista varoittavat varoituskellot soivan nykyään aika helposti. Ehkä olisi syytä vain muuttua välinpitämättömäksi. Enhän minä ole täällä luvatta, joten miksi sen pitäisi koskea minua. Ehkäpä siksi, että jonain päivänä se saattaakin koskea.
tiistaina, maaliskuuta 11, 2008
Matrixin filosofia
Ensinnäkin voisi sanoa, että koko elokuvatrilogian olemus sijaitsee monien mantereiden filosofioissa. En nyt väitä, että joillakin geopoliittisilla alueilla olisi jokin tietty ideologia, vaan ainoastaan, että tietyiltä alueilta on löytynyt tietyn tyyppistä ajattelua. Matrixissa voisi kohteliaasti sanoen olevan kyse kaakkois-Aasiasta, Intiasta, Eurooppalaisen filosofian reunahuomautuksista sekä Amerikan mantereen sotilasteknisestä ylivoimasta.
Tätä ajatusta pitää lähteä purkamaan kirjoittajan omista lähtökohdista. Kutsutaan elokuvan keskeistä teemaa todellisen todellisuuden ja subjektiivisen todellisuuden väliseksi ideaksi. Todellinen todellisuus on se mikä vain on, huolimatta siitä miten se koetaan. Subjektiivinen todellisuus on taas se, miten yksilö kokee sen. Päästyämme tämän akateemisfilosofisen käsitemäärittelyn ylitse, niin kiinnittäkäämme huomio nyt Matrixin maailmaan. Matrixin ensimmäisessä osassa ihmisiä, jotka ovat keinotekoisen todellisuuden vankeina, vapautetaan. Yksi heistä kumminkin päätyy ajatukseen, että vaikka Matrixin luoma "illuusiotodellisuus" ei ole todellista, niin "välinpitämättömyys on siunaus" - ignorance is a bliss.
Marxin ja Engelsin Kommunistisen manifestin runollisin lausuma oli, että "meillä ei ole mitään muuta menetettävää kuin kahleemme". Jos unohdamme toisaalta tämän runouden vaikutuksen, niin voisimme löytää myös ajatuksen ihmisoikeuksista. Ihmisoikeuksista puhutaan joskus historiallisessa perspektiivissä nimeltään "eettisen kehän laajeneminen". Tällä tarkoitetaan sitä, miten jatkuvasti suurempi osa ihmiskuntaa, ja nykyään myöskin sen ulkopuolelta, koetaan osaksi jotain, johon tulee suhtautua tasa-arvoisesti.
Tästä päädytään erääseen eurooppalaiseen hajatelmaan (englantilaiset muuten kirjoittavat tietyt adjektiivit isolla). Thomas Gray kirjoitti siitä, missä välinpitämättömyys on siunaus, mutta syvällisempi ajatus löytyy kuitenkin ajatuksesta olla mieluummin onneton Sokrates kuin onnellinen sika. Mitä väliä on sillä, jos osa todellisuudesta on vankeutta, jos ei sitä tiedetä.
Intialaisessa Veda-kirjallisuudessa maailmankaikkeutta yritetään kuvittaa, mutta siihen ei löydy vastauksia. Suurinpiirtein koko kirjallisuus toimii siten, että kuvataan mystisiä olemuksia maailmankaikkeudelle, mutta myönnetään, että emme voi olla varmoja. Tämä siis suunnilleen 2000-5000 vuotta ennen eurooppalaisen eksistentialismin syntyä (vuosilukuihin vaikuttaa tulkinta, että minä vuonna ensimmäinen eksistentialisti kirjoitti ensimmäisiä säilyneitä eksistentialistisiksi luonnehdittavia kirjoituksia ja milloin Veda-kirjallisuus on oikeasti syntynyt - tehdään tästä vaikka viikon kysymys :))
Matrix-trilogian edetessä yritetään rakentaa kaaosteorialle (matematiikan eräs oppikunta tai kuppikunta, riippuu täysin ja täsmälleen määrittelijästä) ja syy/seuraus-suhteelle sopiva konflikti. Ensinnäkin Meriavingi[sic]-niminen hahmo näkee, miten kaikki tulee tapahtumaan. Arkkitehdiksi nimetty Matrixin henkilö, joka on suunnitellut koko Matrixin (paikallinen jumala) ei taas kykene näkemään mitään muuta kuin poikkeukset koko universumissa. Kolmanneksi henkilöksi tarjotaan sitten Oraakkelia, joka on myöskin kone, mutta jonka tarkoitus on kuitenkin tasapainottaa maailmaa Arkkitehdin avuksi, joka päätyy kuitenkin ratkomaan ongelmia ihmiskunnan hyväksi. Päädytään pyhään kolminaisuteen, että intialaisen jumaltaruston juurille. Voisi melkein kuvitella, että Oraakkeli on elefantti, jolla on kolme päätä. Nämä ovat tietenkin vain puheita minun puolelta. Täysin turhaa lätinää ja oletuksia.
Palataksemme taas lähelle Aasiaa, niin liike on tärkeintä. Sitä taas elokuvassa Matrix riittää. Toisesta osasta kolmanteen siirryttäessä oma ainoa henkilökohtainen toiveeni oli, että voisko siinä olla vähemmän tappelua? Onneksi minua kuunneltiin: sen sijasta, että trilogian päätösjaksossa oltaisiin ihan hunningolla ja tapeltaisiin episodittain jatkuvasti, niin kolmannessa osassa on vain kaksi taistelua. Molemmat taistelut kestävät valitettavasti tunnin. Kaikki trilogian kakkososassa avatut filosofiset kelat kuolevat leikkauspöydällä. Miten sopivaa sanoisin, jos ymmärtäisin ironiaa.
Tekemättä tästä sen suurempia johtopäätöksiä vielä, niin sallikaa, että matkaoppaanne vie teidät kohti aikakäsitystä. Matrixin yksi sisäinen konflikti on, jos sallitte ilmaisun, aristoteelisen draaman ja postmodernin riitely. Ensinnäkin elokuvassa vihjataan tulevaisuuden fatalismiin. Herra Andersson alias Neo on tuomittu valituksi, mutta toisaalta hänen kohtaloaan värittää (kuten myöhemmin selviää) tietty syklisyys. Hän ei oikeastaan oli ensimmäinen valittu vaan ainoastaan "valittu" (the chosen one). Matrix-trilogian oikeastaan uusi ratkaisu tähän oletettuun jatkuvaan sykliin on epätavallinen ratkaisu, joka johtaa lähes edeltävään tilanteeseen (aikaan ennen valittua).
Toisin sanoen, mistä Ihmeestä Matrixissa on kysymys?
maanantaina, maaliskuuta 10, 2008
Nettisensuurista syntynyt keskustelu videoina
Sensuurivetoomus:
Yle Tv-uutiset 20.2.2008 - tästä se alkoi
Sitten mennään osoittamaan mieltä. MTV3 raportoi:
Jyrki J. Kasvi mielenosoituksessa:
Suvi Linden puolustelee lakia:
Suvi Linden Vs. Matti Nikki, Turku 25.2.2008:
Sama tilaisuus, paitsi, että nyt pakoillaan vastuuta (se oli se edellinen hallitus, minä tuen lakia, mutta minulla ei ole mielipidettä asiaan):
ps.
Nettisensuuria kritisoiva sivusto (www.lapsiporno.info) on edelleen estolistalla.
sunnuntaina, maaliskuuta 09, 2008
Joukkoliikennettä ja yksityisautoilua
Huonoja ehdotuksia on myös yhtä paljon, kuten useiden raitiovaunu- ja bussilinjojen muuttaminen tai lopettaminen toisten, ei ehkä niin käytännöllisten linjojen tieltä. Raitiovaunuseitsemän reitin siirtäminen menemään Töölön lävitse ei ehkä ole se pasilalaisten mielestä mukavin tapa päästä keskustaan.
lauantaina, maaliskuuta 08, 2008
Game over
Eilen tuli televisiosta Pekka Lehdon ohjaama Game Over, jossa Reino Nordin vetää ensimmäisen pääroolinsa, tai ainakin ensimmäisen pääroolinsa teatterilevitykseen päässeessä elokuvassa. Elokuvan juoni on tuttu roskalehtien lukijoille. Neljä nuorta, Kimi (Nordin), Hoopee (Julius Lavonen), Riku (Juuso Pekkinen) ja Valtteri (Jarkko Niemi) osallistuvat vanhemman herrasmiehen ja tämän vaimon murhaan. Yksinkertaisen tapahtuman kuvaamiseen menee lähestulkoon tunti. Annettakoot se anteeksi, koska välillä kuvaus on fantsua artsua musavideotunnelmineen. Varsinaisesti elokuva alkaa muistuttaa taide-elokuvaa vasta aivan lopulla, jolloin tulkitsijan mukaan käsitellään Kimin kostofantasioita. Harmillista sinänsä koska The Real McCoyssa artsuilu toimi oikein hyvin, eikä se olisi tätä elokuvaa ainakaan huonontanut.
Kostofantasiat eivät kuitenkaan muodosta mitään olennaista tekijää elokuvassa. Yhdessä kohtauksessa Kimi vetää pitkän monologin rikoskomisario Karoliina Rannalle (Karoliina Blackburn). Kohtauksessa lähdetään tulkitsemaan Kimin vanhaa (ilmeisesti) luovaan kirjoittamiseen liittyvää tekstiä, jonka jälkeen Kimi syyttää kaksinaismoralismista yhteiskuntaa, joka tuputtamalla jatkuvasti ihmisille kaikenlaista sotaa, kidutusta, muilutusta ja pieksentää historian jokaiselta sivulta, ei pysty käsittelemään yksilön fantasioita. Joka on kuitenkin ainoa paikka, missä saa olla mitä haluaa.
Toinen havainto oli se, että nuoriso vaikuttaa aika kylmältä, eikä Kimikään onnistu vaikuttamaan oikealta johtajalta. Nordin oikeastaan pääsee loistamaan vasta näytellessään aikuisten ihmisten (?) kanssa. Joonas Saartamon pieni sivurooli taas maistuu jatkuvasti hyvälle.
keskiviikkona, maaliskuuta 05, 2008
Äpäräteatteri
Tähän mennessä treenit ovat käsitelleet ihmisten suhteita ja tutkimuksia. Menetelmä on jotenkin alastomampi, kun ei saa käydä tekstiä lävitse sen enempää kuin mitä tarvitsee sisällön ymmärtämiseksi. Hauskaa ja vaikuttavaa tuo treenaaminen välillä on. Epäonnistuminen on parasta mitä harjoituksissa voi tehdä. Sen mukaan on niin helppoa heittäytyä.
Ps. Paikalliset antropologimme ovat kiertämässä Meksikoa. Tilannetta voi seurata Libun ja Pepen blogista.
tiistaina, maaliskuuta 04, 2008
Vasemmistonuoret herännyt nettisensuuriin
Vasemmistonuoret vaatii Suvi Lindenin eroa:
"On epäselvää, voiko ministeri Lindén todella olla internetsensuurin täydellisestä toimimattomuudesta ja sen negatiivisista vaikutuksista niin tietämätön, kuin miltä hän vaikuttaa. Toinen vaihtoehto on, että Lindén on harrastanut katteetonta poliittista populismia lapsipornon varjolla. En tiedä kumpi on pahempi", toteaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jussi Saramo.Lafka vaatii myös kansanedustajia opiskelemaan informaatioyhteiskuntaa:
Vasemmistonuorten mielestä eduskunta ei ole tehtäviensä tasalla informaatioyhteiskunnan asettamien uusien haasteiden keskellä. Viimeisin osoitus tästä on poliittisten päättäjien suhtautuminen internetsensuuriin.
Vasemmistonuoret peräänkuuluttaa eduskunnalta kokonaisvaltaista näkemystä uusista haasteista. Suomalaisen yhteiskunnan ei kannata edes yrittää kahlita internetiä, vaan hyödyntää sen tarjoamia mahdollisuuksia.
"Edellisen eduskunnan aloittama kansalaisten sähköisten oikeuksien kaventaminen kelvottomalla tekijänoikeuslailla osoitti nykyisten päättäjien kykenemättömyyden säätää nyky-yhteiskunnassa toimivia lakeja. Silloin suurista puolueista vain Vasemmistoliitto äänesti lakia vastaan. Jopa nuorekasta imagoaan korostavien vihreiden suuri enemmistö kannatti lakia, vaikka he olivat oppositiossa", ihmettelee Saramo.
lauantaina, maaliskuuta 01, 2008
Israelista terve
Iltasanomat raportoi 29.2.2008
Israelilaisministeri kehottaa palestiinalaisia jyrkin sanoin lopettamaan raketti-iskut Gazasta Etelä-Israeliin.
Apulaispuolustusministeri Matan Vilnain mukaan palestiinalaisia uhkaa "holokausti" eli joukkotuho, jos raketti-iskut eivät lopu.
Hamas-liikkeen aseellinen siipi sanoo ampuneensa lähemmäs sata raketti Etelä-Israeliin kahden päivän aikana. Rakettitulessa on kuollut yksi israelilaismies. Israelin ilmaiskuikissa Gazaan on puolestaan saanut surmansa 32 ihmistä.STT-AFP-Reuters
Sananvapausproggis etenee
Vallankumous -blogissa Matti Nikin sivustojen tietoja on laitettu kommenttiosioon. Tosin tällä kertaa ei olla päästy vielä niihin tuloksiin, jotka saatiin aikaan kun miljoonat nettiaktivistit suoltivat tiettyä numerosarjaa nettiin. Mielenosoitusta ollaan kuitenkin järjestämässä tiistaina 4.3. kello 12.30 Kiasman nurmikolla.
Poliisi on tietoinen useista peilauksista, joista TKK mainittu opiskelija ei ole ainoa. Tietokoneessa kerrotaan, että "Rikosylikomisario Lars Henriksson keskusrikospoliisista kertoo, että sivuista ollaan tietoisia ja nyt katsotaan, mitä niiden kanssa tehdään."
perjantaina, helmikuuta 29, 2008
Jeff Dunham - Achmed the Dead Terrorist
keskiviikkona, helmikuuta 27, 2008
Keskusrikospoliisin listalla on muutakin kuin pornoa
tiistaina, helmikuuta 26, 2008
Ilmianto lapsipornosta
Arvoisat nettisensuurit,
olen päättänyt ilmiantaa itseni ja blogini. Olen julkaissut blogissani listan "lapsipornosivuista" sekä kertonut, miten keskusrikospoliisin ja erilaisten nettioperaattoreiden listat voidaan kiertää. Olen saanut innoitukseni Matti Nikin perustamista lapsiporno.info -sivuista, jotka olette laittaneet suodatuslistalle. Pidän törkeänä sitä, että henkilö, joka arvostelee järjestelmää laitetaan suodatuslistalle. Tässä on sivujeni osoite:
http://jagenrenessanssi.blogspot.com/2008/02/sensuroikaa-minut.html
Tarkoitus on varmasti ollut hyvä, mutta jos poliisille annetaan oikeus mielivaltaisesti sensuroida mitä tahansa pelkällä päätöksellä, niin pelkään, että siinä vaiheessa, kun vapauden rajoitukset käyvät henkilökohtaisesti ahtaaksi, niin meillä ei ole enää ketään jonka puoleen kääntyä. Siksi olen päättänyt Matti Nikin rohkaisemana testata sananvapauttani.
Olen päättänyt myös yllyttää muita ihmisiä tähän tekoon. Ymmärrykseni mukaan, monet nettiaktivistit, jotka arvostavat internettiä vapaana toimintakenttänä vihaavat kaikenlaisia yrityksiä sensuroida internetin sisältöä. Joskus meidän on kuitenkin toimittava.
Jaakko Vasankari
Joukolantie 1 b b 15
00610 Helsinki
050-4362199
jage.vasankari@gmail.com
Tuntemattoman ihmisen runo:
They came first for the allofmp3,
and I didn't speak up because I wasn't a leech.
Then they came for the child pornography,
and I didn't speak up because I wasn't a pedophile.
Then they came for the pirate bay,
and I didn't speak up because I wasn't a pirate.
Then they came for the online poker games,
and I didn't speak up because I wasn't a poker player.
Then they came for the online news, chats and forums,
and I didn't speak up because I didn't care.
Then they came for me,
and by that time no one was left to speak up.
Sensuroikaa minut
Jos olette ihmetelleet, mitä ne monimutkaiset kiertämismenetelmät ovat, niin ne ovat tämmöisiä. Menette tälle sivulle:
http://anonymouse.org/anonwww.html
Sen jälkeen copypastetatte eli leikkaatte-liimaatte nettioperaattorisi ja Krp:n suodattaman osoitteen tänne.
Se, mikä oli nerokkaasti suodatettu, niin yllättäen näkyykin:
http://anonymouse.org/cgi-bin/anon-www.cgi/http://lapsiporno.info/
Matti Nikki kirjoittaa sivuillaan seuraavaa:
Lista on kerätty skannaamalla pornosivujen linkkilistoja ja niistä pari askelta eteenpäin. Lista ei täten ole täydellinen, mutta väärin perustein suodatettujen sivujen valtava määrä pitäisi olla jokatapauksessa ilmiselvä. Suodatus ei toistaiseksi ole käytössä vielä kaikilla operaattoreilla, mutta suurimmat ovat luvanneet jo vielä tammikuun loppuun mennessä aloittaa internetliittymiensä liikenteen sensuroinnin.
Päivitys 2008-01-20: Mainittakoon vielä erikseen että sivujen katsominen ei ole laitonta eikä mahdollisen estotiedotteen näkemistä tule pelästyä. Moni on kysellyt asiasta peloissaan että nettisurffailusta voi tulla jotain seuraamuksia, mitään seurauksia ei tule. Poliisi on erikseen jopa sanonut että lapsipornon katselu on laillista, vain hallussapito ja levitys on kriminalisoitu. Käytännössä ainoa mitä voi tapahtua estosivun näkemisestä on se, että kasvatat jotain tilastoa jota myöhemmin tullaan käyttämään perusteluina siitä että suodatus oli mukamas hyvä idea, vertaa esim. Ruotsin 20000 suodatettua sivua päivässä.
Päivitys 2008-02-06: Poliisin mukaan listalle lisätään myös sivut joilla on toimivia linkkejä lapsipornosivuille. Tästä johtuen olen lisännyt listaan mahdollisuuden näyttää lista klikattavien linkkien kanssa. Tämän pitäisi siis täyttää kriteerit poliisin sensuurille.
Päivitys 2008-02-17: Löysin listalta yhden linkin jonka takana tiedän varmasti olevan lapsipornoa, ja poistin linkin näkyviltä. Poistettu linkki oli sellainen, että olin itse ilmiantanut sen lähes vuosi sitten. Jostain syystä domain-nimi on kuitenkin yhä toiminnassa ja bisnes näkyy yhä pyörivän. Osoite näyttäisi olevan mm. Internet Watch Foundationin tuntema, joten ihmettelenkin miksi domainia ei ole saatu suljettua vai eikö ole edes yritetty.
Kehotan kaikkia liittymään mukaan ja laittamaan seuraavaa listaa minne tahansa saattekin esille ja sitten ilmiannatte itsenne näihin kahteen osoitteeseen: krp-nettiesto@krp.poliisi.fi ja suvi.linden(at)eduskunta.fi.
Muistakaa, että voitte anonymouse.orgin kautta kiertää kaikkien seuraavien sivujen eston lävitse.
Tässä koko lista:
(Edit: poistin listan 19.1.2011. Google kävi vähän hermona asiasta ja lapsiporno.info on poistettu sensuurilistalta)
maanantaina, helmikuuta 25, 2008
Viikon kysymys nettisensuurista
"Missään tapauksessa en voi hyväksyä sitä, että lapsipornon levittämisestä keskustellaan ikään kuin sananvapauden testaamisena. Kyseessä on törkeä rikos, johon suhtautumisessa pitää olla yhtä tiukat pelisäännöt kuin vastaavan materiaalin jakamiseen esimerkiksi painotuotteina", Suvi Linden (kok.) sanoi tiedotteessaan Helsingin sanomien mukaan.
Matti Nikin sivustot ovat olleet myös suodatuslistalla, koska hän on julkaissut netissä listan sivuista, jotka on suodatettuna. Se, että linkittää sivuille, jotka ovat suodatuslistalla, vievät sensuurin vielä aiottua pitemmällekin. Suodatuslista ilman linkkejä löytyy täältä. Matti Nikin yritys käydä keskustelua lain perusteista on johtanut tähän. Yrittäessään kyseenalaistaa virkamiesten ja yksityisten yritysten toiminnan, jotka rajoittavat sananvapauksia, on Matti Nikin puheenvuoro suodatettu netistä.
Edellisen viikon kysymys kyseli, että mihin Vihreitä enää tarvitaan. 41 prosenttia oli sitä mieltä, että ei mihinkään. Kysymystä käsittelevä kirjoitus sisälsi kuitenkin vahvaa epäilystä siitä, että Vihreät ovat tehneet vihreille aatteille saman minkä Demarit on tehnyt vasemmistolaisille aatteille. "Valta korruptoi ja täydellinen valta korruptoi täydellisesti" (Lordi Acton eli John Emerich Edward Dalberg-Acton).
Muutama huumorivastaus tuli myöskin kivihiilen ja ydinvoiman puolustamiselle. Tämän kertaisen kysymyksen ollessa vielä auki, olisi syytä muistuttaa, että Jyrki J. Kasvi (Vihr.) kirjoitti blogissaan nettisensuuria vastaan. "Ehkä ongelmana on se, että listan avulla ihmiset voivat itse arvioida, mitä sivuja meitä halutaan estää näkemästä. Ja ainakin pienellä selauksella** listalta löytyi selkeästi lainvastaisten sivujen lisäksi myös sellaisia sivuja, joilla ei ollut lapsipornoa. Salaiselta listalta tällaisten virheiden löytäminen on mahdotonta", Kasvi kirjoittaa blogissaan.
Nyt hyvät ihmiset, teidän on syytä arvioida, että onko viestinnän ennakkosensuurilla riittävän vahvat perusteet. Saavutetaanko perustuslaillisia oikeuksia tai sananvapautta rajoittamalla jotain sellaista hyötyä, joka ylittää loppupeleissä ne haitat, joita rajoituksista seuraa?
sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008
Facebook vaaliaseena
Eräs ystäväni epäili, että tässä tullaan menemään ihan spämmiin asti. Minua ei tämä kehitys nyt yhtään huoleta. Voin avoimesti osoittaa tukeani vaikka miljardia ehdokasta kohden, mutta ei minulla ole kuin se yksi ääni. Epäilemättä tulemme kuitenkin joskus siihen tilanteeseen, kun Facebookissa perustetaan ryhmiä joiden nimet ovat "Älä saatana lähetä mulle kutsua liittyä mihinkään kannatusryhmään" tai "Mä äänestän, mutta en kerro ketä". Tietenkin perustetaan myös näiden vaalien alla jossain vaiheessa "Kokoomus - ei minun edustajistooni".
torstaina, helmikuuta 21, 2008
Hok-Elannon vaalit
Yhdestätoista väittämästä on oltava samaa tai eri mieltä. Tätä mitataan vapaasti liikuteltavalla nuolella. Ensimmäinen kysymys koski sitä, että edustajiston valtaa pitäisi kasvattaa ja minähän olen samaa mieltä. Mutulla vastaan myös, että edustajistolla ei ole mielestäni riittävästi todellista valtaa päätöksenteossa. Se, että tulisiko edustajistossa olla runsaasti Hok-Elannon palvelunkäyttäjiä oli turha, joten yritin vääntää namiskuukkelin mahdollisimman keskelle. Edustajistoon kaipaan kuitenkin taloudellista ja yhteiskunnallista asiantuntemusta, joten nappula aivan laitaan osoittamaan kiinnostustani tällaisen ehdokkaan suuntaan.
Puolivälissä patteristoa ja kysymykset tuntuvat aika kevyiltä. "Osuuskaupan tulee laajentua siten, että jäsenten kaikki arkipäivän tarpeet voidaan tyydyttää mahdollisimman kattavasti." Jos tämä meinaa sitä, että säilytetään lähikauppoja isojen ostareiden sijasta, niin totta mooses. Mieluummin yksi auto tuo sadalle ihmisille mölöt ja munat, kuin että sata autoa hakee kotiinsa vastaavat tarpeet. Seuraava kysymys kyselee jo samaa asiaa suoraan. Bonusjärjestelmästä minulle on aika sama palkitaanko ostoksiaan keskittäviä voimakkaammin vai ei.
Sitten tulee kinkkinen: "Osuuskaupan tulee ylläpitää tappiollisiakin myymälöitä säilyttääkseen kattavan myymäläverkoston." Toisaalta kannattamaton yritystoiminta aina vähän urpoa. Toisaalta lähikaupat kuulostaa ekologiselta. Isossa osuuskunnassa on tietenkin mahdollista pitää tappiollisiakin myymälöitä yllä, jos muuten toiminta on tuloksellista. Joten preferoin lievästi tuohon suuntaan, että tappiollisetkin myymälät saavat toimia. Hyvä korko osuusmaksulle voisi olla tärkeää, jos olisin hankkinut kortin vain saadakseni korkoa tuolle sijoitukselleni. En aliarvioi sen merkitystä itselleni, mutta en pidä sitä kuitenkaan tärkeänä. Tärkeämpää on työntekijöiden hyvinvointi ja palkat, ja laadukkaan ekologiset palvelut.
Osuusmaksun korottamiseen suhtaudun kuin naapurin autoon. Pitäkööt tunkkinsa. Oma osuusmaksuni otettiin suoraan saamistani bonuksista, joten se oli käytännössä ilmainen. Yllättäen juuri tämän kysymyksen jälkeen siirrytään politiikan puolelle: "HOK-Elannon tulee jatkossakin työllistää erityisryhmiä (mm. vajaakuntoisia ja maahanmuuttajia)." Juuri näin hyvä yritys toimii, osana yhteiskuntaa, tarjoten työpaikkoja ja palveluja tasa-arvoisesti kaikille.
Ehdokaslistani on seuraavanlainen:
Jyrki Riikonen, Tony Ekman, Yrjö Jäntti, Sirpa Hertell, Marja-Liisa Siira, Mikko Ylimutka, Lilli Autti, Larry Huldén, Hannu Ikonen ja Anna-Ester Liimatainen-Lamberg.
Ei yhtäkään Facebook-kaveria. Pitääkin tutustua heidän perusteluihinsa.
keskiviikkona, helmikuuta 13, 2008
Kansan suosikki jättäytyi Yhdysvaltojen presidenttikilvasta
torstaina, helmikuuta 07, 2008
Viikon kysymys vihreistä
Seuraava viikon kysymys käsittelee Vihreiden tarpeellisuutta. Kimmoke löytyy Vihreiden oleskelusta porvarihallituksessa sekä lähiaikoina tapahtunut toiminta valtuustossa. Porvarihallituksen kannatettaviksi saavutuksiksi voi tällä hetkellä laskea opintotuen ja ansaintarajojen noston. Ei sitä kuitenkaan viitsi sinivihreäksi kutsua. Vihreyden pitäisi liittyä jollain tavalla ekologiaan. Autoverotuksen alentaminen sadoilla miljoonilla euroilla ei ole se juttu, millä ansaitaan sinivihreä titteli. Saattaapi olla, että tämän parempaa yhdistelmää sinisen ja vihreyden yhdistelmällä ei saa.
Helsingin kaupunginvaltuustossa kuitenkin tehtiin semmoisia päätöksiä, että ei edes hallitustyön pitäisi sitoa noin käsiä. Hyväksytyt päätökset itsessään eivät ole huonoja, vaikka ei nyt mitenkään kovin raflaaviakaan. Ihmiset voivat jatkossa esimerkiksi saada asuntokohtaisesti tietää, paljonko lämpöä tai vettä he ovat kuluttaneet. Jahka järjestelmä valmistuu, niin se on varmasti huima parannus nykyisiin mittauslaitteisiin. Hyväksymättä jäi sellaisia epävihreitä asioita kuten hiilivoimasta luopuminen vuoteen 2050 mennessä sekä lisäydinvoimasta kieltäytyminen. Aluksi demarit menivät lakkauttamaan varallisuusveron ja sitten vihreät äänestelevät hiilivoiman puolesta. Toivottavasti vihreät on saanut edes jonkin hyvän diilin tuolla äänestämisellä. Kaipa se valta sitten korruptoi oikeasti ja omat ohjelmatkin voidaan heittää roskakoriin.
Eli viikon kysymys on: Mihin vihreitä enää tarvitaan?
keskiviikkona, helmikuuta 06, 2008
Tennilän terveiset Kemijärven massaliikkeelle
sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008
Poliitikkojen kulttuuri
Vihreät ovat muutenkin osoittaneet selkärankaansa äänestämällä Helsingin valtuustossa kivihiilestä luopumista vastaan.
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO 30.1.2008:
17.
lisälista 01
23.1.2008 pöydälle pantu asia
Energiapoliittisia linjauksia koskeva selonteko
Keskustelun aikana tehtiin seuraavat vastaehdotukset:
Paavo Arhinmäki + Sirpa Puhakka
Sivu 2
Tavoitteena Helsingin laadukas ympäristö
Sivun 2 viimeiseksi lauseeksi lisätään:
Helsinki luopuu kokonaan kivihiilen käytöstä ja tulee hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä.
Kaatui äänin 76-8.
Paavo Arhinmäki + Sirpa Puhakka
Sivu 8
Energian tuotanto ja päästökauppa
Sivun 8 viimeinen virke, ” Kivihiilen käytön jatkaminen sähkön ja lämmön yhteistuotannossa nykyisten tuotantolaitosten teknistaloudellisen käyttöiän päätyttyä edellyttää, että uuden tekniikan käyttöönotolla saavutetaan asetetut päästöjen vähentämistavoitteet.”, poistetaan.
Kaatui äänin 76-8.
Paavo Arhinmäki + Sirpa Puhakka
Sivu 9
Energian tuotanto ja päästökauppa
Sivun 9 ensimmäisen kappaleen jälkeen lisätään lause:
Helsingin kaupunki ei hanki omistukseensa tai tuota lisää ydinvoimaa.
Kaatui äänin 76-8